rotta

Uusimmat artikkelit

10.10.2019

Siisti lintulauta ei houkuttele rottia

Kun säät kylmenevät ja maa jäätyy, on oikea aika aloittaa lintujen talviruokinta. Taloyhtiössä asuvan kannattaa kuitenkin muistaa, että lintujen ruokintaan liittyvät käytännöt vaihtelevat taloyhtiöittäin, eikä ruokintaa kannata aloittaa omin luvin. Oikein toteutettuna ruokinnasta voi kuitenkin olla taloyhtiölle enemmän iloa kuin haittaa.

15.8.2019

Tutkimus kartoittaa rottaongelmia ja niiden torjuntaa

Tampereen yliopiston tohtori Nina V. Nygren aloittaa kartoittamaan rottaongelmien parissa toimivia tahoja tutkimuksessaan Rotat kuntalaisina. Tutkimus on osa monitieteistä, rottapopulaatioiden tarkkaa kokoa selvittävää Urban Rats -projektia ja sen rahoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS.

8.1.2018

Jättiläisrotat Washingtonin riesana

Washington DC:n ydinkeskustassa asuva ei voi välttyä rotan kohtaamiselta. Se voi olla traumatisoiva tapahtuma, sillä paikallinen lajike on isorotta, Rattus norvegicus, kirjoittaa Yle nettisivuillaan. Ravinteikkaassa ympäristössä isorotta venähtää nuorena jo 30-senttiseksi.

29.9.2017

Älä viivyttele tuholaistorjunnassa – tarkista torjujan pätevyys rekisteristä

Tuholaisten torjunnassa on tärkeää ehkäistä ennalta ongelmien syntymistä ja ryhtyä tarvittaessa nopeasti torjuntatoimiin. Jyrsijöitä voi torjua varmistamalla, ettei niille ole helppoa ravintoa esimerkiksi huolimattomasti hoidetuilla lintujen ruokintapaikoilla. Luteet, turkiskuoriaiset ja muut sisätilojen tuholaiset aiheuttavat nopeasti kasvavan ongelman, jos torjuntatoimien kanssa viivytellään.

9.8.2017

Rotat piinaavat espoolaiskiinteistöä

Espoon Kirkkojärvellä sijaitsevan kerrostalon pihapiirissä kärsitään rottaongelmasta, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. Tämän kesän kuluessa ongelma on vain pahentunut, vaikka lehden haastatteleman isännöintijohtajan mukaan torjuntatyöt on aloitettu jo yli vuosi sitten. Rottaongelmasta valituksen tehnyt asukas on kuvannut aiheesta videon, jossa rotat vilistävät kiinteistön roskakatoksessa ja sen ympäristössä.