Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan

Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien tekemästä kyselystä.

Vuokranantajat ennakoivat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana erityisesti Vaasassa, jossa yli puolet (51 prosenttia) uskoo kysynnän lisääntyvän. Myös Oulussa ja Tampereella 38 prosenttia vuokranantajista arvioi, että kysyntä kasvaa. Sen sijaan Kouvolassa asuntosijoittajista vain 9 prosenttia uskoo kysynnän kasvuun ja jopa 27 prosenttia odottaa sen vähenevän.

– Vaasan väkiluvun kasvu on suhteellisesti ihan Suomen kärkilukemissa, joten on ymmärrettävä, että vuokranantajat odottavan kysynnän lisääntyvän siellä eniten, sanoo Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

– Kouvolassa tilanne on päinvastainen: väestön väheneminen saa monet uskomaan myös vuokrakysynnän hiipumiseen. On kuitenkin tärkeää erottaa väkiluvun muutokset ja vuokra-asuntokuntien määrän kehitys toisistaan.

Vuokranantajat ennakoivat vuokra-asuntotarjonnan lisääntyvän seuraavan vuoden aikana erityisesti pääkaupunkiseudulla. Espoossa 43 prosenttia uskoo tarjonnan kasvuun, Turussa ja Lahdessa osuus on 41 prosenttia, Vantaalla 39 prosenttia ja Helsingissä 38 prosenttia.

– Helsingissä tehtiin vapaana olevien yksiöiden määrässä kaikkien aikojen ennätys huhtikuussa. Sama koskee Turkua ja Oulua.

Asuntosijoittajia kiinnostavat vanhat asunnot

Helsingissä ja Espoossa asuntosijoittajia kiinnostavat erityisesti yli 150 000 euron hintaiset sijoitusasunnot. Turussa, Vantaalla ja Tampereella suurin kiinnostus kohdistuu kyselyn mukaan 100 000–149 000 euron asuntoihin. Sen sijaan viidellätoista muulla suurimmalla paikkakunnalla eniten kiinnostavat alle 50 000 euron hintaiset asunnot.

– Vaikka asuntosijoittajat yhdistetään usein uudiskohteisiin, todellisuudessa suurin osa on kiinnostunut vain vanhemmasta asuntokannasta. Vain pieni osa on kiinnostunut suhteellisesti kalliimmista asunnoista, Karlsson sanoo.

Vuokranantaja-barometriin vastasi 2029 yksityistä vuokranantajaa, ja se toteutettiin 17.3.-6.4.2025.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

3.12.2025

Hallintaan otetun huoneiston vuokraaminen – huomioi nämä asiat

Huoneistojen hallintaanottotilanteet ovat yleistyneet taloyhtiöissä. Kun hallintaanottopäätös on tehty yhtiökokouksessa ja annettu lain mukaisesti tiedoksi eikä sitä ole moitittu, on huoneiston vuokraamisen aika.

Tilaajille

13.10.2025

Vuokra-asuminen on suosittua – erityisesti nuoret arvostavat joustavuutta

Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Raklin teettämän tutkimuksen mukaan nuorista jopa 80 prosenttia kertoi näkevänsä vuokra-asumisen myönteisenä.

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti