asunnon vuokraus

Uusimmat artikkelit

20.1.2022

Vuokra-asuntomarkkinoilla tapahtui vuodessa valtava murros

Asuntojen vuokraamisen vaikeutuminen on tapahtunut nopeasti ja tullut suurelle yleisölle yllätyksenä. Ikuisuusongelmalta tuntuneen vuokra-asuntopulan jälkeen kaikkien ei ole ollut helppoa uskoa muutosta todeksi. − Vielä muutama vuosi sitten riitti, että sijoitusasunto sijaitsi halutulla alueella.

21.10.2021

Vuokra-asuntotilanne ei enää pahenna työvoimapulaa

Vuokra-asuntojen saatavuuden ja työvoimapulan sovittamaton ristiriita asuntomarkkinoilla näyttää Vuokraturvan ja Myyntiturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan helpottaneen. Muun muassa vuosien 2000 ja 2007 kovaksi äityneeseen työvoimapulaan yhdistyi keskeisesti kasvukeskusten krooninen asuntopula, johon työnantajat harmittelivat työn perässä muuttamisen kompastuvan. − Nyt kaikissa kasvukeskuksissa asuntoja ja erityisesti vuokra-asuntoja on hyvin tarjolla.

29.9.2020

Vuokralaiselta ei saa udella mitä tahansa

Vuokralaiset ry:stä tiedustellaan toisinaan vuokranantajien asukaskandidaateille esittämien kysymyksien sopivuudesta. Vaikka vuokranantajan on hyvä tarkastaa esimerkiksi vuokralaisen henkilöllisyys ja maksukyky, ei kaikenlaisia kysymyksiä kuitenkaan tule esittää, kirjoittaa Ilta-Sanomat (29.9.2020). Mahdolliselta tulevalta vuokralaiselta ei saa tiedustella uskonnosta, poliittisista näkemyksistä tai ammattiyhdistystoimista, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.

17.8.2020

Vuokranantaja joutuu korvaamaan vuokralaisen aiheuttaman vahingon

Asunnon tulppaamattomasta astianpesukoneen liitännästä johtunut vuoto oli aiheuttanut laajan vesivahingon Jyväskylässä. Kerrostaloasuntoa vuokraava osakas joutuu Vaasan hovioikeuden tuomion mukaan maksamaan taloyhtiölle yli 11 000 euron edestä korjauskustannuksia, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Hovioikeus katsoo, että vuokranantajaosakas joutuu vahinkojen korvaajaksi, sillä tämä oli toiminut huolimattomasti osakkaana laiminlyöden kunnossapitovastuunsa.

19.12.2019

Lyhytvuokrauksen liian tiukat rajoitukset mahdottomia

Lyhytaikainen majoitustoiminta on noussut otsikoihin taas viime päivinä Helsingin hallinto-oikeuden annettua ratkaisunsa EasyHomesin tapauksessa. Ratkaisun perusteella on ehditty leimata kaikki lyhytaikainen vuokraus luvattomaksi salahotellitoiminnaksi ja maalailtu uhkakuvia suihkuun nukahtavista turisteista. Ratkaisuksi on esitetty niin rajoituksia kuin lyhytaikaisen vuokraustoiminnan kieltoa kokonaan.

16.12.2019

Joulunaika on vuokranantajalle oiva tilaisuus muistaa asiakastaan

Vuodenvaihteessa yritykset ovat perinteisesti muistaneet työntekijöitään ja asiakkaitaan esimerkiksi erilaisin joulutervehdyksin. Myös vuokranantajalle vuodenvaihde on oiva tilaisuus kiittää vuokralaista onnistuneesta vuokrasuhteesta. Monilla alueilla vuokramarkkinoille on syntynyt viime vuosina paljon uutta tarjontaa.

12.12.2019

Ei näin – Huhtanen Capitalin konkurssiuutinen kertoo asuntosijoittamisen perusasioiden unohtamisesta

Moni sijoitti rahojaan Kiinteistösijoitusyhtiö Huhtanen Capitaliin ja joutuu pettymään, koska yhtiö hakeutuu konkurssiin. Suomen Vuokranantajat haluaa korostaa vastuullista asuntosijoittamista ja peruslaskelmien tekemistä. Kauppalehti uutisoi eilen Huhtanen Capitalin ongelmista.

29.11.2019

Velkaantumistyöryhmän esitysten toteuttaminen tekisi vuokraustoiminnasta hyvätuloisten etuoikeuden

Kotitalouksien velkaantumista ja velkaantumisen syitä pohtineen työryhmän esitysten toimeenpano tekisi ensiasunnon ostamisesta ja yksityisen vuokraustoiminnan aloittamisesta huomattavasti vaikeampaa. Suomen Vuokranantajat on huolissaan ensiasunnon ostajien asemasta ja asuntosijoittamisen aloittamisen vaikeutumisesta erityisesti pääkaupunkiseudulla. Järjestön mukaan ensisijaisesti pitäisi kiirehtiä positiivista luottorekisteriä ja tehdä riittävät vaikutusarviot muista ehdotetuista esityksistä.

18.11.2019

Alueiden eriytyminen kiristää kilpailua vuokramarkkinoilla

Suomen Vuokranantajien vuokramarkkinakatsauksen mukaan kilpailu vuokramarkkinoilla on kiristynyt. Katsauksen mukaan eri alueiden eriytyminen vahvistuu myös tulevaisuudessa. Suomen Vuokranantajien yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Viljamaa näkee, että kannattava asuntosijoittaminen vaatii kiristyvässä markkinatilanteessa yhä parempaa osaamista ja riskienhallintaa.

10.10.2019

Vuokralla asuminen kasvattaa suosiotaan

Yhä pienempi osa alle 40-vuotiaista asuu omistusasunnossa, kertoo Tilastokeskus. 30–34-vuotiaiden asuntokunnista alle puolet asui omistusasunnossa vuoden 2018 lopulla, kun vastaava lukema vuonna 2008 oli 58 prosenttia. Kaikista asuntokunnista vuoden 2018 lopulla omistusasunnossa asui 63 prosenttia.

9.10.2019

Vuokra-asuntoa ei voi käyttää AirBnb:nä ilman vuokranantajan lupaa

Airbnb:n ja erilaisten jakamistalouden alustojen suosio jatkaa kasvuaan. Suomen Vuokranantajat muistuttaa, että vuokralaisen tulee sopia yhdessä vuokranantajan kanssa, mikäli haluaa käyttää vuokra-asuntoaan väliaikaisestikin Airbnb:n kaltaisissa palveluissa. Asunnon jälleenvuokraaminen luvatta saattaa johtaa vuokrasopimuksen purkamiseen.

17.9.2019

Hoitokulujen jatkuva nousu nakertaa yksityisten vuokranantajien kannattavuutta

Kiinteistöliiton viime viikolla julkaisema Indeksitalo-selvitys kertoi karua kieltä erityisesti pääkaupunkiseudun kiinteistöjen hoitokulujen hurjasta noususta. Hoitokulujen jatkuva reipas nousu haastaa tällä hetkellä myös vuokraustoiminnan kannattavuutta. Selvityksessä on eritelty muun muassa kaukolämmön, vesihuollon ja kiinteistöveron muodostamia kustannuksia.