Pohjoismaalaiset eivät lotraa suihkussa

IDOn tilaaman Pohjoismaisen suihkukyselyn* perusteella enemmistö vastaajista (48%) viettää suihkussa keskimäärin 5-10 minuuttia. Suihkussa käydään pääosin kerran päivässä, puolet käy aamulla ja puolet illalla. Suuria eroavaisuuksia ei eri maiden välillä löytynyt, pohjoismaalaiset eivät lotraa suihkussa.

Ruotsalaiset pesevät hampaat suihkussa

Pääosin suihkussa rentoudutaan, mutta siellä myös lauletaan, sheivataan, höpötetään ja unelmoidaan. Ja pestään hampaat. Suomalaisille suihkussa käynti on tarpeellista peseytymistä, tanskalaisille taas rentoutumista.

Suomalaiset eroavat naapurimaistaan siinä, että suihkussa käynti ja saunominen liittyvät meillä yhteen. Moni suomalainen vastaaja kertoi suihkun tuntuvan parhaalta saunan jälkeen, norjalaiset taas kokivat suihkun tuntuvan parhaalta ulkoilun jälkeen.

Suihkuun ei kaivata viihdykettä, laatua kylläkin

Valtaosa vastaajista ei kaipaa televisiota, nettiä tai puhelimeen puhumista suihkussa. Musiikkia kylläkin haluttaisiin suihkussa kuunnella.

Kylpyhuone halutaan sisustaa laadukkaasti kaikkialla Pohjoismaissa. Kotimaisuus ei juurikaan ollut tärkeää tuotteiden valinnassa. Tyyli ja edullisuus olivat myös tärkeitä kriteereitä valittaessa sisustusta kylpyhuoneeseen.

Lisää tilaa kaivataan

Ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset kaipasivat suomalaisia enemmän tilaa kylpyhuoneeseen. Tyyliä myös haluttiin uusia ja saada lisää säilytystilaa. Moni vastaaja oli myös tyytyväinen nykyiseen kylppäriinsä.

Nuoret aikuiset viettävät suihkussa eniten aikaa

Suomalaisten suihkukäyttäytymisessä on eroja. Vanhemmat ihmiset käyvät nuoria harvemmin suihkussa ja ovat siellä vähemmän aikaa. Vanhemmiten myös toivotaan enemmän turvaratkaisuja kylpyhuoneeseen.

*) Kysely toteutettiin neljässä Pohjoismaassa (Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja) verkkokyselynä maaliskuussa 2017. Kyselyssä oli 4 023 vastaajaa (Suomi 1010, Ruotsi 1005, Tanska 1006, Norja 1002).

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

energiansäästö

20.9.2023

Kuukauden kasvo: Arjen energiateot on hyvä ottaa tavaksi

Motivan johtava asiantuntija Päivi Suur-Uski suosittelee taloyhtiöille energiatarkastusta. Sen avulla voi selvittää kiinteistön energiatehokkuuden. Myös yhtiön asukkaat pystyvät pienentämään taloyhtiön energiankulutusta arjen säästötoimilla.

13.12.2022

Kuukauden kasvo: Kaikki säästökeinot käyttöön

Vuoden LVI-nainen, Kangasalan Putkilämpö Oy:n toimitusjohtaja Virpi Rannikko kertoo vinkkejä taloyhtiön energiansäästöön. Lämmityksen pienentäminen, valaistuksen vaihtaminen led-valoihin ja veden säästäväinen käyttö pienentävät energialaskua jo merkittävästi.

20.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

5 syytä valita sukitus putkiremontin sijaan

Viemäreiden sukittaminen voi olla taloyhtiölle putkiremonttia parempi ratkaisu, sillä se ei vaadi rakenteiden aukaisemista. Se on myös usein edullisempaa, nopeampaa ja asukasystävällisempää. Picote sukitusmenetelmällä tehty sukitus takaa kestävän lopputuloksen.

Picote

huoneiston hallintaanotto

27.10.2023

Milloin taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa?

Häiritsevä elämä tarkoittaa sitä, että naapureille aiheutuu jatkuvaa ja toistuvaa häiriötä, eikä se ole merkitykseltään vähäistä. Taloyhtiö voi puuttua häiritsevään elämään huoneiston hallintaanotolla, mutta näin järeälle toimenpiteelle tarvitaan aina painavat perustelut.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti