Sähköautolla oli yliote 110 vuotta sitten

1900-luvun alussa sähköauto oli luotettavampi ja helppokäyttöisempi kuin bensiiniauto, muistuttaa Tekniikka&Talouden verkkolehti. Vuonna 1900 Yhdysvalloissa sähköautojen markkinaosuus oli noin kolmannes. Pahin kilpailija oli höyryauto.

Polttomoottoriauto oli vaikea ja vaarallinenkin käynnistää kammella. Sähköauto käynnistyi ”napista”. Se oli polttomoottorilla käyvään autoon verrattuna hiljainen ja siisti ja ajaminenkin oli helpompaa.

Ajomatkat olivat yleensä lyhyitä. Nykyisen kaltaista tieverkkoa ei ollut. Aluksi sähköautojen toimintasäde oli kymmeniä kilometrejä, mutta akkujen vähitellen kehittyessä jo yli sata kilometriä.

Sitten keksittiin sytytystulppa ja starttimoottori. Bensiiniautojen voittoa auttoi myös öljyn löytyminen Yhdysvalloista 1800-luvun lopulla. Bensiini halpeni niin, että autoilijoiden ei juuri tarvinnut ennen 1970-lukua ajatella polttoaineen hintaa.

Sähköautojen suosio pysyi alamaissa tämän vuosituhannen alkuun. Parin viime vuoden aikana sähköautojen paluu on alkanut toden teolla.

Lue koko artikkeli T&T:n kotisivuilta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

4.11.2025

Näin paljon putkiremontti maksaa – kustannukset nousseet nopeasti

Kerrostaloissa tehdään tänä vuonna eniten vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia, joiden kustannukset ovat kasvaneet ripeästi parin viime vuoden aikana. Perinteisen tavan viemärikorjausten kokonaiskustannusten mediaani oli tänä vuonna koko Suomessa noin 1 000 euroa huoneistoneliöltä.

korjausten ajoittaminen

7.8.2025

Kuntoarvio ja rakenteiden käyttöikätiedot auttavat taloyhtiötä korjausten ajoittamisessa

Taloyhtiö voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten kauan rakennuksen osat ja laitteet pysyvät toimintakuntoisina. Rakenteiden kunnon seuraaminen sekä huoltojaksojen noudattaminen varmistavat, että tekninen käyttöikä on mahdollisimman pitkä.

märkätilaremontit

10.6.2025

Kuukauden kasvo: Vuodet verottavat märkätilojen vedeneristystä

Ikä vaikuttaa rakennukseen kuin rakennukseen. Vaikka perustukset kestäisivät 100 vuotta, kaikkia rakenteita tulee huoltaa jossain vaiheessa – märkätiloja silloin, kun niiden vedeneristysrakenne on käyttöikänsä päässä, muistuttaa Arto Krootila.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti