Työkaluja tupakointikieltojen hakemiseen

Vuoden 2017 alusta voimaantulleen tupakkalain säännöksen myötä taloyhtiöt voivat hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä huoneistoparvekkeille, huoneistojen käytössä oleville pihoille sekä sisälle huoneistoihin. Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira ovat yhteistyössä laatineet ohjeet, jotka opastavat taloyhtiöitä tupakointikieltojen hakemisessa ja yhdenmukaistavat asian viranomaiskäsittelyä valtakunnan tasolla.

Ohje on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on tarkoitettu taloyhtiöille ja se koskee tupakointikieltoihin liittyviä toimia taloyhtiöissä. Toisessa, viranomaisille tarkoitetussa osassa käydään läpi tupakointikieltohakemuksen käsittely kunnassa sekä siihen liittyvät valvontatoimet.

Tupakkalain mukaan huoneiston haltijaa on kuultava ennen kiellon hakemista. Ohjeen liitteenä on taloyhtiöiden käyttöön tarkoitettu lomake huoneiston haltijan tupakkalain mukaisesta kuulemisesta sekä lomakkeen täyttöesimerkki.  Lisäksi liitteenä on kieltohakemuslomake. Mallilomakkeiden käyttäminen sujuvoittaa hakemuksen viranomaiskäsittelyä ja vähentää taloyhtiölle käsittelystä aiheutuvia kustannuksia.

– Lisäksi kiellon harkitsemisesta kannattaa muistaa kertoa taloyhtiön kaikille asukkaille jo ennen varsinaisia kuulemisia, sanoo lakiasiantuntija Tommi Leppänen Isännöintiliitosta.

Ohjeet tupakointikiellon hakemiseen yksittäisen asunnon sisälle julkaistaan myöhemmin

Tupakointikiellon määrääminen asuinhuoneiston sisätilaan on poikkeuksellista, ja se edellyttää lisätoimia niin taloyhtiöltä kuin kiellon määräävältä viranomaiseltakin. Nyt julkaistavissa ohjeissa ei käsitellä tupakointikiellon hakemista yksittäisen asuinhuoneiston sisätilaan, vaan ohjeita laajennetaan tältä osin  kevään 2017 aikana.

Viranomaisen määräämä tupakointikielto viimeinen keino

Isännöintiliitto, Kiinteistöliitto, Kuntaliitto, Helsingin kaupunki ja Valvira painottavat, että viranomaisen määräämään tupakointikieltoon kannattaa turvautua vasta silloin, jos tupakoinnin aiheuttamaa haittaa ei taloyhtiössä muutoin saada ratkaistua. Taloyhtiöissä kannattaakin keskustella myös muista keinoista tupakoinnista aiheutuvien haittojen poistamiseksi. Esimerkiksi tupakointipaikan osoittaminen taloyhtiön ulkoalueelta voi auttaa monessa tilanteessa.

Ohjeet ja liitteet tupakointikiellon hakemiseen löydät Taloyhtio.netistä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asumisoikeusasunnon hakeminen

9.5.2023

Asumisoikeusasunnon hakeminen muuttuu

Asumisoikeusasuntojen hakemista uudistetaan. Syksystä 2023 alkaen järjestysnumero haetaan ARAlta riippumatta siitä, missä kunnassa haettu asunto sijaitsee. Kuntien myöntämiä järjestysnumeroita voi käyttää vuoden 2023 loppuun asti.

viihtyisä piha yhteisillä välineillä

4.8.2022

Piha viihtyisäksi yhteisillä välineillä

Taloyhtiön piha tulee helpommin hoidetuksi, kun taloyhtiöllä on käytössään yhteiskäyttöisiä työkaluja. Asukkaat osallistuvat pihan kunnossapitoon mielellään, ja varastot pysyvät siisteinä, kun niihin ei tarvitse ahtaa jokaisen omia kottikärryjä ja ruohonleikkureita.
- Yhteishenki auttaa hoitamaan yhteisiä alueita, sanoo Erkki Lonka.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

yrityslaina

30.5.2023

Kaupallinen yhteistyö

Parhaat vinkit ja vaihtoehdot yrityslainan hakemiseen

Joskus yritys tulee tilanteeseen, jossa laina on paras vaihtoehto. Aihe voi tuntua vieraalta ja jopa hieman pelottavalta. Tässä artikkelissa on tietoa yrityslainan hakemisesta ja hyviä vinkkejä ja vaihtoehtoja yrityksille, jotka harkitsevat yrityslainan ottamista.

Halvinlaina.fi

apua

10.8.2022

Hallitustyöhön tarjolla asiantuntija-apua

Tulevana syksynä taloyhtiöiden hallitusten edessä on vaikeita kysymyksiä esimerkiksi energiansäästöstä. Suomen Kiinteistöliitto tarjoaa jäsentaloyhtiöilleen apua ja tukea hallitustyöhön. Hallituksia palvelee maksuton lakineuvonta, ja liiton verkkosivuilta löytyy hyödyllisiä työkaluja hallitustyöhön.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti