Yhtiökokoukset etäyhteyksillä koronaepidemian aikana

Kiinteistöliitto ja Isännöintiliitto suosittelevat, että koronaepidemian aikana taloyhtiöt hyödyntävät yhtiökokousten pitämisessä etäyhteyksiä. Taloyhtiöissä kannattaa myös harkita kiireettömien hankkeiden päätöksenteon tai jopa koko yhtiökokouksen siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

-Yhtiökokouksiin osallistuu usein myös riskiryhmään kuuluvia henkilöitä, ja isännöitsijöillä puolestaan on kevään aikana poikkeuksellisen paljon kontakteja, mikä lisää heidän riskiään sairastua ja tartuttaa muita ihmisiä. Yhdenkään taloyhtiön osakkaan, hallituksen jäsenen tai isännöitsijän terveyttä ei tule vaarantaa, sanoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Yhtiökokoukseen etäosallistuen

Yhtiökokoukseen ei pidä saapua sairaana paikalle, vaan käyttää omistajaoikeuttaan joko antamalla valtakirja terveelle tai osallistumalla kokoukseen etäyhteydellä. Näin tulee toimia myös silloin, jos epäilee olevansa altistunut koronavirukselle tai on altistumisen takia lääkärin määräämässä karanteenissa.

-Tartuntariskin pienentämiseksi taloyhtiöissä suositellaan ottamaan käyttöön uusia ratkaisuja ja tekemään poikkeusjärjestelyjä. Yhtiökokoukseen osallistuminen voidaan mahdollistaa etäyhteyden avulla ja suositella osakkaita etäyhteyden käyttöön tai siirtää yhtiökokous myöhempään ajankohtaan, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

Asunto-osakeyhtiölaki sallii etäosallistumisen yhtiökokoukseen, kunhan lain edellyttämät vaatimukset täyttyvät. Yhtiökokousta ei voi järjestää kokonaisuudessaan teknisten apuvälineiden avulla, vaan taloyhtiön on aina järjestettävä myös perinteinen yhtiökokous. Tämä voidaan toteuttaa siten, että fyysisesti kokouspaikalla on läsnä esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja ja tarvittaessa isännöitsijä muiden hallituksen jäsenten sekä osakkaiden osallistuessa yhtiökokoukseen etänä.

Taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä voi olla myös määräys siitä, että yhtiökokoukseen voi etäosallistua teknisen apuvälineen avulla tai postin välityksellä. Ellei yhtiöjärjestyksessä ole kielletty etäosallistumista, myös hallitus voi päättää etäyhteyden käyttämisestä.

Taloyhtiön päätettävä sopivin etäyhteys

Taloyhtiön hallitus päättää, mitä etäyhteyttä yhtiökokouksessa käytetään. Etäosallistumisen mahdollisuudesta ja toteutustavasta on aina mainittava yhtiökokouskutsussa sekä kerrottava riittävän selkeästi osakkaille ohjeet etäosallistumista varten. Kokouskutsusta on käytävä myös ilmi, mikäli etäosallistuminen rajoittaa osakkaan puhe- tai äänivaltaa.

Yhtiökokouksen etäosallistuminen voidaan toteuttaa esimerkiksi verkkoyhteydellä Teams-kokouksena tai ryhmäpuheluna. Reaaliaikaisessa etäyhteyskokouksessa suljettu lippuäänestys ei onnistu, ellei käytössä ole tämän mahdollistava erityinen kokousjärjestelmä.

Etäyhteyttä käytettäessä tulee osakkaan osallistumis- ja äänioikeus sekä ääntenlaskennan oikeellisuus voida selvittää kuten tavallisessa yhtiökokouksessa. Osakas pitää pystyä tunnistamaan esimerkiksi sähköpostiosoitteesta sekä osakkaan äänimäärän ja äänestyskannanoton on oltava tiedossa.

Päätöksentekoon muita menettelyjä

Etäosallistuminen voidaan toteuttaa myös postin tai sähköpostin välityksellä, jolloin osakas ilmoittaa ennakkoon kantansa yhtiökokouksessa käsiteltäviin asioihin. Tämä etäosallistumisen tapa edellyttää sitä, että osakas voidaan luotettavasti tunnistaa esimerkiksi allekirjoituksesta tai sähköpostiosoitteesta.

Etukäteisessä etäosallistumisessa ongelmallista on se, että yhtiökokouksessa voidaan tehdä myös muita päätösehdotuksia kuin hallituksen etukäteen valmistelevat esitykset. Osakkaiden etukäteen ilmoittamat kannat esityksiin voivat koskea vain etukäteen tiedossa olevia esityksiä, mutta ei kokouksessa tehtyjä esityksiä.

Päätöksiä voidaan tehdä myös kokouksia pitämättä, jos osakkaat ovat yksimielisiä sekä päätettävästä asiasta, että siitä, että asiasta päätetään kokousta pitämättä. Tällöin päätös on kirjattava, päivättävä, numeroitava ja allekirjoitettava. Jos yhtiössä on useampia kuin yksi osakkeenomistaja, vähintään kahden heistä on allekirjoitettava päätös.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.4.2026

Linjasaneerauksen jälkeen havaitaan virhe – kenelle kuuluu korjausvastuu?

Korkein oikeus on tuoreessa ratkaisussaan pohtinut, onko linjasaneerauksen yhteydessä havaittu virhe työnaikainen vai takuuaikainen. Kyseessä oli kylpyhuoneen tulviva lattiakaivo. Lopputulos määrää, onko asiassa saatavissa korvausta.

Tilaajille

Kiinteistöpalvelualan näkymät ovat kohenemassa.

14.10.2025

Kiinteistöpalvelualan näkymät kohenemassa – kysynnän odotetaan kasvavan

Kiinteistöpalvelualan tulevaisuudennäkymät ovat varovaisen myönteiset. Noin kolmannes yrityksistä odottaa kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Kasvua ennakoidaan erityisesti energianhallintapalveluissa sekä toimitila- ja käyttäjäpalveluissa.

kunnossapitotarveselvitys

23.6.2025

Voiko taloyhtiö joutua vastuuseen kunnossapitotarveselvityksen tiedoista?

Helsingin hovioikeuden tuomiossa käsiteltiin kunnossapitotarveselvityksessä annettujen tietojen merkitystä asuntokauppaan ja myyjän tiedonantovelvollisuuteen. Kunnossapitotarveselvitys ei sido yhtiökokousta, joka voi muuttaa suunnitelmia tarpeen mukaan.

Tilaajille

22.4.2026

Isännöinnin auktorisointi uudistui: ISA vaihtuu Arviin

Isännöintiliitto julkisti maaliskuussa lakkautetun ISA-järjestelmän tilalle uuden isännöinnin sertifiointijärjestelmän, Arvin. Isännöintiyritysten vanhat ISA-todistukset pysyvät edelleen voimassa, mutta uudet auktorisoinnit tehdään Arvi-järjestelmällä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti