Sivu 519

1.9.2014

Tulevaisuudessa asukkaat voivat vaikuttaa yhä enemmän kaupunkinsa suunnitteluun

VTT on selvittänyt, millaiset uudet digitaaliset työvälineet tukevat asukkaiden osallistumista kaupungin hankkeiden suunnitteluun. Erityisesti kevyet mobiililaitteilla käytettävät sovellukset näyttivät sopivan erilaisten vaihtoehtojen havainnollistamiseen. Myös interaktiivisen suunnittelupöydän ja julkisten ilmoitustaulujen arvioitiin soveltuvan sekä päättäjien että kuntalaisten työvälineiksi.

1.9.2014

Huollettu lämmitysjärjestelmä pienentää asumiskustannuksia

Syyskelit aloittavat rakennusten lämmityskauden. Ensin kannattaa kuitenkin huoltaa LVI-laitteet ja varmistaa, että lämmitysjärjestelmä toimii moitteettomasti. Samalla on hyvä puntaroida rakennuksen energiatehokkuusasioita.

1.9.2014

Nyt on hyvä aika päivittää perheen paloturvallisuusosaaminen

SPEKin mediaseurannan alustavien tietojen mukaan tulipaloissa on elokuun loppuun mennessä kuollut 55 henkilöä. Syyskauden alkaessa on hyvä päivittää koko perheen paloturvallisuustiedot, jotta esimerkiksi iltapäivät yksin kotosalla olevat lapset osaavat toimia...

29.8.2014

Asumiskustannusten kallistuessa isännöitsijän merkitys nousee uudelle tasolle

Asumisen kustannukset nousevat tasaisesti vuosittain ja tulevien neljän vuoden aikana asumiskulujen nousun arvioidaan olevan voimakkaampaa kuin asukkaiden tulojen kehitys. Kulujen kallistumisen vaikuttaessa erityisesti omistusasumiseen, on taloyhtiöiden mietittävä tarkkaan kulujaan ja...

29.8.2014

Ostot kasvattivat VVO:n vuokra-asuntoinvestointeja yli 100 miljoonan euron

VVO-konsernin liikevaihto tämän vuoden tammi-kesäkuussa oli 188,5 miljoonaa euroa, kun se vastaavana aikana edellisenä vuonna oli 171,6 miljoonaa. Arava -liiketoiminnan osuus oli 93,2 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu perustui vuokraustoiminnan tuottojen...

29.8.2014

Tuotteiden CE-merkinnät kuntoon

Osa markkinoilla olevista tuotteista on EU-lainsäädännön mukaan varustettava CE-merkillä, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi sähkölaitteet, lelut ja henkilönsuojaimet. Jos näistä tuotteista puuttuu CE-merkki, Tukes voi määrätä...

27.8.2014

Puukerrostalon huolto tuo lisälaskuja

Betoniteollisuuden toimitusjohtaja Jussi Mattila: Puukerrostalon huolto maksaa vuodessa kahden ylimääräisen vastikkeen verran. Puukerrostalossa asuvat joutuvat maksamaan merkittävästi suurempia huoltolaskuja kuin kivisen kerrostalon asukkaat. Puutalon asukkailta kerätään ylimääräinen hoitovastike joka neljäs...

26.8.2014

Vantaan Kivistöön yli sata asuntoa

AVAIN Yhtiöt rakentaa erinomaisten liikenneyhteyksien päähän valmistuvalle Kivistön asuinalueelle asumisoikeusasuntoja, vuokra-asuntoja sekä palvelutalon. Kokonaisuuden arvo on 18 milj. euroa ja se on tällä hetkellä AVAIN Yhtiöiden suurin yksittäinen hanke.

26.8.2014

Öljykattilaremontille vielä aikaa ennen lämmityskauden alkua

Öljykattilaremontille on vielä aikaa ennen talven tuloa, kunhan asian pistää alulle nopeasti ottamalla yhteyttä alan yritykseen. Kaiken ikäisten kattiloiden kunnosta kannattaa pitää huolta ja yli-ikäiset kattilat vaihtaa uusiin. Uusi kattila...

25.8.2014

Yli puolet vuokrasopimuksista allekirjoitetaan sähköisesti

VVO:n asiakkaista yli 60 prosenttia allekirjoitti sähköisen vuokrasopimuksen heinäkuussa. Sähköinen palvelu mahdollistaa helpon ja vaivattoman asioinnin missä ja milloin vaan. – Sähköisen allekirjoituksen käyttö on lisääntynyt tasaisesti koko maassa.

21.8.2014

Asumismenojen osuus käytettävissä olevista tuloista kasvaa

Suomalaisten asumismenot kasvavat keskimäärin 3,6 prosenttia vuodessa vuoteen 2018 mennessä. Asumisen ennakoidaan vievän entistä suuremman osan suomalaisten tuloista, ilmenee Suomen Kiinteistöliiton ja Omakotiliiton Pellervon taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Pääkaupunkiseutu on selvästi...

21.8.2014

Jarruja asumisen verotukseen

Asumismenot 2014 –selvitys keroo, että asuminen vie leijonan osan tuloista. Asumismenojen kasvu jatkuu nopeana. Asuminen vie kuluttajien, palkansaajien ja asunnonomistajien tuloista leijonan osuuden.