Muistithan maksaa kiinteistöveron?

kiinteistöveron

Noin 1,9 miljoonalla kiinteistönomistajalla oli kiinteistöveron eräpäivä maanantaina 7. elokuuta. Heistä yli 300 000 on jättänyt veron maksamatta, kertoo Verohallinto.

Jos veron maksaminen tuottaa vaikeuksia, Verohallinnon kanssa voi sopia maksujärjestelystä. Maksujärjestelyä voi hakea OmaVerossa, jos maksuvaikeudet ovat tilapäisiä, aikaisemmat maksujärjestelyt Verohallinnon kanssa on hoidettu eikä henkilöllä ole velkoja ulosotossa.

Tarkista maksutiedot OmaVerosta

Verohallinto muistuttaa myöhässä maksavia tarkistamaan maksutiedot OmaVerosta, jotta myös rästissä olevan veron viivästyskorko tulee maksettua. Alkuperäisen tilisiirron tietoja ei kannata käyttää, jos maksaa myöhässä.

– Veron voi maksaa myös verkkomaksuna suoraan OmaVeron kautta, jolloin tarvittavat tiedot ja oikea summa ovat valmiina maksupohjassa. OmaVeron kautta maksaessa maksu veloitetaan tililtä samana päivänä, ja suoritus näkyy OmaVerossa 1–2 arkipäivän kuluttua, sanoo ylitarkastaja Irene Laine Verohallinnosta.

Maksamatta jääneelle verolle alkaa kertyä viivästyskorkoa heti eräpäivää seuraavasta päivästä. Viivästyskorko on 7 prosenttia.

E-lasku helpottaa muistamista

Kiinteistöveron maksupäivät ovat eri ihmisillä eri aikaan. Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista kiinteistöveron eräpäivät ovat joko elo- ja lokakuussa tai syys- ja marraskuussa.

Tulevia eräpäiviä silmällä pitäen Irene Laine kehottaa tilaamaan veroista e-laskun omassa verkkopankissa.

− Verkkopankissa kannattaa tilata e-lasku viimeistään kolme viikkoa ennen veron eräpäivää. Silloin e-lasku tulee verkkopankkiin noin kaksi viikkoa ennen eräpäivää. Ne, joilla kiinteistöveron maksupäivä on syyskuussa tai myöhemmin, ehtivät vielä tehdä e-laskutilauksen, Laine sanoo.

Lue myös: Rakentamisen kallistuminen nostaa monen kiinteistöveroa

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Uudenmaan

15.11.2022

Uudenmaan kiinteistöt tuottivat yli kolmanneksen kiinteistöverosta

Kiinteistöveroa on tänä vuonna kerätty lähes 2,1 miljardia euroa, kertoo Verohallinto. Reilu kolmannes kiinteistöverosta tulee Uudeltamaalta. Suurin osa kiinteistöveron maksajista on henkilöasiakkaita.

rakentamisen

16.3.2023

Rakentamisen kallistuminen nostaa monen kiinteistöveroa

Rakentamisen kustannukset ovat nousseet, mikä nostaa monen kiinteistönomistajan veroja. Kiinteistöveron muutoksen määrä ei kuitenkaan ole kaikilla veronmaksajilla sama, sillä siihen vaikuttavat monet asiat.

kiinteistövero

22.8.2023

Tutkimus: Korkojen nousu kirittää asumismenojen kasvua

Asumismenot kasvavat tänä vuonna tuntuvasti erityisesti omistusasujilla, kertoo tuore tutkimus. Asumismenojen kasvua ajaa erityisesti korkojen voimakas nousu, ja myös muihin asumismenoihin kohdistuu merkittäviä nousupaineita.

kiinteistöveron korotukset

2.11.2022

Kiinteistöliitto: kiinteistöveron tuntuvat korotukset torjuttava

Kiinteistöliitto vaatii, että kiinteistöveron korotusta kohtuullistetaan. Kiinteistöveron korotus olisi näillä näkymin suuri myös vuonna 2024. Liitto on jättänyt asiasta kirjelmän valtiovarainministerille.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti