Saako parvekkeella grillata?

Grillaaminen on sallittua kerrostalon parvekkeella ja rivitalon pihalla, kunhan turvallisuusohjeita noudatetaan huolella. Parveke kuuluu osakkaan hallintaan, ja siellä saa viettää normaalia elämää, kuten grillata tai ruokailla. Parvekegrillaaminen ei siis ole laissa kielletty.

− Naapurin parvekkeelta tai terassilta kantautuvat grillinkäryt, musiikki ja kovaääninen keskustelu saattavat ärsyttää taloyhtiössä. Siksi olisi hyvä, että taloyhtiössä olisi mietitty yhteisiä pelisääntöjä siitä, miten kannattaa toimia ja mitä kannattaa välttää huomioidakseen naapureita, Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kehottaa.

Pynnönen muistuttaa, että taloyhtiön järjestysmääräyksillä ei voida kuitenkaan rajoittaa normaalia asumista ja siihen kuuluvaa toimintaa.

− Parvekkeella grillaaminen on osa normaalia asumista, kunhan sillä ei aiheuteta esimerkiksi tulipalon vaaraa. Sen vuoksi emme suosittele grillauksen kieltämistä, Pynnönen sanoo.

Taloyhtiön puuttumiskeinot vähissä

Taloyhtiön järjestyssäännöissä voi olla grillauskielto, mutta taloyhtiöllä on melko vähän keinoja puuttua parvekegrillaamiseen. Parvekegrillaamiseen voidaan puuttua, jos se aiheuttaa selkeän turvallisuusriskin.

Järjestysmääräysten rikkomisesta voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaan ottaa huoneisto yhtiön hallintaan jopa kolmeksi vuodeksi, mutta sitä ei voida tehdä, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

− Hallintaan ottaminen on niin järeä toimenpide, ettei siihen käytännössä voida pelkän grillaamisen vuoksi ryhtyä. Niinpä grillaamiskielto sellaisenaan jää käytännössä vaille oikeusvaikutusta, Pynnönen toteaa.

Jos joku grillaa parvekkeellaan yhteisten sääntöjen vastaisesti, asiasta kannattaa ensin keskustella. Isännöintiliiton mukaan keskustelu tuottaa tulosta useimmissa tapauksissa.
Monet taloyhtiöt ovat luopuneet yleisestä grillauskiellosta ja tyytyneet antamaan turvallisuusohjeita. Huonosti perustellut järjestyssäännöt jäävät usein kuolleeksi kirjaimeksi ja voivat heikentää muidenkin järjestyssääntöjen uskottavuutta.

Aina on tärkeää myös huolehtia grillaamisen paloturvallisuudesta eli pitää grilli riittävän etäisyyden päässä puisista rakenteista ja muista syttyvistä materiaaleista niin kauan, että grilli on kunnolla jäähtynyt.

Isännöintiliitto kehottaa käyttämään parvekkeella vain sähkö- tai kaasugrilliä. Avotulta parvekkeella ei saa koskaan tehdä. Myös kertakäyttögrillin käyttö parvekkeella on kielletty, sillä sen katsotaan rinnastuvan avotuleen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

taloyhtiön grillikota

19.6.2025

Kuka saa käyttää taloyhtiön grillikotaa? 

Joidenkin taloyhtiöiden pihalle on rakennettu grillikatos tai -kota. Jos tila ei ole lukittava, voi eteen tulla kysymys siitä, saako kuka vain tulla pihalle ja käyttää taloyhtiön grilliä. Lähtökohtaisesti tämä on kiellettyä, koska piha on taloyhtiön aluetta eikä julkista aluetta.

22.8.2025

Parvekkeen sisustaminen – mikä on sallittua ja mikä ei?

Vaikka parveke onkin osakkaan hallinnassa olevaa tilaa, siellä ei silti saa tehdä mitä tahansa muutostöitä. Jotkut muutokset vaativat muutostyöilmoituksen taloyhtiölle tai yhtiön luvan.

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti