Asuin aikoinaan Taka-Töölössä taloyhtiössä, jossa kaikki tunsivat toisensa, toistensa lapset ja myös koirat. Yläpuolellani asui emäntänsä kanssa sympaattinen setteri. Eräänä uudenvuoden aattoyönä koira oli lähtenyt emäntänsä kanssa ”kaupungille”. Kun raketit alkoivat paukkua, sai koiraparka hepulin, riistäytyi irti ja juoksi koko matkan kotitalolle.
Joku oli tunnistanut sen ja päästänyt porrashuoneeseen, tietämättä että hätääntynyt omistaja oli vasta tulossa. Koira alkoi juosta portaita ylös, mutta ei osannut laskea monennessako kerroksessa jo on.
Oveltani kuului vinkunaa, läähätystä ja raapimista. Syynä ei onneksi ollut mikään #metoo-tapaus vaan koira poloinen, joka ryntäsi sisään, katseli ympärilleen ja asettui keskelle lattiaa nolona ja hölmistyneenä.
Lohdutin ja annoin vettä. Kuulostelin, koska yläkerrassa kävi ovi ja vein karkulaisen oikeaan osoitteeseen. Niin koira löysi onnellisesti kotiin, nopeammin kuin Lassie vanhassa elokuvaklassikossa.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään