Taloyhtiöiden puheenjohtajilta tyydyttävä arvosana isännöitsijöille

Taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajat antoivat isännöitsijälleen kouluarvosanan 8+, selviää Kiinteistöliiton ja Isännöintiliiton teettämästä Isännöinnin laatu 2020 -tutkimuksesta. Hallituksilta isännöitsijät saivat arvosanaksi 8- ja osakkailta 7+ sekä toiminnantarkastajilta 6 ½.

Tyytyväisimpiä isännöintiin ovat tutkimuksen mukaan isännöintiä lähimpää seuraavat. Miltei kaikkien toimijoiden antamat arvosanat paranivat hieman vuonna 2015 toteutetusta edellisestä kyselystä. Eniten paranivat osakkaiden antamat arvosanat.

Tutkimuksella kartoitettiin taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiin ja isännöintipalvelujen laatuun sekä koottiin näkemyksiä taloyhtiöiden tarpeista ja odotuksista isännöinnin suhteen. Kyselytutkimukseen vastasi 6 010 taloyhtiön puheenjohtajaa, hallitusten jäsentä, osakasta sekä toiminnantarkastajaa syyskuussa 2020.

Taloyhtiöt olivat tyytyväisimpiä isännöitsijän kokoustoimintaan, luotettavuuteen ja hieman yllättäen myös tavoitettavuuteen. Eniten kohennustarvetta taloyhtiöiden mielestä koettiin olevan isännöitsijän aloitteellisuudessa, aikaansaavuudessa sekä kehityshakuisuudessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden talous

7.11.2025

Taloyhtiöiden talous vahvistunut – korjausrakentaminen yhä maltillista

Taloyhtiöiden taloustilanne on tänä vuonna parantunut. Maksurästit ovat vähentyneet, puskurit vahvistuneet ja talletustase on aiempaa korkeampi, kertoo OP Pohjola. Korjausrakentamisen kysyntä on silti edelleen maltillista.

5.11.2025

Kaksi puheenjohtajaa kertoo, miksi isännöitsijä meni vaihtoon

Yhteistyö isännöitsijän kanssa saattaa sujua kuin tanssi – tai aiheuttaa harmaita hiuksia koko hallitukselle. Toisinaan epäluottamus johtaa isännöitsijän vaihtamiseen. Kiinteistölehti Lounais-Suomi kysyi kahden turkulaisen taloyhtiön kokemuksista.

asuntoesittelyjen kuvaaminen

26.8.2026

Taloyhtiöiden tiedot yhdessä paikassa – kuka ilmoittaa ja mitä?

Asunto-osakeyhtiöiden tietoja on viime vuosina kerätty huoneistotietojärjestelmään useassa eri vaiheessa. Mitä velvollisuuksia taloyhtiöillä on, ja mitä osakkaan tulee tehdä? Suomen Kiinteistölehti kokosi tietopaketin aiheesta.

5.8.2026

Taloyhtiöillä on keinoja puuttua väärään pysäköintiin

Mikä neuvoksi, jos taloyhtiön piha- tai parkkialueella on toistuvasti sinne kuulumattomia ajoneuvoja, eivätkä siirtokehotukset tehoa? Nykyinen laki sitoo taloyhtiöiden käsiä eikä yksityisalueiden valvonta kuulu myöskään kaupunkien tai poliisin kontolle. Entistä useampi hakeekin apua yksityisiltä parkkifirmoilta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti