ARA kannustaa esteettömään asumiseen

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) jakaa vuosittain lähes 30 miljoonaa avustuksia esteettömään asumiseen. Esteettömyys – ja hissiavustuksia myönnetään taloyhtiöille ja asunnon sisäpuolisiin esteettömyyskorjauksiin yksityishenkilöille.  

Suurin osa avustuksista suunnataan jälkiasennushissien hankintaan taloyhtiöissä. ARAn osuus avustuksesta pieneni tänä vuonna 45%:iin.

-Avustukset loppuivat viime vuonna kesken, toteaa korjausavustusyksikön päällikkö Hanna Koskela ARA:sta.

Avustusta haki viime vuonna 330 taloyhtiötä ja avustusta myönnettiin tai tehtiin varaus 246 yhtiölle.

Myös yksityisille henkilöille myönnettävät esteettömyysavustukset, 1,5 miljoonaa euroa, käytettiin viime vuonna kokonaan.

-Aiempina vuosina rahaa on jäänyt käyttämättä, Koskela kertoo.

Kaupungit tulleet mukaan omilla avustuksillaan

Tänä vuosina uusina kaupunkeina avustuksen ottivat käyttöön Lahti ja Mikkeli. Kaupungit säästävät, kun ihmiset asuvat pitempään kotonaan.

Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Raimo Kiljunen onkin tyytyväinen siihen, että Lahti otti vihdoinkin avustuksen käyttöönsä.

Oulu antaa avustusta jopa 20%, Tampereella avustus on 15% ja muualla avustusta antavissa kunnissa prosentti on pääosin 10. Helsinki tarjoaa myös hissiasiamiehen palvelut kaupungin taloyhtiöille.

Hissi – Esteetön Suomi 2017 -hanke alkaa tulla päätökseensä. Sen aikana oli tarkoitus rakentaa 500 jälkiasennushissiä vuosittain. Tähän tavoitteeseen tarvittaisiin avustusmäärärahojen selkeää kasvua.

-ARAn rooli tulee olemaan hankkeen loppumisen jälkeen olla kannustava ja neuvova, vaikka neuvonnan painopiste siirtyykin kunnille. ARA myös jakaa avustuksia jatkossakin vuosittaisen budjettinsa mukaan, muistuttaa hankepäällikkö Tapio Kallioinen.

Suomessa toimii tällä hetkellä 17 hissityöryhmää, jotka koostuvat eri alojen asiantuntijoista.

Esteettömyyden arvioimisen avuksi mobiilisovellus

ARA kehittää tällä hetkellä yhteistyökumppanin kanssa sovellusta, jolla taloyhtiöt voivat helposti kartoittaa oman kiinteistönsä tilanteen. Arvioita helpottavat muun muassa erilaiset älylaitteiden anturit. Kiinteistöliitto  ja Invalidiliiton esteettömyyskeskus ESKE ovat myös mukana projektissa rahoituksen osalta.

Sovelluksen tulisi valmistua kevään 2017 aikana ja se on käyttäjille maksuton.

Tulevaisuudessa voitaisiin sovelluksen avulla vapaaehtoisuuteen perustuen merkitä esteettömät kiinteistöt kartalle.

-Tämä auttaisi varmasti ihmisiä, jotka etsivät esteetöntä asuntoa itselleen, toteaa kehittämispäällikkö Sampo Vallius.

Esteettömyyskorjaukset eivät ole kalliita

Esteettömyyttä voidaan parantaa jo pienillä teoilla. Valaistus ja kontrastimaalaukset auttavat jo paljon. Suunnittelijoiden tulisi ottaa entistä paremmin esteettömyys huomioon suunnittelussa.

Teollisesta tuotannosta toivotaan myös apua.

-Esimerkiksi kantikkaiden kynnysten tilalle olisi hyvä saada vaihtoehtoisesti viisto kynnys, joka helpottaisi pyörätuolin ja rollaattorien käyttäjien liikkumista, Vallius huomauttaa.

Helmikuussa avustushakemukset sähköisinä

ARAn avustuksien hakeminen muuttuu helmikuusta alkaen. Tällöin avustuksia voi hakea verkkoasioinnin kautta. Asiakaspalvelun parantamiseksi ARAssa otetaan käyttöön helmikuussa 2017 verkkoasiointi. Asiakas voi hakea korjausavustuksia digitaalisesti kirjautumalla ARAn verkkosivuilla verkkoasiointiin.

Hissilaskuria uudistetaan myös parhaillaan, sen on tarkoitus avautua jälleen keväällä.

ARA lisäksi haluaa muistuttaa taloyhtiöitä yhtiökokouksien alla siitä, että mikäli päätökseen jälkiasennushissin hankinnasta kirjataan ARAn avustuksen suuruus, tulee sen olla 45%. Ongelma saattaa olla niillä taloyhtiöillä, jotka päätökseen ovat viime vuonna kirjanneet 50% ja he saavatkin avustuksen uuden, 45% mukaan.

Lisätietoa esteettömyydestä:

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ARA-asuntorakentaminen

1.3.2023

ARA-asuntorakentaminen kääntyi viime vuonna laskuun

Rakennuskustannusten kallistuminen ja korkotason nousu vähensivät valtion tukeman kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon aloituksia vuonna 2022. Aloitetuista kohteista puolet rakennetaan pääkaupunkiseudulle. Myös vapaarahoitteinen asuntorakentaminen väheni.

asumisoikeusasunnon hakeminen

9.5.2023

Asumisoikeusasunnon hakeminen muuttuu

Asumisoikeusasuntojen hakemista uudistetaan. Syksystä 2023 alkaen järjestysnumero haetaan ARAlta riippumatta siitä, missä kunnassa haettu asunto sijaitsee. Kuntien myöntämiä järjestysnumeroita voi käyttää vuoden 2023 loppuun asti.

18.4.2023

Asuntosäätiö: Pula kohtuuhintaisista asunnoista pahenee

Valtion tukema ARA-asuntotuotanto väheni viime vuonna 37 prosentilla. Tämä uhkaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa, varoittaa yleishyödyllinen Asuntosäätiö. Hiipumisen syynä on rakennuskustannusten ja korkojen nousu.

rakentaminen pääkaupunkiseudulla

2.6.2023

Rakentaminen vähenee voimakkaasti pääkaupunkiseudulla

Rakentamisen määrä pääkaupunkiseudulla vähenee Raklin mukaan voimakkaasti tänä vuonna. Asuntoaloitusten määrä on rajussa laskussa, mutta korjausrakentamisella on kysyntää. Rakennuskustannusten nousu hidastui kiivaan alkuvuoden jälkeen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti