KIRA-digin viidennellä hakukierroksella rahoitusta 28 uudelle kokeilulle

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota vauhdittavan KIRA-digi -hankkeen viidennellä kokeiluhakukierroksella myönnettiin noin 900 000 euroa tukea 28 uudelle kokeilulle, jotka uudistavat alan toimintatapoja, luovat ja testaavat uusia digitaalisia ratkaisuja sekä parantavat niiden yhteentoimivuutta. Kiinteistö- ja rakentamisala on ensimmäinen, jolla alan toimijat ja keskeiset viranomaiset toimivat tiivisti yhdessä kirittääkseen koko toimialan digitalisaatiota.

Toimialan oma rahoitusosuus tällä kierroksella tuettavissa hankkeissa on yli 1,7 miljoonaa euroa ja hankkeiden kokonaiskustannukset 2,6 miljoonaa euroa. Tukea saavat 21 yritystä, 3 kuntaa tai kaupunkia, 3 yhdistystä tai säätiötä ja yksi yliopisto.

”Tällä kierroksella rahoitettiin ennätyksellinen määrä kokeiluja, yhteensä 28 hanketta. Hakemusten taso oli kaiken kaikkiaan kova ja oli ilo nähdä, että monissa kokeiluissa testataan aidosti uusia asioita myös kansainvälisestä näkökulmasta”, sanoo KIRA-digin digipäällikkö Teemu Lehtinen.

Viidenteen kokeiluhakuun saapui 48 hakemusta 45 eri organisaatiosta. Hakemukset arvioitiin ensin sähköisesti hakumateriaalien perusteella ja 38 parhaat pisteet saanutta hakijaa kutsuttiin lyhyisiin virtuaalisiin esittelytilaisuuksiin, joissa arviointeja pystyttiin tarkentamaan.

Hakemusten arvioinnista vastasi riippumaton arviointiryhmä, johon kuuluivat tällä kierroksella Minna Perähuhta (ympäristöministeriö), Teppo Lehtinen (ympäristöministeriö), Tuula Råman (Rakentamisen Laatu RALA ry) ja Urpo Hautala (valtiovarainministeriö). KIRA-digin ohjausryhmä teki arvioinnin pohjalta ympäristöministeriölle esityksen tuettavista hankkeista.

Ympäristöministeriö laatii kaikille hakijoille helmikuun alussa hankekohtaiset päätökset perusteluineen. Rahoitusta saavien hankkeiden kustannukset ovat tukikelpoisia tukipäätöksen laatimisen jälkeen.

KIRA-digi rahoittaa kokeiluja vuosina 2016-2018 yhteensä enintään noin 4 miljoonalla eurolla. Viiden kokeiluhakukierroksen tuloksena hankkeessa on käynnistynyt jo yli 100 kokeilua. Viimeinen, kuudes kokeiluhakukierros järjestetään helmi-huhtikuussa 2018.

Rahoitettavat kokeilut esittäytyvät 7. helmikuuta, KIRA-digin tuloksista keskustellaan 8. maaliskuuta

Rahoitusta saaneet kokeiluhankkeet esittäytyvät kick-off-tilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona 7.2. klo 12-16. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä tai tallenteena Kiradigi.fi -verkkosivuilla. Kiradigi.fi:ssä esitellään myös kaikki aiemmilla hakukierroksilla käynnistyneet kokeiluhankkeet.

Hankkeen tuloksia esitellään myös vuoden 2018 varrella järjestettävissä KIRA-digi 360 -tilaisuuksissa. Seuraava tilaisuus lähetetään suorana verkkolähetyksenä 8. maaliskuuta klo 14-16.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

31.1.2023

Kiinteistö- ja rakentamisala: Suomi tarvitsee rakennetun ympäristön ministerin

Kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöt julkaisivat tavoitteensa hallituskaudelle 2023–2027. Järjestöt peräänkuuluttavat vahvaa sitoutumista vihreää siirtymää tukevaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen sekä ratkaisuja osaajapulaan.

vakuutus korvasi

23.2.2023

Vakuutus korvasi uuden rivitalon palaneen tilalle

Viime kesänä Mäntsälässä palaneen rivitalon tilalle nousee uudisrakennus. Vakuutuksen turvin siitä rakennetaan lähes entisenkaltainen. Rivitalopalot ovat Suomessa valitettavan yleisiä, mutta palo-osastointi voi auttaa vähentämään niiden aiheuttamia tuhoja.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

akut ja paristot

3.11.2023

Käytetyt akut ja paristot aiheuttavat tulipaloriskin

Kotona lojuvat käytetyt paristot ja akut muodostavat suuren tulipaloriskin. Käytöstä poistetut akut ja paristot täytyy irrottaa laitteista ja niiden navat täytyy teipata oikosulun estämiseksi. Akut ja paristot voi kierrättää palauttamalla ne kauppaan.

rakennus- ja purkujätteet

10.8.2023

Rakli: Rakennus- ja purkujätteet uusiokäyttöön

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä, josta vain noin puolet päätyy hyötykäyttöön. Tavoitteena on hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia syntyvästä purkujätteestä. Raklin ja ympäristöministeriön green deal -sopimus edistää tätä tavoitetta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti