Uusi malli asuntosijoittamiseen

Suomen Rahamarkkinakeskus pistää uusiksi asuntosijoittamisen kuviot, kuten OnniBus matkustamisen. Uusi malli tuo tuottoa uudiskohteen asuntosijoittajalle jo ennen vuokralaisen sisään muuttoa.

Tyypillinen tilanne asunto-osakeyhtiön rakennusaikaisessa rahoituksessa on, että pankki rahoittaa ison rakennusliikkeen asunto-osakeyhtiöhanketta ja tulevat osakkeenomistajat maksavat rakennettavasta osakehuoneistosta sen valmistumisasteen mukaan. Malli on raskas asuntosijoittajalle, jonka rahat lepäävät rakennusajan tuottamattomana.

Vanhalle mallille on tarjolla uusi, sillä Rahamarkkinakeskuksen joukkorakennuttamismalli tahkoaa rahaa jo rakennusvaiheessa asuntosijoittajalle.

Rakennuttamisen onnibussi

Asunto-osakeyhtiön rakennuttamisen perinteinen rahoitusmalli on aikansa elänyt kahdestakin syystä. Ensinnäkin tuottojen kotiuttaminen on ollut asuntosijoittajalle hidasta. Tuotto on tullut sitten joskus vuokratulojen ja asunnon tulevien vuosien arvonnousun muodossa.

Toinen suuri epäkohta on ollut kilpailun puute rakennusbisneksessä ja rakentamisen rahoituksessa. Kilpailu on kuitenkin terveen talouden peruspilari ja kansantalouden kehityksen edellytys.

– Tähän mennessä asuntorakentaminen on ollut pääsääntöisesti niin sanotusti suurien käsissä. Perinteiset pankit rahoittavat käytännössä pääsääntöisesti isoja, tunnettuja rakennusyhtiöitä. Niille markkinoille ei muilla ole ollut juuri pääsyä. Nyt on tilanne toinen uuden joukkorakennuttamismallimme ansiosta, iloitsee Suomen Rahamarkkinakeskuksen toimitusjohtaja Tommi Hänninen.

Kaksivaiheinen prosessi tilintekoon

Rahamarkkinakeskuksen lanseeraamassa joukkorakennuttamismallissa sijoittajalle tarjotaan välitöntä tuottoa joukkovelkakirjalainan ja sijoitusasunnon hankintaedun kautta.

Pioneerihanke on As Oy Sipoon Apila 1, Sipoon Nikkilässä.

Ensimmäinen etu on asuntoyhtiön rakennuttamiseen tarvittavaan vakuudelliseen joukkovelkakirjalainaan sijoittaminen. Minimisijoitus on 50 000 euroa. Joukkolainan vuotuinen tuotto on kahdeksan prosenttia ja laina-aika 18 kuukautta.

Sijoittamalla vähintään 100 000 euroa saa halutessaan oikeuden tulla perustajaosakkaaksi asunto-osakeyhtiöön ja valitsemansa asunnon omistajaksi rakentamiskustannusta vastaavalla neliöhinnalla.

Toisen vaiheen sijoitusmahdollisuus

Toisessa vaiheessa sijoittaja voi tulla perustajaosakkaaksi ja asunnon omistajaksi As Oy Sipoon Apila 1:een merkitsemällä haluamansa asunto-osakkeen ja sijoittamalla asunnon rakennuttamiseen tarvittavaan osakkaiden omarahoitusosuuteen.

Asuntosijoittajilta kerätään omarahoitusosuus oman pääoman ehtoisena erillisenä joukkovelkakirjalainana ennen kohteen rakentamisen aloittamista. Tämän joukkovelkakirjalainan sijoitusosuus määräytyy asuntokohtaisesti. Joukkolainan vuotuinen tuotto on seitsemän prosenttia ja laina-aika 15 kuukautta.

Mistä idea rahoitusmallin luomiseen?

– Sipoon Apila 1:n alkupääoman rahoitus oli auki. Lähdimme hankkimaan sille pääomaa uudenlaisen ja mielestämme kiinnostavan joukkovelkakirjalainamallin turvin, kertoo Hänninen Rahamarkkinakeskuksesta.

Hän lisää, että pankit eivät myönnä helposti uusille rakennuttajille lainaa rakennusvaiheessa, mutta asuntojen lopputarkastuksen jälkeen kernaasti.

– Meidän mallissa tarjoamme sijoittajille lisätuottomahdollisuuden rakennuttamiseen osallistumisen kautta. Mukaan lähtevät perustajaosakkaat omistavat valmistuvat asunnot jo hankkeen alkuvaiheessa. Näin rakennuttamisen arvonnousu ei mene rakennusliikkeelle ja pankille. Joukkorakennuttamisessa rakennusliikkeen rooli on vain tuottaa rakennustyö hyvin ja laadukkaasti sekä kiinteähintaisessa urakkahinnassa, Hänninen selvittää.

Hän lisää, että Sipoon Apilaan on tulossa asuntosijoittajia jonoksi asti, mutta rakentamisen aikainen rahoitus oli auki. Luotiin järjestelmä, joka palkitsee reilusti rakentamisen alkuvaiheen rahoittajat ja siinä riskin kantavat sijoittajat.

Uudesta rahoitusmallista hyötyvät niin sijoittajat kuin rakennusyhtiökin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

vaihtaa huoneisto-ovet

3.2.2023

Olisiko aika vaihtaa huoneisto-ovet?

Kerrostalojen huoneisto-ovet eivät ole ikuisia. Kun ovi muuttuu salmiakin muotoiseksi ja päivä alkaa paistaa sen raoista, on aika vaihtaa ovi uuteen. Ovien uusiminen kannattaa erityisesti paloturvallisuuden ja äänieristyksen takia.

15.3.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kierrätys lisääntyi ja monipuolistui uusitun jätepisteen ansiosta

Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOASin kohteisiin uusittiin Molok-syväkeräyspisteet. Kierrätysaste nousi sen jälkeen kaikissa uusituissa kohteissa, ja osassa se tuplaantui.

Molok

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti