Sivu 347

20.12.2017

Ruotsin arkkitehdit eivät halua pilvenpiirtäjiä

Suurkaupungit kilpailevat mielellään korkeilla rakennuksilla. Monet arkkitehdit ovat kuitenkin sitä mieltä, etteivät pilvenpiirtäjät tuo mitään lisäarvoa tai edes ole hyviä ratkaisuja asuntopulaan, kertoo Fastighetstidningenin verkkolehti. Göteborgissa rakennetaan Pohjoismaiden korkeinta rakennusta Karlatornia, josta tulee 245 metriä korkea.

20.12.2017

Korkeimman oikeuden linjaus parantaa luottohäiriöisen vuokralaisen mahdollisuuksia saada asunto

Korkeimman oikeuden tuore päätös selkiyttää takaajan vastuuta vuokrasuhteessa. Asuinhuoneiston vuokralain mukaan vuokralaiselta voidaan edellyttää enintään kolmen kuukauden vuokran suuruista vakuutta sen varalta, että vuokria jätetään maksamatta tai sopimusta ei muutoin noudateta. Korkeimman oikeuden päätös korostaa, että ulkopuolisen takaajan vastuussa tällaista rajoitusta ole.

20.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 20

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 20 löytyy juttu vuodelta 1972. Siinä muistutetaan traktorin talvihuollon tärkeydestä.

19.12.2017

Taloyhtiöt ja kaupunginosat käyvät joulun viettoon

Monille taloyhtiöille ja kokonaisille kaupunginosille on kertynyt perinteitä juhlia joulua yhteisin menoin. On pihan kuusijuhlaa ja lähikortteleissa kiertävää kuoroa. Kokonainen puistokin voidaan koristaa juhlaa varten.

19.12.2017

Kiinteistömaailma perustaa vuokranantajille vuokravälitysyksikön

Suomen suurin kiinteistönvälittäjä Kiinteistömaailma vahvistaa vuokravälitystoimintaansa perustamalla pelkästään vuokravälityspalveluja tarjoavan toimipaikan pääkaupunkiseudulle. Ammattimaisesti hoidetulle vuokravälitykselle on jatkuvasti kasvava kysyntä entistä moninaisempien asuntosijoittajien hakiessa sopivia vuokralaisia. Kiinteistömaailman uusi vuokravälitysliike sijaitsee Helsingin Töölössä palvellen vuokranantajia ja vuokralaisia koko pääkaupunkiseudulla.

vuokranantajien ostoaikeet

19.12.2017

Kerrostalovaranto selvässä kasvussa pääkaupunkiseudulla

Vuoden 2017 tammi–elokuussa pääkaupunkiseudulla kaavoitettiin uutta asuinkerrosalaa selvästi enemmän kuin mitä rakennettiin. Varanto kasvoi kyseisellä ajanjaksolla nopeammin kuin kertaakaan aikaisemmin kuluvalla vuosikymmenellä. Kerrostalovarannon määrä kasvoi peräti 17 prosenttia.

19.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 19

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 19 löytyy juttu vuodelta 2015. Siinä annetaan vinkkejä ajankohtaiseen aiheeseen eli kattolumien turvalliseen pudottamiseen.

18.12.2017

Ylimääräinen yhtiökokous erotti Oravan hallituksen

Orava Asuntorahaston maanantaina pidetty yhtiökokous on päättänyt erottaa yhtiön hallituksen nykyiset jäsenet, kirjoittaa Kauppalehti. Se päätti myös peruuttaa viime keväänä hallitukselle annetun valtuutuksen osakeanteihin ja optioihin. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Taina Ahvenjärvi, Petri Kovalainen, Tapani Rautiainen, Eljas Repo ja Petri Roininen.

18.12.2017

Göteborg valmistautuu kuljettajattomiin ajoneuvoihin

Göteborgin kaupunkisuunnittelijat tutkivat itseohjautuvien ajoneuvojen ja kestävän kehityksen yhteyttä. Projektissa kaupunki haluaa tarkastella tulevaisuuden pysäköintipaikkatarpeita, liikenneturvallisuutta, saavutettavuutta ja julkisen tilan käyttötapoja. Asiasta kertoo Fastighetstidningenin verkkolehti.

18.12.2017

Joulun muistilista taloyhtiön asukkaalle

Mihin kinkun paistorasva laitetaan? Entäpä uuden vuoden tinat? Kuuluuko lahjapaperi paperinkeräykseen?

18.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 18

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Vuonna 1935 oli toukokuun numeron liitteenä kahdeksansivuinen Sähkön käyttö, jossa kerrottiin muun muassa tällaista:

17.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 17

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 17 löytyy juttu vuodelta 2009. Siinä annetaan vinkkejä vuokranantajille.