Asumisterveys

Tupakointi, sisäilman lämpötila ja sisäilman laatu aiheuttavat paljon keskustelua taloyhtiöissä.

Asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisten olojen valvonta kuuluu valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle, alueellisesti Aluehallintovirastolle sekä kunnan tasolla kunnan terveydensuojeluviranomaisille. Kuntien terveystarkastajat voivat käyttää asumisterveysasetusta apuna erityisesti asuntojen tarkastuksissa, mutta ohjeita ja mittausmenettelyjä voidaan soveltuvin osin käyttää myös muiden oleskelutilojen, kuten hoitolaitosten ja oppilaitosten rakennusten terveydellisten olojen arviointiin.

Terveydensuojelulain mukaan terveyshaitalla tarkoitetaan esimerkiksi asuinympäristössä olevasta tekijästä aiheutuvaa sairautta tai terveyden häiriötä. Lain tarkoittamana terveyshaittana pidetään myös altistumista terveydelle haitalliselle aineelle tai olosuhteelle siten, että sairauden tai sen oireiden ilmeneminen on mahdollista. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi, jos ihminen asuu tai oleskelee rakennuksessa, jossa hän voi altistua mikrobikasvustosta peräisin oleville mikrobeille tai niiden aineenvaihduntatuotteille.

Asumisterveysasetus säätää asunnon terveydellisistä olosuhteista

Sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetuksessa säädetään asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä säädetään terveydensuojeluviranomaisten ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista. Asumisterveysasetus perustuu pitkälti vuonna 2003 Terveydensuojelulain 32 §:n nojalla voimaan tulleeseen Asumisterveysohjeeseen ja korvaa sen.

Asumisterveysasetus 2015 pdf-muodossa on saatavissa sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta
Asetukseen liittyy myös sen soveltamisohje (Valvira)

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asumisterveyden

8.1.2025

Asumisterveyden ongelmiin reagoitava ajoissa

Asumisterveydellä tarkoitetaan asuntojen ja muiden oleskelutilojen terveydellisiä olosuhteita, joita valvovat kuntien terveydensuojeluviranomaiset. Melu ja helle lisäävät yhteydenottoja näihin viranomaisiin. Terveystarkastajat neuvovat taloyhtiöitä puuttumaan ongelmiin jo ennen kuin niistä kehittyy terveyshaitta.

lämpö jakautuu epätasaisesti

8.11.2024

Mitä tehdä, kun lämpö jakautuu huoneistoissa epätasaisesti?

Riittävä lämpötila on yksi asumisen perusedellytyksistä. Aina lämmitys ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti asunto-osakeyhtiössä huoneistojen välillä. Tällöin taloyhtiön täytyy ryhtyä toimenpiteisiin huonelämpötilojen tasaamiseksi.

Tilaajille

1.4.2025

Kuntavaaleissa äänestetään myös asumisesta – puolet kiinteistöjen hoitomenoista määrittyy kunnissa

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi viikon sunnuntaina. Kunnilla on lukuisia asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntien ja hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavatkin monin tavoin taloyhtiöiden arkeen.

tyhjät vuokra-asunnot

20.12.2024

Järjestöt: Lakiesitys ei tarjoa keinoja puuttua asumishäiriöihin

Asumishäiriöiden määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Alan järjestöt ovat vaatineet huoneenvuokralakiin säännöstä, joka antaisi vuokranantajille mahdollisuuden puuttua vakaviin asumishäiriöihin. Uusi lakiesitys ei kuitenkaan sisällä tätä muutosta, toteavat Suomen Kiinteistöliitto, Suomen Vuokranantajat, Rakli ja Vuokralaiset ry kannanotossaan.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti