Töölön sairaalan kortteliin suunnitellaan asuinrakentamista

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on siirtämässä Töölön sairaalan toiminnan lähivuosina Meilahden sairaala-alueelle. Sairaalatoiminnalta vapautuvaan kortteliin suunnitellaan asumista.

1930-luvulta peräisin oleva sairaalan vanha osa on tarkoitus suojella, ja sille etsitään uutta käyttöä. Tavoitteena on, että rakennus säilyisi julkisessa käytössä. Sairaalan 1950- ja 1980-luvuilla rakennettuja laajennusosia suunnitellaan purettavaksi.

Korttelin pohjoisosaan, purettavan sairaalarakennuksen tilalle, suunnitellaan 7–8-kerroksisia asuinrakennuksia. Asuntoja alueelle tulisi noin 650 uudelle asukkaalle. Säilytettävän sairaalan eteläpuolelle on kaavailtu uudisrakennusta, joka liittyisi säilyvän rakennuksen uuteen käyttöön.

Topeliuksenkadun ja Töölönkadun välille on tarkoitus mahdollistaa jalankulkuyhteys korttelin halki.

Korttelin muutos edellyttää asemakaavan muuttamista. Suunnitteluaineistoihin voi tutustua 30. kesäkuuta asti Töölön kirjastossa sekä kaupungin verkkosivuilla www.hel.fi/suunnitelmat. Suunnittelusta järjestetään keskustelutilaisuus 14. kesäkuuta kello 17–19 Töölön kirjastossa.

– Lähtökohtana on sovittaa uudisrakentaminen ympäristöönsä sekä korkeuden että kaupunkikuvan puolesta, sanoo arkkitehti Tommi Suvanto Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Kaavaehdotus tuodaan kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn syksyllä. Lopullisesti asemakaavasta päättää kaupunginvaltuusto.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiötsemppari

16.12.2022

Vapaaehtoinen talotsemppari liikuttaa iäkkäitä

Vapaaehtoiset talotsempparit järjestävät toimintaa As Oy Koivistonmäen ikäihmisille Riihimäellä. Aivojumpparyhmä kokoontuu viikoittain huoltamaan osallistujien muistia liikunnan ja visailun parissa. Muistiklubiin ovat tervetulleita kaikki.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

ilmastonmuutos vaikuttaa

11.4.2023

Kuukauden kasvo: Pienillä teoilla on iso vaikutus

Ilmastonmuutos vaikuttaa tulevaisuudessa myös suomalaisten asumiseen. Meteorologi ja tietokirjailija Kerttu Kotakorpi kannustaa taloyhtiöitä varautumaan olosuhteiden muutoksiin ajoissa. Ilmastonmuutosta on mahdollista hillitä pienilläkin keinoilla.

toimiva polkupyörävarasto

2.6.2023

Millainen on toimiva polkupyörävarasto?

Taloyhtiön koon mukaan mitoitettu, käytännöllisesti toteutettu ja asukkaiden kannalta hyvin toimiva polkupyörävarasto on harvinaisuus. Oululaisesta As Oy Oulun Lyhdystä sellainen löytyy. Pyörävarastoon voi saada lisää tilaa hävittämällä hylätyt pyörät.

parvekekaidejärjestelmien turvallisuus

31.5.2023

Parvekekaidejärjestelmien turvallisuutta aletaan selvittää

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on käynnistänyt markkinavalvontahankkeen parvekekaidejärjestelmien turvallisuudesta Tikkurilassa sattuneen onnettomuuden vuoksi. Tavoitteena on, että toimialalle luodaan yhtenäinen ja selkeä mitoitus- ja testauskäytäntö.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti