Edessä vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinavuosi

Hypon Asuntomarkkinakatsaus kertoo: Kaupungistumisen toinen aalto jakaa kaupungit eri leireihin.

Tästä vuodesta tulee koko vuosikymmenen vilkkain asuntomarkkinoilla, ja pääkaupunkiseudulla asuntokauppa on noussut jo finanssikriisiä edeltäville tasoille. Asuntomarkkinat seuraavat talouskehitystä, sillä alkuvuonna myös bkt-luvuissa täyttyi vihdoin kasvun menetetty vuosikymmen.

Kasvukaupungit repivät eroa nopeasti muuhun maahan. Muutoksen nopeudesta kertoo se, että nyt siirrytään kohti kaupungistumisen toista aaltoa, jossa kilpaa käydään kaupunkien kesken.

”Kasvukolmio Helsinki–Tampere–Turku nykäisee nousukaudella eroa muihin, ja pudotuspeli keskisuurten kaupunkien kesken on käynnissä”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo.

Suunta ylöspäin

Hypon Asuntoindeksi osoittaa jyrkästi ylöspäin kaikissa kolmessa suuressa kaupungissa. Talouskasvu jatkuu vahvana ja samalla muuttoliike kiihtyy. Valtiovallan tulisi tukea kehitystä, eikä rajoittaa sitä. Huolia kasautuu muun muassa sote- ja maakuntauudistuksesta.

” Sote- ja maakuntamalliin piilotettu myrkkypilleri valuttaa kaupunkien kiinteistöverot valtionosuuksiin. On syytä kysyä, hukkuuko rakentamisen kiitettävä kiihdytys rotkoon, kun kasvusta rankaistaan entistä enemmän”, Hypon Brotherus huomauttaa.

Asuntolainakanta kasvaa maltillisesti parin prosentin vauhdilla, mutta taloyhtiölainojen kasvuvauhti ylittää kymmenen prosenttia. Lainakannan kasvu alkoi erkaantua vuonna 2012. Muutoksen taustalta löytyy useita tekijöitä korkovähennysoikeuden leikkauksesta asunto-osakeyhtiölainoja suosiviin sijoittajiin.

Taloyhtiössä asuvan tai asunto-osakkeen ostoa harkitsevan perheen on nyt syytä miettiä aivan uudella tarkkuudella monia seikkoja.

Taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän rahoitusosaaminen tulee tuiki tärkeäksi. On syytä selvittää myös taloyhtiön omistajarakenne ennen kauppakirjojen allekirjoitusta, sillä jos taloyhtiön muut omistajat ovat lähinnä sijoittajia, etenkin rahastoja, ovat riskit merkittävän suuret ja tulevat lainakustannukset mahdollisesti odotuksia isommat.

”Kaikkein karuin tilanne tulee vastaan, jos sijoittaja ei selviydy vastikemaksuista, koska silloin kulut kaatuvat muiden osakkaiden harteille, ainakin hetkellisesti. Taloyhtiöstä voi tulla tahtomattaan pikavippaaja asuntosijoittajalle tai -rahastolle”, Brotherus sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntokauppa sähköistyy

16.12.2025

Asuntokauppa sähköistyy – mitä se tarkoittaa taloyhtiöille?

Yli puolet kiinteistönvälittäjien asuntokaupoista tehdään jo sähköisesti ja tahdin uskotaan vain kiihtyvän. Taloyhtiöille muutos tarkoittaa siirtymää paperimapeista digiaikaan. Myös huoneistotietojärjestelmän tiedot on pidettävä tarkasti ajan tasalla.

3.9.2025

Mitkä ovat taloyhtiön keinot kieltää tupakointi?

Moni kerrostalossa asuva kärsii tupakansavun kulkeutumisesta asuntoon tai parvekkeelle. Uudet taloyhtiöt ovat pääsääntöisesti savuttomia, mutta vanhoissa taloyhtiöissä tie savuttomaksi on mutkikas. Sen sijaan viranomaisen määräämä tupakointikielto, esimerkiksi parvekkeilla, on monille taloyhtiöille saavutettavampi vaihtoehto.

5.6.2025

Pienen taloyhtiön isännöinti – milloin kannattaa tehdä itse, milloin ulkoistaa?

Pienten taloyhtiöiden paperityöt eivät takavuosina juuri kiinnostaneet isännöinti- ja tilitoimistoja. Nyttemmin palvelupaketteja on pilkottu myös muutaman osakkaan taloyhtiöille sopiviksi, ja hinnat ovat pudonneet selvästi aiemmasta.

alueiden eriytyminen vanhuksia

4.2.2026

Alueiden eriytyminen koettelee taloyhtiöitä

Ennusteiden mukaan väestö kasvaa tulevina vuosina vain murto-osassa Suomen kunnista. Muuttotappiokunnissa taloyhtiöillä on ratkottavana asuntojen arvonpudotus, osakkaiden ikääntyminen ja kasvava korjausvelka. Osalla edessä häämöttää purkutuomio tai jopa konkurssi.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti

Osallistu lukijatutkimukseen

Luetko painettua Suomen Kiinteistölehteä? Vastaa lyhyeen kyselyyn ja auta meitä kehittämään lehteä entistä paremmaksi! Samalla osallistut kahden 100 euron GoGift-lahjakortin arvontaan.

Vastaa kyselyyn