Taloyhtiöiden hallitukset korkeasti ja monipuolisesti koulutettuja

Taloyhtiöiden hallituksissa toimii korkeasti koulutettua väkeä, ilmenee Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Kyselyn mukaan noin joka kolmannella taloyhtiön hallituksen jäsenellä on ylempi korkeakoulututkinto.

Opistoasteen tutkinnon on suorittanut lähes yhtä suuri osa vastanneista. Alempi korkeakoulututkinto on joka viidennellä vastaajalla. Ammattikoulupohjalta taloyhtiön hallituksissa toimii noin joka kymmenes.

Hallitusten jäsenten koulutustaustat ovat erittäin moninaiset. Kyselyn perusteella eniten löytyy tekniikan alan koulutuksen saaneita, joita oli kolmasosa kaikista vastaajista. Lähes yhtä moni vastaajista oli saanut koulutuksensa kaupallishallinnolliselta tai oikeustieteelliseltä alalta.

Uudenmaan alue poikkeaa muusta Suomesta hallitusten jäsenten edustamien koulutusalojen ja toimialojen suhteen. Uudellamaalla asuu muuta maata enemmän keskushallinnon ja organisaatioiden pääkonttoreissa työskenteleviä asiantuntijoita, joiden osuus näkyy myös taloyhtiöiden hallituskokoonpanoissa. Muualla Suomessa painottuvat Uuttamaata enemmän esimerkiksi tekniikan alan, kasvatusalan sekä terveys- ja hyvinvointialojen koulutustaustat sekä eläkeläiset.

”Koulutus- ja kokemustaustan moninaisuus tuo loistavan mahdollisuuden ymmärtää taloyhtiöiden johtamistarpeita ja päätöksenteon haasteita sekä mahdollisuuksia”, sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Kaksi kolmesta taloyhtiöiden hallitusten jäsenistä on miehiä. Puheenjohtajina oli hieman tätä suurempi osuus miehiä. Aluekohtaiset erot sukupuolten osuuksissa olivat varsin isoja, sillä vastauksissa miesten osuus vaihteli 58 ja 75 prosentin välillä.

Noin 40 prosenttia hallitusten jäsenistä eläkkeellä

Taloyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat keväällä 2018 keskimäärin noin 58-vuotiaita ikäluokkakeskiarvoista arvioituna. Kiinteistöliiton kyselyyn vastanneista joka kolmas on iältään 65-74-vuotias. Seuraavaksi suurin ikäryhmä hallituksissa ovat 55-64-vuotiaat. Noin joka kymmenes taloyhtiöiden hallituksissa on 35-44-vuotias. Uudellamaalla keski-ikä oli noin 56 ja muualla Suomessa 60 vuotta. Kerrostalovastaajien keski-ikä on noin 60 ja rivitalovastaajien 56 vuotta.  Vastaajista noin neljä kymmenestä on eläkkeellä.

Oma arvio hallitustyön onnistumisesta kohtalainen

Taloyhtiöiden hallitukset ovat oman arvionsa mukaan onnistuneet tehtävässään kohtalaisen hyvin vuonna 2017. Hallitustyöskentelyn tuloksekkuutta asteikolla yhdestä seitsemään arvioidessa keskiarvoksi tuli 5,3. Arvosana seitsemän tarkoitti sitä, että hallitus oli saanut aikaan erittäin paljon, ja tämän arvosanan antoi työlleen lähes 20 prosenttia vastaajista. Arvosanan kuusi antoi työlleen useampi kuin joka kolmas vastanneista.

”Pienten taloyhtiöiden ja rivitaloyhtiöiden onnistumisarviot olivat muita pienemmät. Hallitusten puheenjohtajien arviot olivat vain hivenen korkeampia kuin muiden hallituksen jäsenten. Myös aluekohtaiset erot näissä arvioissa olivat pienet”, Jukka Kero toteaa.

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöiden hallituksille tehtyyn kyselyyn vastasi 3142 hallituksen puheenjohtajaa ja 856 hallituksen jäsentä eri puolilta maata. Muita vastaajia oli 25. Kysely toteutettiin 7. – 19.3.2018 nettikyselynä. Kiinteistöliitto raportoi kyselyn muista osioista lisää toukokuussa. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentaminen

13.6.2023

Taloyhtiöiden korjauksiin viime vuonna 2,3 miljardia euroa

Kerrostaloyhtiöt korjasivat viime vuonna eniten talotekniikkaa ja rivitaloyhtiöt ulkopintoja ja rakenteita, kertoo Tilastokeskus. Taloyhtiöiden hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,6 prosenttia.

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

riski

28.4.2023

Osakasrakenne voi olla taloyhtiölle riski

Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada lainaa ovat heikentyneet, kun pankit kiristävät kriteerejään. Erityisen synkältä tilanne näyttää yhtiöissä, joiden asukkaista valtaosa on eläkeläisiä. Myös tyhjillään olevat asunnot muodostavat yhtiölle riskin.

23.3.2023

Isännöinnin erillisveloitukset nousseet kuukausipalkkioita enemmän

Isännöintiyritykset laskuttavat taloyhtiöiltä kiinteän kuukausipalkkion lisäksi erillisveloituksia. Niiden suuruus vaihtelee huomattavasti. Erillisveloitukset ovat nousseet vuoteen 2020 verrattuna.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti