Omakotitalon remontissa LVI-suunnittelija säästää rahoja ja hermoja

Omakotitalojen LVI-remonteissa säästetään usein väärästä paikasta, kun hankkeisiin ei palkata LVI-suunnittelijaa. Hyvä LVI-suunnitelma kustantaa itsensä usein moninkertaisesti takaisin.

Pientaloja rakennettaessa laki velvoittaa rakennushankkeeseen ryhtyvän palkkaamaan LVI-suunnittelijan. Sen sijaan remontin yhteydessä suunnittelijan palkkaus jää usein omakotiasujilta tekemättä. EU:n asettamien energiansäästötavoitteiden saavuttamisessa rakennukset ja erityisesti niiden talotekniikka ovat merkittävässä roolissa. Uusien asetusten myötä myös remontoidessa tämä täytyy huomioida.

Suomen LVI-liiton toiminnanjohtaja Tiina Strandin mukaan remontin yhteydessä on oiva tilaisuus pohtia rakennusta kokonaisuutena ja erityisesti sen terveellisyyttä, turvallisuutta ja energiatehokkuutta.

– Kun omakotitaloissa tehdään korjauksia, olisi järkevä miettiä uudistusta kokonaisuutena eikä vain esimerkiksi käyttövesiputkien uusimista. Samalla voi parantaa vaikka sisäilmaolosuhteita. Asiassa pitäisi pyrkiä loppukäyttäjän kannalta järkevään ratkaisuun, Strand sanoo.

Hyvä LVI-suunnittelija kustantaa aina itsensä takaisin

Omakotiasujalle LVI-suunnittelupalkkio voi tuntua suurelta, mutta kustannus voi tulla takaisin säästöinä järjestelmä- ja ennen kaikkea käyttökustannuksissa moninkertaisesti. LVI-suunnittelijan käyttö ei ole vain yhden asian korjaamista ja kuntoon laittamista, vaan kokonaisuuden optimointia energia- ja kustannustehokkaasti. Voidaankin sanoa, että hyvä LVI-suunnittelija kustantaa aina itsensä takaisin, kun ratkaisut ovat oikeita ja kohteeseen optimaaliset.

– Osaavan ammattilaisen käyttö tuo ennen kaikkea energiansäästöä ja sitä, että laitteet toimivat suunnitellulla tavalla ja hallitusti. LVI-suunnittelu, samoin kuin kiinteistön käyttö ja ylläpito, on kokonaisuus, sillä laitteet eivät saa toimia keskenään ristiin. Ei autossakaan paineta yhtä aikaa kaasua ja jarrua, Strand sanoo.

Puolueeton pohja tarjouskilpailuun

Suunnittelija on vastuussa kohteessa tehtävistä LVI-ratkaisuista. Etuna on myös se, että suunnittelija on puolueeton, eikä päädy johonkin tuotteeseen, vaikkapa vain siksi, että on saanut ostettua erän tuotetta jostain halvalla.

Kun suunnitelmat on hyvin tehty, niiden pohjalta on helppo pyytää vertailukelpoisia tarjouksia ja kilpailuttaa urakoitsijoita. Toisaalta pelkästään se, että asiat suunnitellaan hyvin, ei riitä. Ratkaisut pitää myös toteuttaa hyvin, ja sen jälkeen pitää osata käyttää, huoltaa ja ylläpitää laitteita oikein, jotta ne toimisivat hyvin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sauna kerrostaloasunto

5.7.2023

Näin voit tehdä saunan kerrostaloasuntoon

Vanhaan kerrostaloasuntoonkin on mahdollista rakentaa sauna. Remonttiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan urakkaan palkataan ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan muutostyö turvallisesti. Myös lupien täytyy olla kunnossa ennen urakkaan ryhtymistä.

esteettömyyskartoitus

4.1.2023

Esteettömyyskartoitus osaksi remonttia

Lainsäädäntö edellyttää esteettömyyden huomioimista linjasaneerauksen ja muiden isojen remonttien yhteydessä. Asiantuntija auttaa kartoittamaan, mitä remontissa pitäisi huomioida.

taloyhtiön ikkunaremontti

5.9.2023

Kaupallinen yhteistyö

Lue vinkit onnistuneeseen taloyhtiön ikkunaremontin toteutukseen

Taloyhtiön ikkunaremontti on monivaiheinen kokonaisuus, jonka vuoksi jo kilpailutusvaiheessa on hyvä olla huolellinen. Pihlan asiantuntija listaa viisi vinkkiä, joilla kilpailutus onnistuu ja jotka varmistavat ikkunaremontin onnistuneen toteutuksen.

Pihla-Tiivi

13.12.2022

Kuukauden kasvo: Kaikki säästökeinot käyttöön

Vuoden LVI-nainen, Kangasalan Putkilämpö Oy:n toimitusjohtaja Virpi Rannikko kertoo vinkkejä taloyhtiön energiansäästöön. Lämmityksen pienentäminen, valaistuksen vaihtaminen led-valoihin ja veden säästäväinen käyttö pienentävät energialaskua jo merkittävästi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti