SKH:lta taloyhtiön osakkaille oma viikkotiedote – uusi palvelu alalle

SKH-Isännöinti Oy on laajentanut avointa asiakasviestintäänsä ottamalla myös taloyhtiöiden osakkaat suoran viestinnän piiriin. Joka perjantai lähetetään osakkaille suunnattu sähköinen viikkokirje taloyhtiön tapahtumista. Jakelussa on tällä hetkellä noin 15 000 vastaanottajaa. Palvelu on maksuton ja aivan uusi isännöinnin alalla.

Isännöintiliitto ja Kiinteistöliitto julkaisivat viime vuoden lopulla Viestintäsuosituksen Taloyhtiöille, joka laadittiin yhdessä oikeusministeriön kanssa. Suosituksen tavoitteena on parantaa vuorovaikutusta ja lisätä toiminnan avoimuutta taloyhtiöissä.

– Taloyhtiöiden hyvä hallintotapa uudistuu alkusyksystä. Se sitoutuu myös viestintäsuositukseen, jossa osakastiedottaminen on yksi oleellisista asioista. Halusimme SKH:ssa ottaa osakasviestinnän yhdeksi palvelumuodoistamme jo nyt, sillä pyrimme mahdollisimman läpinäkyvään yhteistyöhön taloyhtiöiden kanssa, toimitusjohtaja Markku Kulomäki toteaa.

SKH isännöintimalli on kehitetty taloyhtiöille, joilla tavoitteet ja arvopohja ovat SKH:n kanssa yhteneväiset eli luottamus, avoimuus ja pitkäjänteisyys ohjaavat yhteistoimintaa.

Läpinäkyvyys viestinnän perusta

Osakaskirje on luonteva jatko taloyhtiöiden hallitusjäsenille suunnatulle viikkokirjeelle, jota on lähetetty viime vuoden syyskuusta. Kirje on saanut erittäin hyvää palautetta, koska nyt hallituksen jäsenet tietävät entistä tarkemmin, mitä taloyhtiössä tapahtuu.

– Viikkokirjeessä ovat muun muassa taloyhtiön ajankohtaiset asiat, kuluneen viikon tapahtumat ja pankkitilin saldo. Hallituksen jäsenet voivat viikkokirjeen lisäksi tutustua taloyhtiönsä tapahtumiin Talokanava-palvelussa tositetasolle asti, Kulomäki sanoo.

Hallitus- ja osakaskirjeiden sisältö eroaa luonnollisesti toisistaan, sillä kohderyhmän kanssa viestitään vain sille kuuluvista asioista. Taloyhtiön toiminta on läpinäkyvää, mutta yksityisyyden suoja on otettu huomioon.

– Asuntokohtaisten korjausten etenemisestä kerrotaan suoraan asukkaalle päivittäin, Markku Kulomäki lisää.

Osakkaiden viikkokirje on innovatiivinen avaus SKH:n asukasviestinnälle. Kirjeen sisältöä ja yksityiskohtia viimeisteltiin SKH:n Hallitusfoorumissa keskiviikkona 25.5. lähes 100 hallitusjäsenen asiakastilaisuudessa. Palvelua kehitetään edelleen yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

SKH-Isännöinti Oy on pääkaupunkiseudun johtava taloyhtiöiden isännöintiin erikoistunut isännöitsijätoimisto. Ensimmäinen voimassa oleva isännöintisopimus on solmittu 1978. Tällä hetkellä SKH vastaa noin 300 taloyhtiön isännöinnistä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

16.11.2022

Digitaaliset kanavat helpottavat arkea

Digitaaliset palvelut helpottavat taloyhtiön arkea, kunhan niitä on kaikkien asukkaiden helppo käyttää. Kaikki taloyhtiön asiat voi entistä useammin hoitaa yhden palvelun kautta. Digipalveluita käytettäessä on oltava tarkkana tietoturva-asioiden kanssa.

lämmönjakokeskus

26.10.2022

Ota nämä huomioon lämmönjakokeskusta uusittaessa

Kaukolämpöverkoissa siirrytään tulevaisuudessa alhaisempiin lämpötiloihin. Tämä tulee huomioida uutta lämmönjakokeskusta hankittaessa. Lämmönjakokeskuksen voi omaksi ostamisen sijaan vuokrata myös leasing-palveluna.

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

uusi lämmitysjärjestelmä

10.10.2022

Uusi lämmitysjärjestelmä tuo säästöjä

Helsinkiläinen As Oy Katajaharjuntie 15 vaihtoi kaukolämmön usean energialähteen yhdistelmään. Poistoilman lämmön talteenotosta, maalämmöstä ja aurinkoenergiasta koostuva yhdistelmä on ollut huoleton ratkaisu ja tuonut säästöjä.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti