Lujuusongelmista ikävää julkisuutta sementtiteollisuudelle

Betonin lujuusongelmat muun muassa Turun sairaalan työmaalla vaikuttavat jo alan yrityksiin, kertoo Tekniikka ja Talous -verkkolehti. Finnsementin toimitusjohtaja Kalervo Matikainen sanoo lehdessä, että asia on tuonut erittäin negatiivista julkisuutta sementtiteollisuudelle.

Sen sijaan Ruduksen toimitusjohtaja Lauri Kivekäs kertoo, että kohu ei ole kolhinut Ruduksen liiketoimintaa, vaikka asiasta on saanut keskustella lähes jokaisen asiakkaan kanssa. Rudus on kuitenkin menettänyt joitakin asiakkaita.

Käsissä on joka Tekniikka ja Talouden artikkelin mukaan tapauksessa iso ongelma. Kalervo Matikainen ei usko, että vastaus löytyy betoni- tai sementtiteollisuudesta. Hän muistuttaa, että myös betonin jälkihoito ja työmaatekniikka on äärimmäisen tärkeää lujuuden saavuttamiseksi.

Ruduksen mukaan yrityksen Turun tehtaiden laadunvalvontaa on lisätty. Määräaikainen tarkastus suoritettiin lokakuun puolivälissä ja ylimääräinen tarkastus marraskuun puolivälin jälkeen. Inspectan tekemässä tarkastuksissa ei huomattu poikkeamia. Tulokset olivat standardien ja vaatimusten mukaisia, kertoo Tekniikka ja Talous.

Ruduksen betoni- ja kivimateriaalien toimialajohtaja Mikael Lindedahl toteaa haastattelussa yritystä kiinnostavan eniten se, ettei kyse ole samasta korkean ilmamäärän ilmiöstä kuin Kemijärven sillassa.

Lue koko artikkeli Tekniikka ja Talous -verkkolehdestä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asumisneuvonta

23.5.2025

Asumisneuvonnan tarve on lisääntynyt

Asumisneuvojilta haetaan apua vuokravelkojen, häädön tai asunnottomuuden uhkan takia sekä muihin asumisen häiriöihin. Kolmessa vuodessa yhteydenotot Helsingin kaupungin asumisneuvontaan ovat lisääntyneet yli puolella aiemmasta.

lapset taloyhtiössä

13.5.2025

Lasten pihaleikit kuuluvat taloyhtiöelämään – vanhemmilla valvontavastuu

Taloyhtiön kannattaa ohjeistaa lapsia siitä, missä yhtiön piha-alueella on turvallista leikkiä. Leikkien kieltäminen ei kannata, koska taloyhtiön ainoa puuttumiskeino olisi huoneiston hallintaanotto, joka edellyttää olennaista rikkomusta. Käytännössä tavanomaiseen elämään kuuluvia asioita, kuten lasten leikkimistä, ei voi kieltää.

Ilmalämpöpumpun sisäyksikkö asunnon seinällä.

17.2.2026

Monessa taloyhtiössä kärsitään kesähelteistä – selvitä viilennystarpeet

Vain noin joka kolmannessa taloyhtiössä on jonkinlainen koneellinen viilennysratkaisu käytössä, käy ilmi Kiinteistöliiton kyselystä. Useimmiten kyseessä on vähintään yhdessä asunnossa oleva ilmalämpöpumppu. Viilennystarpeet kannattaa huomioida tulevissa korjaushankkeissa.

kiinteistöhoitopalveluiden kilpailutus

1.12.2025

Näin säästät energiaa – vinkit kiinteistön ylläpitoon ennen pakkasia

Kiinteistön kaikkien laitteiden ja järjestelmien toiminta on syytä varmistaa ennen kovinta talvea. Kun taloyhtiön laitteet ja järjestelmät toimivat oikein, energiankulutus pysyy kurissa. Oikeat säädöt ja asetukset ylläpitävät myös tilojen viihtyisyyttä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti