Mitä kaikkea Airbnb-vuokraajan tulee muistaa?

Pidemmän lomamatkan tai muun poissaolon ajaksi saattaa olla houkuttelevaa vuokrata oma asunto Airbnb:n kautta. Vuokrauksessa on kuitenkin reunaehtoja ja sudenkuoppia, kertoo Talouselämä.

Pelisäännöt haltuun

Tärkeintä on aluksi tarkistaa, ettei lyhytaikainen vuokraustoiminta ole taloyhtiössä kielletty. Vuokrausilmoitukseen tulisi laittaa hyviä kuvia ja täyttää Airbnb-palvelun kysymät tiedot huolellisesti.

Kun lopulta on saanut vuokralaisen, on naapurisovun säilyttämiseksi ja taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattamiseksi tarpeen selvittää vuokralaiselle talon tavat, kuten säännöt yön hiljaisesta ajasta sekä jätehuollon toiminnasta ja muista käytännön asumiseen liittyvistä asioista. Naapureille on kohteliasta ilmoittaa vuokrauksessta etukäteen ja ennakoida se, että jotkut voivat suhtautua lyhytaikaiseen asumiseen kielteisesti, vaikka siitä ei aiheutuisikaan häiriötä.

Ota huomioon verotuksen sudenkuopat

Airbnb-vuokratulot tulee ilmoittaa verottajalle, kuten muutkin tulot. Vuokratuloista tehtäviin vähennyksiin on myös tarpeen perehtyä. Taloudellisesti erittäin tärkeä huomioitava seikka on se, että verottajan kannan mukaan koko asunnon vuokraaminen lyhyeksikin aikaa katkaisee kahden vuoden asumisjakson, mikä on edellytyksenä oman asunnon myyntivoiton verovapaudelle. Omaa asuntoa ei siis kannata vuokrata kokonaan, jos aikoo säilyttää oikeuden myyntivoiton verovapauteen.

Vakuutukset kuntoon

Oma kotivakuutus kattaa tilapäisen vuokralaisen aiheuttamia äkillisiä vahinkoja, mutta väärän vuokralaisvalinnan edessä siitä ei vielä ole apua. Kotivakuutus ei korvaa varkauksia eikä tahallista asunnon tai irtaimiston rikkomista, jos tekijä on ollut asunnossa vakuutetun luvalla. Ennen Airbnb-vuokrauksen aloittamista on siis syytä myös selvittää, mitä oma kotivakuutus kattaa ja mitä lisävakuutusturvan vaihtoehtoja on saatavilla.

Lue lisää Talouselämän artikkelista. Ks. myös verottajan ohjeet Airbnb-vuokratulojen ilmoittamiseen.

Suomen Kiinteistöliitto on esittänyt lyhytaikaiselle vuokraamiselle asunto-osakeyhtiölakiin kirjattavia pelisääntöjä, lue asiasta lisää Kiinteistölehden artikkelista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

11.9.2023

Millä perusteella isännöitsijän voi vaihtaa?

Isännöitsijän valitsee taloyhtiön hallitus ja valinta tehdään enemmistöpäätöksenä. Joskus isännöitsijä halutaan kuitenkin syystä tai toisesta vaihtaa. Tällöin on hyvä ottaa huomioon irtisanomisaika ja sopimusehdot.

21.7.2023

Väärin asennettu puhallusvilla luo paloturvariskin

Talojen yläpohjien eristeet tulee asentaa oikealla tavalla ja huomioida myös savupiippujen edellyttämät toimenpiteet ennen eristystöihin ryhtymistä. Väärät ratkaisut piippujen läpivienneissä nostavat tulipalon riskiä suuresti, muistuttaa Tulisija- ja savupiippuyhdistys.

osakas muutostöitä

30.1.2023

Osakas tekee muutostöitä ilman lupaa, mitä tehdä?

Osakkaalla on laaja muutostyöoikeus hallitsemassaan huoneistossa. Muutostöistä tulee kuitenkin tehdä ilmoitus hallitukselle tai isännöitsijälle, jos muutostyö vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan omistamaan kiinteistön osaan. Mitä tehdä jos osakas aloittaa muutostyöt ilman ilmoitusta?

Tilaajille

kodin paloturvallisuutta

31.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Miten kodin paloturvallisuutta tulisi hoitaa?

Kodin paloturvallisuutta hoidetaan varautumalla ja tiedostamalla riskit. Toimivalla palovaroittimella ja alkusammutusvälineillä pääsee jo pitkälle. On hyvä myös perehtyä pelastussuunnitelmaan ja toimintaohjeisiin tulipalotilanteen varalle.

Safetum

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti