Yksityiset vuokranantajat kaihtavat riskejä

vuokranantajat riskejä

Valtaosa vuokranantajista on ottanut velkaa maltillisesti, käy ilmi Suomen Vuokranantajien tuoreesta jäsenkyselystä. Vuokranantajista noin 60 prosentilla sijoitusasunnot olivat kokonaan velattomia tai lainaa oli alle puolet suhteessa kaikkien sijoitusasuntojen arvoon. Noin 15 prosentilla asunnot olivat täysin velattomia.

Taloyhtiölainaa ei ollut lainkaan 29,1 prosentilla vastaajista. Suuria vaikeuksia maksaa viimeisen 12 kuukauden aikana taloyhtiölle hoito- tai rahoitusvastiketta on ollut vain yhdellä vastaajalla tuhannesta.

– Pienvuokranantajat ovat muuttuneet varovaisiksi uusien sijoitusasuntojen ostamisen suhteen, mutta jatkavat muutoin normaalisti kotien tarjoamista. Markkinoiden heilahtelut kuuluvat pelin henkeen, Suomen Vuokranantajien ekonomisti Sakari Rokkanen toteaa.

Into uusien sijoitusasuntojen ostoon laskenut

Yleisin tavoite asuntosijoittamisessa on säästäminen eläkepäivien toimeentulon turvaksi. Näin kertoi 44,2 prosenttia kyselyyn vastanneista. Noin neljännes vastaajista mainitsi tärkeimmäksi päämääräkseen nykyisen omaisuuden arvon turvaamisen.

Kyselyn perusteella yksityiset vuokranantajat ovat riskin kaihtajia. Noin 95 prosenttia vastaajista ilmoittaa välttelevänsä suuria riskejä ja tavoittelevansa joko pientä tai maltillista tuoton ja riskin suhdetta. Vastaajat nostivat merkittävimmiksi asuntosijoittamisen riskeiksi hoitokulujen ja korkojen nousun sekä taloussuhteen heikkenemisen.

– Korkojen ja kulujen nopea nousu on lisännyt asuntosijoittamisen riskejä ja heikentänyt kannattavuutta. Tämän seurauksena aikeet hankkia sijoitusasunto kuluvan vuoden aikana ovat selvästi laskeneet viime vuosien kyselyistä, kertoo Rokkanen.

Tuoreessa kyselyssä potentiaalisten sijoitusasunnon ostajien osuus oli laskenut 39 prosenttiin, kun se vielä viime vuonna oli 50 prosenttia.

Maltti näkynyt myös vuokrankorotuksissa

Noin kolme neljästä yksityisestä vuokranantajasta ei ole korottanut vuokraa lainkaan viimeisen vuoden aikana. Vuokraa korottaneista vuokranantajista kaksi kolmesta päätyi pienempään korotukseen kuin vuokrasopimus olisi sallinut. Kyselyn perusteella yleisin vuokrankorotusperuste vuokrasopimuksissa on inflaatiota seuraava elinkustannusindeksi.

– Kasvanut asuntotarjonta ja koronapandemian vaikutukset kysyntään ovat kiristäneet kilpailua vuokralaisista. Epävarmassa markkinatilanteessa monet yksityiset vuokranantajat jättivät korottamatta vuokria. Vuokra-asuntojen kysynnässä oli kuitenkin nähtävissä viime vuoden jälkimmäiselle puoliskolla selvää piristymistä, Rokkanen sanoo.

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely toteutettiin 17.11.6.12.2022. Kyselyyn vastasi 2 317 yksityistä vuokranantajaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

pelastussuunnitelma

27.11.2022

Onko pelastussuunnitelmasi kunnossa?

Pelastussuunnitelma on taloyhtiön turvallisuuden perusta. Sen ajantasaisuus kannattaa tarkistaa vuosittain. Erityisesti palovaroittimia koskevat määräykset tulee selvittää tarkoin.

vuokranantajan vakuutus

2.11.2022

Vuokranantajan syytä perehtyä vakuutusturvaan

Vuokralaiselta vaadittava kotivakuutus ei aina riitä kattamaan kaikkia vuokranantajan riskejä. Siksi vuokranantajan kannattaa ottaa itselleen vakuutus tuomaan lisäturvaa. Vakuutus on hyvä valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen.

6.10.2022

Vuokranantajat: Asuntorakentamista ei tule hyydyttää

Eduskunta käsittelee parhaillaan lakiesitystä kotitalouksien liialliseen velkaantumisen ehkäisemiseksi. Suomen Vuokranantajat kannattaa toimia, joilla hillitään kotitalouksien velkaantumista ja turvataan rahoitusmarkkinoiden vakautta.

16.8.2023

Kustannusten nousu ei aina oikeuta vuokrankorotukseen

Korkojen ja vastikkeiden nousu ei automaattisesti mahdollista vuokrankorotuksia, muistuttaa Suomen Vuokranantajat. Vuokrankorotusehto kannattaa kirjata vuokrasopimukseen, ja jos näin ei ole tehty, vuokranantaja ja vuokralainen voivat neuvotella asiasta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti