Kiinteistö- ja rakentamisalan hallitusohjelmatavoitteet julki: Kaavoituksen keventäminen ja sähköinen yhden luukun asiointijärjestelmä vietävä maaliin tulevalla vaalikaudella

KIRA-foorumi eli kiinteistö- ja rakentamisalan 14 keskeistä yhteisöä ovat koonneet yhteiset hallitusohjelmatavoitteet, jotka edistävät koko Suomen hyvinvointia ja kilpailukykyä.

Yksi KIRA-foorumin keskeisiä tavoitteita on kaavoituksen sujuvoittaminen käynnissä olevassa maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksessa. Kaavatasoja ja -sisältöjä tulee kehittää niin, että ne joustavat tarpeen mukaan ja keskittyvät kaupunkirakenteen suunnitteluun eivätkä mene rakennussuunnittelun tasolle. Luvituksen sujuvoittamiseksi tarvitaan myös yhden luukun sähköinen asiointijärjestelmä kaikissa lupa-asioissa.

– Kestävä ja kilpailukykyinen rakennettu ympäristö on koko Suomen etu. Nykyinen hierarkkinen kaavajärjestelmä ei edistä tätä tavoitetta, toteaa KIRA-foorumin johtoryhmän puheenjohtaja, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell.

Sujuvan suunnittelun ja luvituksen lisäksi tavoitteissa keskitytään ilmastonmuutoksen hillintään, osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen, innovaatioiden edistämiseen sekä peräänkuulutetaan ministeri(öt)ä rakennetun ympäristön kokonaisohjaukseen. Tulevan vaalikauden aikana on myös uudistettava liikenteen runkoverkkoa kaksiraiteiseksi ja nelikaistaiseksi, jotta se palvelee sekä ihmisten liikkumisen että tavaroiden kuljetuksen nykyisiä ja tulevia tarpeita.

– Kiinteistö- ja rakentamisalan toimien merkittävyys kasvaa tulevaisuudessa, kun esimerkiksi ilmastonmuutos ja kaupungistuminen muovaavat rakennettua ympäristöä ennennäkemättömällä tavalla. Onnistuaksemme tarvitsemme joustavuutta maankäytön suunnitteluun, panostamista rakennuskannan elinkaarenhallintaan päästöjen vähentämiseksi, osaamisen uudistamista sekä tuottavuuden edistämistä kehittämällä alan toimintatapoja ja digitaalisia alustoja, muistuttaa RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.

Rakennetulla ympäristöllä ja sen laadulla on suuri yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys. Rakennettu omaisuus muodostaa valtaosan kansallisvarallisuudestamme ja ihmiset viettävät 99 prosenttia ajastaan rakennetussa ympäristössä. Rakennuksissa käytetään 32 prosenttia kaikesta Suomessa kulutettavasta energiasta. Kiinteistö- ja rakentamisala palveluineen työllistää joka viidennen suomalaisen.

KIRA-foorumin hallitusohjelmatavoitteet ovat luettavissa kokonaisuudessaan KIRA-foorumin nettisivuilla

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

julkisivuremontista

14.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kaikki, mitä taloyhtiön julkisivuremontista tulee tietää

Julkisivuremontti on yksi taloyhtiön suurimmista remonteista. Hyvin toteutettuna se lisää kiinteistön arvoa ja parantaa asumismukavuutta. Lue tästä, miten remontissa voi onnistua parhaalla tavalla.

Raksystems

rakentamisen

16.3.2023

Rakentamisen kallistuminen nostaa monen kiinteistöveroa

Rakentamisen kustannukset ovat nousseet, mikä nostaa monen kiinteistönomistajan veroja. Kiinteistöveron muutoksen määrä ei kuitenkaan ole kaikilla veronmaksajilla sama, sillä siihen vaikuttavat monet asiat.

kiinteistöverouudistus

6.3.2023

Kiinteistöverotuspäätökset tulevat pian – tarkista tietosi

Kiinteistöverotuspäätökset ja tilisiirtolomakkeet tulevat Omaveroon ja postiin maaliskuun aikana. Helsingin kaupunki kannustaa kiinteistönomistajia tarkistamaan kiinteistöjen tietojen oikeellisuuden, sillä rakennusten virheellisiä tietoja korjataan.

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti