Suomi voi siirtyä luottavaisin mielin vuoteen 2020

Maailmantalouden ongelmat ovat vaikuttaneet Suomen talouteen pelättyä vähemmän. Yritysten luottamus tulevaisuuteen on elpynyt ja kuluttajien luottamus vahventunut, kirjoittaa Kauppalehti.

Syksyllä asuntoluottojen kysyntä on ollut jopa yllättävän kiihkeää kuluttajien luottamukseen nähden. Myös rakentamisen luottamus on pysynyt melko vahvana, vaikka rakentamisen uudistuotanto tulee ennusteiden mukaan vähenemään vuonna 2020. Syöksykierrettä rakennusalalle ei kuitenkaan ole odotettavissa.

Vielä syksyllä kuluttajien luottamusta talouteen horjutti Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodan uhka. Ensimmäisen vaiheen kauppasovun synnyttyä luottamus on kuitenkin palautunut Euroopan keskuspankin elvyttävän rahapolitiikan ja hyvän työllisyystilanteen ohessa. Suomen bruttokansantuote on Tilastokeskuksen mukaan kasvanut kolmannella neljänneksellä 2,2 prosentin vauhdilla, vaikka vientimarkkinat ovat takkuilleet pidemmän aikaa. Vuonna 2019 talouskasvu onkin perustunut pitkälti yksityiseen kulutukseen ja palveluihin.

Danske Bankin ekonomistien mukaan vuosi 2020 alkaa hitaan ja varovaisen kasvun merkeissä. Suhdannekatsaukset ovat kuitenkin antaneet toiveita talouden taantuman välttämisestä. Ennustelaitosten mukaan Suomen talouskasvu jää tulevana vuotena 0,5–1,0 prosenttiin.

Lue lisää Kauppalehdestä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakeasuntojen

28.10.2022

Osakeasuntojen kauppa vaimeni heinä–syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Hinnat laskivat kuluvan vuoden edellisestä neljänneksestä 1,7 prosenttia. Uusien asuntojen kauppoja tehtiin lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.

viemärisukitus picote

1.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viemärisukitus As Oy Markkinatie 7 Helsinki oli menestys

As Oy Markkinatie 7:n viemäriputket saneerattiin sukittamalla Helsingin Malmilla keväällä 2022. Remontti oli Picotelle niin sanottu perusremontti, eikä yllätyksiä tullut. Asukkaat kiittelivät ripeästi ja mallikkaasti sujunutta remonttia, ja asentajille tarjottiin kakkuakin.

Picote

sukitusprojekti

17.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Sukitusprojekti Lahdessa vaati vankkaa osaamista

Loppuvuodesta 2020 Lahden keskustassa saneerattiin neljän kerrostalon muoviset viemäriputket sukittamalla noin kahdessa kuukaudessa. Projekti ja sen aikataulu olivat haasteellisia, joten työssä tarvittiin Picoten ammattitaitoisia asentajia ja toimivia sukitusmenetelmiä.

Picote

23.3.2023

Isännöinnin erillisveloitukset nousseet kuukausipalkkioita enemmän

Isännöintiyritykset laskuttavat taloyhtiöiltä kiinteän kuukausipalkkion lisäksi erillisveloituksia. Niiden suuruus vaihtelee huomattavasti. Erillisveloitukset ovat nousseet vuoteen 2020 verrattuna.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti