Tutkimus kartoittaa rottaongelmia ja niiden torjuntaa

Tampereen yliopiston tohtori Nina V. Nygren aloittaa kartoittamaan rottaongelmien parissa toimivia tahoja tutkimuksessaan Rotat kuntalaisina.

Tutkimus on osa monitieteistä, rottapopulaatioiden tarkkaa kokoa selvittävää Urban Rats -projektia ja sen rahoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS.

Tutkimuksen taustalla on se, että rotista tiedetään vähän eikä niiden torjuntaa ole organisoitu järjestelmällisesti hallinnossa. Kaupunkirotat muun muassa pilaavat elintarvikkeita ja levittävät tauteja sekä aiheuttavat palovahinkojen vaaraa sähköjohtoja järsimällä.

Nygrenin mukaan eniten tietoa rottaongelmista on tuholaisten torjuntaa tekevillä yrityksillä sekä jäteautojen kuljettajilla, joiden tiedossa on katokset, joissa rottia esiintyy. Vaikka kiinteistöjen omistajilla on vastuu torjunnasta, ilmoittavat asukkaat rottaongelmista usein suoraan ympäristöviranomaisille. Näillä puolestaan ei ole tietoa rottien määristä tai niihin liittyvistä ajankohtaisista riskeistä eikä myöskään koordinaatiovastuuta rottaongelman torjunnasta.

Alustavien tutkimustulosten mukaan rottaongelmat ovat rottapopulaation koosta riippumatta pistemäisiä. Nygrenin mukaan parhaiden tulosten aikaansaamiseksi saman alueen taloyhtiöiden tulisi hoitaa rottien torjuntaa yhdessä.

Rottaongelman parissa toimivien tahojen selvitys toteutetaan kunnille lähetettävällä kyselylomakkeella ja toimijoiden kartoitus alkaa Helsingistä.

Lue lisää Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin sivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.5.2026

Kuntotutkimus kertoo julkisivun korjaustarpeet

Kun talon ikä lähestyy neljännesvuosisataa, on korkea aika tutkia julkisivujen ja parvekkeiden kunto. Kuntotutkimus antaa tietoa vauriotilanteesta ja tarjoaa korjausvaihtoehtoja kustannustietoineen. Se on korjaussuunnitelmien lähtökohta, mutta voi innoittaa myös laajempaan hankesuunnitteluun.

8.5.2026

Kaupallinen yhteistyö

Kuntotutkimus säästää kustannuksia julkisivusaneerauksessa

Julkisivun kuntotutkimus selvittää kiinteistön rakenteiden kunnon sekä korjaustarpeet ja antaa hyvät lähtötiedot korjaussuunnittelua varten.

Suomen Talokeskus Oy

levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskit

3.12.2025

Julkisivuyhdistys varoittaa levyverhoiltujen parvekekaiteiden riskeistä

Julkisivuyhdistys on julkaissut väliaikaisen ohjeen parvekkeiden suunnitteluratkaisujen valintaan ja kaiteiden tarkastamiseen. Yhdistys suosittaa, ettei kuitusementtilevyä toistaiseksi käytetä parvekkeiden ensisijaisena putoamissuojana, sillä niihin liittyy onnettomuusriski.

8.8.2025

Estä vieraslajien leviäminen taloyhtiön pihalla

Lupiini, jättipalsami ja kurtturuusu ovat jo monien tuntemia haitallisia vieraslajeja. Poistamalla vieraslajit taloyhtiö edistää luonnon monimuotoisuutta. Samalla yhtiö täyttää velvollisuutensa hävittää omalla alueellaan esiintyvät haitalliset kasvilajit.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti