Tutkimus: Julkisivujen korjausvelka kasvaa

Julkisivujen korjausvelka kasvaa

Julkisivutyöt vähenivät viime vuonna yhdeksän prosenttia. Tänä ja ensi vuonna markkinat kasvavat uudisrakentamisen vetämänä, vaikka korjausrakentaminen kääntyy uudestaan laskuun, kertoo Julkisivujen markkinat Suomessa 2025 -tutkimus.

Julkisivumarkkinoista kaksi kolmasosaa koostui uudisrakentamisesta ja kolmasosa korjaamisesta. Uudistuotanto putosi viime vuonna 16 prosenttia, ja julkisivujen korjaaminen nousi seitsemän. Tänä vuonna markkina kasvaa viisi prosenttia, ja ensi vuonna kasvu vahvistuu.

Kasvu tapahtuu pitkälti rakennusalan toipumisen ansiosta, vaikka asuntotuotanto on yhä vaisua. Julkisivujen uudisrakentaminen kasvaa seitsemän prosenttia tänä ja 13 prosenttia ensi vuonna.

– Korjausten kasvu jää tänä vuonna kolmeen prosenttiin ja painuu ensi vuonna kuusi prosenttia miinukselle. Hiljeneminen voi johtua osin siitä, että tilaajat ovat jääneet odottamaan uusien energiadirektiivien vaikutusta rakentamisvaatimuksiin, arvioi johtava asiantuntija Markku Riihimäki tutkimuksen tehneestä Foreconista.

Vanhat parvekkeet odottavat uusimista

Pelkkien julkisivukorjausten tarve on noin 400 miljoonaa euroa, ja jos mukaan lasketaan parvekkeet, ikkunat ja ovet, kokonaissumma on 900 miljoonaa euroa. Koska noin puolet tarpeesta jää korjaamatta, vuosittain pitäisi korjata 400–500 miljoonalla eurolla enemmän.

Vanhojen parvekkeiden uusiminen oli vuonna 2023 noin puolet tarpeesta. Viime vuonna määrä romahti peräti kolmannekseen tarpeesta. Suomen 1,7 miljoonasta parvekkeesta puolisen prosenttia eli runsaat 25 000 parveketta pitäisi vuosittain uusia.

Uusimistarve on kasvanut ja pysyy lähivuodet 5–7 prosentissa. Parvekkeita on tulossa korjausikään, mikä osaltaan lisää uusimista.

Pientaloissa käytettävä puu on yhä Suomessa yleisin julkisivumateriaali. Viime vuonna sen markkinaosuus oli kolmannes, vaikka käyttö vajosi ennätysmatalalle. Toiseksi yleisin on metalli.

Julkisivuyhdistyksen markkinatutkimuksen toteutti Forecon Oy. Se perustuu rakentamisen tilastoihin ja Foreconin mallinnukseen sekä julkisivumateriaaleja tuottaville yrityksille suunnattuun kyselyyn.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

julkisivujen kunto

20.5.2025

Kuukauden kasvo: Julkisivujen rasitus kasvaa sään ääri-ilmiöiden yleistyessä

Julkisivut joutuvat ilmaston muuttuessa aiempaa kovemmalle rasitukselle. Julkisivu on kuin sadetakki, joka pitää sisällään olevien kantavien rakenteiden olosuhteet siedettävinä. Käytännössä julkisivu siis suojaa merkityksellisiä rakenteita, sanoo yliopistonlehtori Toni Pakkala.

Osakkaiden haluttomuus korjaushankkeisiin

25.10.2024

Osakkaiden haluttomuus viivästyttää taloyhtiöiden korjaushankkeita

Taloyhtiöissä tehdään liian vähän korjauksia, selviää Isännöintiliiton tuoreesta talouskyselystä. Syytä korjausten lykkäämiselle löytyy kustannusten noususta ja taloyhtiöiden heikentyneestä lainansaantimahdollisuudesta. Suurin syy on kuitenkin osakkaiden haluttomuus edistää remontteja.

korjausvelan hallinta

6.3.2025

Asiantuntijaraportti: Korjausvelan hallinta on kaikkein tärkeintä

Kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijoiden julkistamassa raportissa tarkastellaan rakennetun ympäristön tilaa. Raportin mukaan korjausvelan hallinnan tulisi olla tärkein prioriteetti. Rakentamisessa tulisi siirtyä yhä enemmän uudisrakentamisesta korjausrakentamiseen.

kattava väestönsuojajärjestelmä

17.6.2025

Tutkimus: Väestönsuojia on kattavasti mutta kuumuus uhkaa kesäisin

Suomen väestönsuojajärjestelmä on kansainvälisesti sekä poikkeuksellisen kustannustehokas että kattava. Koska suojien jäähdytys perustuu ilmanvaihtoon ilman sähköllä toimivaa ilmastointia, lämpötilan hallinta voi kuitenkin olla entistä kuumempien kesien takia haasteellista.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti