Viestintäviraston neuvontapalvelu auttaa kuluttajia television kanavahaussa taajuusmuutosten aikana

Viestintävirasto avasi 1.9.2015 neuvontapalvelun, joka antaa kuluttajille ohjeita television kanavahaun tekemisessä UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkkoon toteutettavien taajuusmuutosten aikana.

Neuvontapalvelun puhelinnumero on 0295 390 280, ja se on avoinna arkisin klo 14.00 – 19.00.

Television kanavahaku on tehtävä uudelleen omalla alueella tehtyjen taajuusmuutosten jälkeen. Useimmat televisiot suorittavat kanavahaun automaattisesti, kun kanavahaku käynnistetään. Jotkin televisiot saattavat vaatia tehdasasetusten palauttamisen ennen kanavahaun tekemistä. Mikäli ongelmia kuitenkin esiintyy kanavahaun tekemisessä omalla alueella tehtyjen taajuusmuutosten jälkeen, kannattaa ottaa yhteyttä Viestintäviraston neuvontapalveluun.

Vastaanotto-ongelmissa auttaa sen sijaan lähetysverkkoa ylläpitävä operaattori. Sen tehtävänä on selvittää muun muassa lähetysverkkoihin, antennijärjestelmiin, näkyvyys- ja kuuluvuusalueisiin ja lähetysverkon vastaanotto-ongelmiin liittyviä asioita.

Taajuusmuutokset jatkuvat loppuvuonna Pohjois-Suomessa ja Joensuun alueella

Taajuusmuutokset toteutetaan alueittain vuosien 2015 – 2016 aikana. Taajuusmuutokset tehdään loppuvuonna Pohjois-Suomessa muun muassa Kuusamon, Kajaanin, Sotkamon, Rovaniemen ja Oulun alueilla sekä Joensuussa Kiihtelysvaaran lähetysasemalla. Tarkemmista taajuusmuutosten aikatauluista kerrotaan Digitan ylläpitämässä verkkopalvelussa www.taajuusmuutos.fi.

Taloyhtiöiden velvollisuus on tiedottaa asukkaille ajankohdasta, jolloin televisioiden kanavahaku on tehtävä. Omakotitaloissa television kanavahaku on tehtävä sen jälkeen, kun taajuusmuutokset omalla alueella on toteutettu.

Taajuusmuutokset koskevat vain Digitan operoimaa antenni-tv-verkkoa, mutta ne koskettavat valtaosaa suomalaisista antenni-tv-katsojista. Muutostyöt eivät koske DNA:n operoimaa VHF- antenniverkkoa, kaapeli-, satelliitti- eikä iptv-kotitalouksia.

Taajuusmuutokset ovat välttämättömiä, sillä antennitelevisioverkon hyödyntämä ns. 700 MHz:n taajuusalue siirtyy vuoden 2017 alussa langattoman laajakaistan käyttöön.

Katso myös:

Taajuusmuutosten etenemistä kuvaava kartta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

neuvontapalvelut isännöitsijä

7.1.2025

Neuvontapalvelut auttavat isännöitsijää muuttuvassa arjessa

Isännöintialalla on tapahtunut monia muutoksia, mutta edelleen hyvä isännöinti vaatii asiantuntijuutta ja pykälien tuntemusta. Isännöitsijöiden apuna ja tukena ovat Kiinteistöliitto Uusimaan tarjoamat neuvontapalvelut ja koulutukset.

teräväpiirtolähetykset

12.2.2025

Mitä teräväpiirtolähetykset tarkoittavat taloyhtiölle?

Tv-lähetysten siirtyminen teräväpiirtolaatuun voi vaatia muutoksia tv-vastaanottimeen tai kiinteistön verkkoon. Jos taloyhtiöön on pian tulossa jokin perusparannusremontti, tietoliikenneasiat kannattaa uudistaa samaan aikaan.

9.6.2025

Eurooppalaiset kiinteistönomistajat koolla Helsingissä – ”Tarvitsemme vähemmän mutta parempaa EU-sääntelyä” 

Eurooppalaiset kiinteistönomistajat kokoontuivat kesäkuun alussa Helsingissä järjestettyyn UIPIn (International Union of Property Owners) kongressiin. Puheissa ja paneeleissa pohdittiin kestävää asuntopolitiikkaa sekä sitä, mikä on EU:n, jäsenvaltioiden ja yksityisen sektorin rooli asuntopolitiikassa. 

9.4.2025

Talvella tehty salaojaremontti toi rivitaloyhtiölle monia etuja

Talvella tehtävässä salaojaurakassa voi olla monia hyviä puolia. Taloyhtiö saattaa saada kustannusetua, kun tarjoajia on hiljaisena aikana liikkeellä enemmän ja urakoitsijoilla hyvin henkilöstöä saatavilla. Myös asukkaille talvella tehty remontti on pienempi haitta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti