Lisää naisia taloyhtiöiden hallituksiin!

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Kiinteistöliitto kannustaa naisia mukaan taloyhtiöiden päätöksentekoon. Naistenpäivän tarkoitus on juhlistaa naisia ja pyrkimystä sukupuolten tasa-arvoon. Taloyhtiöiden hallituksissa naisia on kuitenkin edelleen selvästi miehiä vähemmän.

Kevään yhtiökokouskausi on jo käynnissä, ja yksi varsinaisen yhtiökokouksen tärkeimmistä asioista on hallituksen valitseminen. Kiinteistöliiton tekemän selvityksen mukaan taloyhtiöiden hallitukset ovat miesvaltaisia, ja naisia niissä on vain noin kolmannes.

– Naisille on tilausta taloyhtiöiden hallituksissa. Siellä heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa taloyhtiön asioiden hoitamiseen, asumisviihtyvyyteen ja omaisuuden arvoon, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Kristel Pynnönen muistuttaa kaikille taloyhtiön asioista kiinnostuneille sukupuolesta riippumatta, ettei hallitustyöskentelyyn osallistuakseen tarvitse olla kiinteistönpidon tai rakennusalan osaaja.

– Hallituksen jäsenen tärkein ominaisuus on kiinnostus omasta taloyhtiöstä. Tärkeää on tahto toimia taloyhtiön parhaaksi ja myös kiinnostus ottaa asioista selvää, Pynnönen korostaa.

Pynnösen mielestä hallituksen jäsenyyttä harkitsevat pelkäävät usein liikaa myös vastuukysymyksiä.

– Vastuuta pelätään usein aivan turhaan. Riittää, että hallituksen jäsenet toimivat huolellisesti ja pyrkivät ottamaan asioista selvää silloin, kun oma osaaminen ei riitä.

Hyvä hallitus kehittää taloyhtiön toimintaa ja tulevaisuutta sellaiseksi, että se heijastaa taloyhtiön osakkaiden tahtoa. Hyvä hallitus pyrkii myös ristiriidattomaan ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön osakkaiden, asukkaiden ja isännöitsijän kanssa.

– Erilaisista näkökulmista on ehdottomasti hyötyä taloyhtiöiden hallitustyöskentelyssä. Myös naisnäkökulman on tärkeää tulla esille taloyhtiön päätöksenteossa, ja siksi naisia on hyvä saada hallituksiin nykyistä enemmän, Kristel Pynnönen toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

korjausrakentaminen

13.6.2023

Taloyhtiöiden korjauksiin viime vuonna 2,3 miljardia euroa

Kerrostaloyhtiöt korjasivat viime vuonna eniten talotekniikkaa ja rivitaloyhtiöt ulkopintoja ja rakenteita, kertoo Tilastokeskus. Taloyhtiöiden hoitokulut nousivat edellisvuodesta 2,6 prosenttia.

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

paloturvallinen taloyhtiö

10.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tehtävänä paloturvallinen taloyhtiö ja koti

Suomessa pelastusviranomaisten tietoon tulee vuosittain noin 12 000 tulipaloa, joista merkittävä osa on ihmisen toiminnan aiheuttamia. Safetum on käynnistänyt tänä syksynä kampanjan suomalaisten taloyhtiöiden paloturvallisuuden edistämiseksi.

Safetum

2.5.2023

Taloyhtiöiden korjausrakentamisessa ei näy kasvua

Taloustilanne varjostaa edelleen raskaasti korjausrakentamisen näkymiä, käy ilmi Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometristä. Pääkaupunkiseudulla näkymät ovat heikentyneet vähiten.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti