Tämä sattui tamperelaisessa taloyhtiössä 1970 -luvun lopulla. Neljässä vuosikymmenessä on tapahtunut paljon muutoksia, ei niinkään kerrostaloelämässä kuin suhtautumisessa siihen. Talossa oli sijoitusasunto, jonka vuokralaiset elivät etenkin viikonvaihteessa varsin nestepitoista elämää.
Ostin muutama vuosi sitten huoneiston, jonka omistaja oli kyseisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Asuntokauppaa tehdessämme myyjä kysyi, olisinko ollut kiinnostunut ottamaan myös huoneistossa olleen ylimääräisen pakastimen. Minulla sille ei ollut tarvetta ja myyjä lupasin sen toimittaa muualle.
Kävipä erään lomakauden aikana niin, että naapurin vanhempi rouva oli keksinyt mielestään hyvän konstin estää kylpyhuoneen lattiakaivon hajulukon kuivumisen. Hän oli päällystänyt lattiakaivon tuorekelmulla, ettei vesi haihtuisi vesilukosta ja ikävä viemärin tuoksu valtaisi huoneistoa. Loman aikana kylpyhuoneessa tapahtui putkirikko.
Tositarinoita Vantaalaisesta kerrostalosta 1990-luvulla. – Päivää rouva puheenjohtaja. – Päivää rouva Virtanen.
Asuin Savonlinnassa pienoiskerrostalossa 90- luvun lopulla ja jouduin kuulusteluun siitä, montako ihmistä kaksiossani asuukaan. Silloinen miesystäväni kävi luonani lähikaupungista, jossa hänellä oli oma asunto ja viipyi joskus useammankin yön. Itse kävin tietenkin vastavuoroisesti hänen luonaan, kuluttamassa vettä ja sähköä.
Juttukeikoilla käydessäni pääsen tutustumaan erilaisiin taloyhtiöihin. Moni niistä huokuu historiaa. Varsin moni taloyhtiö on halunnut muistaa talossa asuneita asukkaita heidän kuolemansa jälkeen.
Asuin aikoinaan Taka-Töölössä taloyhtiössä, jossa kaikki tunsivat toisensa, toistensa lapset ja myös koirat. Yläpuolellani asui emäntänsä kanssa sympaattinen setteri. Eräänä uudenvuoden aattoyönä koira oli lähtenyt emäntänsä kanssa ”kaupungille”.