Sivu 346

3.1.2018

Mahdollisuuksien remontti -kiertue jatkuu

Kiinteistöliitto ja Kiinteistöalan Kustannus Oy järjestävät yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa luento- ja näyttelykiertueen, joka kiertää ympäri Suomea lokakuusta huhtikuuhun. Kevätkausi starttaa ensi viikolla Rovaniemeltä. Katso kevään kiertuepaikkakunnat ja ilmoittaudu mukaan!

3.1.2018

Esteettömyysavustuksen myöntäminen laajeni vuoden alussa

Jatkossa esteettömyysavustusta voidaan myöntää rajoitetusti hissin korjaamiseen. Avustusta voidaan tapauskohtaisesti myöntää hissin tai hissikuilun laajentamiseen ylös tai alaspäin esimerkiksi yhteisiin tiloihin. Tällöin tuen piiriin kuuluu kuilun rakentamiseen liittyvät rakennustöiden osuus sekä lisättävän kerrostason hissitekniset laitteet kuten ovi, edustat, kutsunappi, signalisaatio, sekä kuilun laitteiden osuus ko.

2.1.2018

Osakeasuntojen hinnat laskivat marraskuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat koko maassa laskivat 1,0 prosenttia lokakuusta marraskuuhun. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,3 prosenttia ja muualla maassa 1,6 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat koko maassa nousivat 0,1 prosenttia.

2.1.2018

Etenkin vanhojen kerrostalojen paloturvallisuudessa on kehitettävää

Vantaalaisen kerrostalon rappukäytävässä sytytettiin tahallisesti lastenvaunut viime viikolla. Palavista vaunuista muodostui runsaasti myrkyllistä savua, joka täytti nopeasti porrashuoneen sekä työntyi asuntoihin porrashuoneen ovien kautta. Palomestari Arto Latvalan mukaan rakennuksen vanha paloturvallisuustekniikka hankaloitti pelastuslaitoksen toimintaa.  Pelastuslain mukaan porraskäytävässä ei saa säilyttää mitään tavaraa [1].

2.1.2018

Näitä luettiin vuonna 2017

Kiinteistölehden verkkosivujen vuoden 2017 luetuimpiin juttuihin mahtui niin vastuunjakoa kuin vuokranantajuuttakin koskevia juttuja. Blogeissa asuntosijoittaminen kiinnosti ylivoimaisesti eniten. Tässä TOP-5 luetuimmista jutuista ja blogeista viime vuodelta.

23.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 24

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 24 löytyy uunituore juttu vuodelta 2017. Siinä päästään viettämään taloyhtiön yhteistä kuusijuhlaa.

23.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 23

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 23 löytyy juttu vuodelta 1987. Siinä päästään kiinteistönhoitajan matkaan.

22.12.2017

Energiatehokkuutta parannetaan sisäilman laadusta tinkimättä

Ympäristöministeriö on antanut asetuksen uuden rakennuksen sisäilmastosta ja ilmanvaihdosta sekä asetuksen uuden rakennuksen energiatehokkuudesta. Asetukset tulevat voimaan 1.1.2018 ja korvaavat nykyiset asetukset (1/11 ja 2/11). Sisäilmaston laatua koskevat vaatimukset pysyvät nykytasoa vastaavina, mutta uusi asetus joustavoittaa säännöksiä ja antaa suunnittelulle enemmän vapauksia.

22.12.2017

Lempäälän energiayhteisöstä älykäs ja omavarainen

Lempäälän energiayhteisö- eli LEMENE-hanke on valittu yhdeksi työ- ja elinkeinoministeriön energiateknologian kärkihankkeeksi vuonna 2017. Perusajatuksena on rakentaa älykäs ja energiaomavarainen toimintaympäristö, jolla turvataan alueen energiansaanti. Tavoitteena on muun muassa uusiutuvan energian tuotannosta johtuvan sähkötehon vaihtelun tasapainottaminen.

22.12.2017

Lahjapaperi energiajätteisiin, ei paperinkeräyssäiliöön!

Kierrätys- ja ympäristönhuoltopalveluja valtakunnallisesti tarjoava Paperinkeräys korostaa, että lahjapaperit ja lahjanarut tulee lajitella seuraavien ohjeiden mukaan: ensisijaisesti paperit ja narut viedään energiajäteastiaan, toissijaisesti sekajäteastiaan. Keräyspaperisäiliöön ei lahjapaperi kuulu. Paperinkeräyssäiliöön laitetaan vain postilaatikosta tulleet lehdet ja mainokset.

22.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 22

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 22 löytyy juttu vuodelta 1976. Siinä annetaan vinkkejä television katseluun.

21.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 21

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 21 löytyy juttu vuodelta 2012. Siinä pääosassa ovat jälkiasennushissit.