Pihan siistimisen pelisäännöt syytä päivittää ennen kevättalkoita

Taloyhtiöiden pihatalkookausi lähestyy, mutta ennen kuin käynnistää moottorisahan tai kiirehtii puutarhasaksien kanssa puiden ja pensaiden kimppuun, on hyvä kerrata pihan siistimiseen liittyvät pelisäännöt. Näin vältetään puiden ja pensaiden käsittelyyn liittyvät erimielisyydet taloyhtiön sisällä ja naapuritaloyhtiöiden kesken.

”Naapuruussuhdelaki sallii, että naapurin alueelta tunkeutuvat juuret saadaan poistaa, jos niistä aiheutuu haittaa. Sama koskee naapurin alueelta haittaa aiheuttaviin oksiin,” sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Pynnönen korostaa, että oikeus juurien ja oksien poistamiseen edellyttää kuitenkin konkreettista haittaa. Haittana voisi oksien osalta tulla kysymykseen esimerkiksi merkittävä kiinteistön likaantuminen ja rakennuksen tai rakennelman vaurioituminen. Yli tontinrajan ulottuvista oksista haitaksi voidaan lukea varjostumisen aiheuttama kiinteistön kasvillisuuden kasvuolosuhteiden olennainen huonontuminen tai muu konkreettinen haitta.

Tällaisissakin tapauksissa Pynnönen neuvoo ensin keskustelemaan asiasta naapurin kanssa.

”Lainkin perusteella oksien poistamisoikeus syntyy vasta sitten, jos omistaja ei kohtuullisessa ajassa kehotuksen jälkeen poista haittaa aiheuttavia oksia,” hän sanoo.

Ennen kun ryhtyy poistamaan naapurin puolelta kurkottavia oksia tai juuria, on hyvä varmistaa, että pystyy tarvittaessa osoittamaan niistä aiheutuneen konkreettisen haitan.

Puunkaato voi vaatia myös viranomaisluvan

Toisinaan taloyhtiössä voi tulla näkemyseroja myös omalla pihalla sijaitsevien puiden ja pensaiden kohtalosta.

”Näissä asioissa toimivalta on pääsääntöisesti hallituksella. Puut voivat kuitenkin vaikuttaa merkittävästi pihan ilmeeseen, ja kokemuksesta tiedän, että niiden kaataminen usein jakaa mielipiteitä. Jos hallitus haluaa pelata varman päälle, pihapuihin liittyvät päätökset voi viedä yhtiökokouksen tehtäväksi”, Pynnönen suosittelee.

Puunkaatoon voi tarvita myös viranomaisen luvan, ja sitä on varmuuden vuoksi hyvä tiedustella etukäteen kunnasta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön piha

27.7.2023

Taloyhtiön piha vaatii hoitamista

Kun taloyhtiön pihaa halutaan hoitaa hyvin, kannattaa ensin keskustella tavoitteista ja sitten määritellä omalle pihalle sopiva hoidon taso. Pihan hoidossa voi käyttää apuna viheralan ammattilaista. Hänet kannattaa ottaa mukaan myös tavoitekeskusteluun.

osakas piha

3.7.2023

Kuka vastaa osakkaan käyttöön rajatun piha-alueen hoidosta?

Yhtiöjärjestyksessä määrätään, onko osakkaan käyttöön rajattu piha taloyhtiön vai osakkaan hallinnassa. Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa pihojen hallinnasta, on pihan kunnossapitovastuu yhtiöllä. Osakkaalla on kuitenkin aina hoitovastuu käytössään olevasta pihasta.

Tilaajille

harmaan talouden torjunta

5.5.2023

Harmaan talouden torjunta huomioitava rakennusurakoissa

Taloyhtiön hallituksen täytyy ottaa huomioon harmaan talouden torjunta hankkiessaan palveluja ulkopuolisilta palveluntarjoajilta. Hallituksen kannattaa palkata ulkopuolinen projektijohtaja valvomaan urakoitsijan valintaa.

puutaloyhtiössä

22.6.2023

Hyvää elämää puutaloyhtiössä

Turkulaisessa puutaloyhtiössä As Oy Nummenpuistokatu 9:ssä elämä on yhteisöllistä ja tunnelma idyllinen. Seitsemän asunnon yhtiössä on tekninen isännöinti ja kunnossapitotyöt otettu omiin osaaviin käsiin. Kulut pysyvät kurissa, kun korjaukset tehdään vähin erin.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti