Ajankohtaista

Lait ja säädökset muuttuvat, suhdanteet vaihtelevat ja kiinteistönpitokin kehittyy. Mitä ajankohtaista taloyhtiömaailmassa tapahtuu?

Sivu 192

2.7.2015

Muutatko kesällä? Huomioi viisi asiaa!

Muuttosesonki on taas vilkkaimmillaan, sillä muuttaminen ajoitetaan usein loma-aikaan. Lämpötilan noustessa ja lomailun odottaessa halutaan pakata tavarat kasaan ja hoitaa muutto pois alta nopeasti. Helsingin KTK:n kotimuuttojen asiakkuuspäällikkö Ilkka Ilonummi kertoo mitä tulee huomioida ennen kesällä tehtävää muuttoa.

1.7.2015

Lomalla reissaava tai mökkeilevä, muista kaupunkiasunnon turvallisuus!

Kesälomakausi on alkanut tai kohta alkamassa ja monelle matkailu tai mökki kutsuvat. Rauhallisen lomamielen saa, kun tarkistaa, että ennen kaupungista lähtöä koti jää turvalliseen kesäkuntoon sekä talotekniikan että murtosuojauksen suhteen. Vaikkakin maalaisjärki usein riittää, olemme kuitenkin Kiinteistöliitossa katsoneet, että on hyvää muistuttaa asukkaita muutamista asioista, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

1.7.2015

Asuntomarkkinoiden kohme sulaa hitaasti

Uusia asuntolainoja kysytään nyt vilkkaasti Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Näiden kaupunkien lisäksi vain muutaman kaupungin ydinalue on lähtenyt liikkeelle, ja monta vuotta kestänyt asuntomarkkinoiden kohme sulaa hitaasti. Odotettu käänne näkyy siis vain alueellisesti ja asuntosidonnaisesti.

1.7.2015

Tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 43 ihmistä

Tulipaloissa on kuollut 43 henkilöä vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Heistä 27 oli miehiä ja 9 naisia. Tiedot perustuvat Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurantaan.

23.6.2015

Art in the City voitti Guggenheimin arkkitehtikilvan

Pariisilaistoimisto Moreau Kusunoki Architectes voitti Guggenheim Helsinki –arkkitehtuurikilpailun. Voittanut ehdotus rakentuu useasta toisiinsa linkittyvistä paviljongista ja yhdestä korkeammasta tornista. Rakennusten julkisivuja peittää hiilikäsitelty puu.

22.6.2015

Kesä – taloyhtiön osakkaan muistilista

Vedet – muista tarkistaa, että astian- ja pyykinpesukoneen hanat ovat off-asennossa ja muutkin vesihanat tuli varmasti laitettua kiinni. Huomaathan, että laitteiden hanat on syytä pitää suljettuina aina muulloinkin, kun et...

18.6.2015

Suomen Kiinteistölehti toivottaa hyvää kesää!

Painettu lehtemme lomailee syyskuulle asti, mutta nettisivut ja sosiaalinen media päivittyvät heinäkuun 10. päivään saakka. Mukavaa juhannusta ja toivottavasti myös aurinkoista kesää!

17.6.2015

Tarkasta kotisi paloturvallisuus lomalle lähtiessäsi

Moni suuntaa loman viettoon pois kotoaan ennen juhannusta. Ennen lähtöä on hyvä varmistua että kodin paloturvallisuus on riittävällä tasolla. Sama asia koskee myös tuhansia vapaa-ajan asuntoja, jonne monet suomalaiset suuntaavat kesän viettoon.

17.6.2015

Juhannusmies ja tulen hallitsemisen taito

Jos juhannuksen vietto keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin välittömästi liian vaarallisena. Koska juhannus kuitenkin tänäkin vuonna vietetään, juhannusmiehen on syytä miettiä perusteellisesti, kuinka keskikesän juhlasta selvitään hengissä, jopa ehjin nahoin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kehottaa juhannusmiehiä ja kaikkia muita juhlijoita huolellisuuteen erityisesti tulen kanssa.

17.6.2015

Muistilista kesämökin vuokranantajalle

Kesämökkien vuokraussesonki on nyt huipussaan. Mökin vuokraamisesta sovitaan usein puutteellisesti, jolloin riskien ja konfliktien todennäköisyys kasvaa. Suuri osa kesämökkien vuokrasopimuksista tehdään suullisesti.

17.6.2015

Avoimet puutarhat kutsuvat vierailulle

Suosittua, valtakunnallista Avoimet puutarhat – teemapäivää vietetään tänä vuonna neljännen kerran. Satojen puutarhakohteiden portit aukeavat kävijöille kesäkuun 28. päivä klo.

16.6.2015

Hypolta ja Lähitapiolalta rahasto kasvukeskusten asuntotonteille

Lähitapiola-yhtiöt ja Hypo ovat perustaneet kasvukeskusten asuntotontteihin sijoittavan rahaston. Asuntotonttirahasto tavoittelee alkuvaiheessa tonttivarallisuutta, joka mahdollistaa lähes 4 000 uuden asunnon rakentamisen kasvukeskuksiin lähivuosien aikana. Rahasto hyödyntää Hypon tonttikonseptia, jossa asunnon ostaja voi lunastaa oman tonttiosuutensa sitten, kun hän näkee sen itselleen parhaaksi oman taloutensa näkökulmasta.