ARA-asuntojen tulorajojen asettamista koskeva asetusmuutos lausuntokierrokselle

Ympäristöministeriö on tänään lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen asetusmuutokseksi, jolla valtion tukemiin asuntoihin asetettaisiin tulorajat Helsingin ja Tampereen seudulla. Esitys perustuu Juha Sipilän hallitusohjelman linjauksiin. Tavoitteena on, että valtion tukemat vuokra-asunnot ohjautuisivat kireillä asuntomarkkina-alueilla niitä eniten tarvitseville.

Tulorajat koskisivat uusien asukkaiden valintaa valtion tuella rakennettuihin vuokra- ja osaomistusasuntoihin. Lisäksi jatkossa myös asuntoa vaihdettaessa olisi tarkistettava, mahtuuko hakija tulorajoihin. Tulorajojen lisäksi asunnon tarve ja varallisuus säilyisivät edelleen tasavertaisina vertailuperusteina, eli asukkaaksi olisi edelleen valittava se, jolla on pienimmät tulot, vähiten varallisuutta ja suurin asunnontarve.

Tulorajoja ei sovellettaisi erityistä tukea tarvitseville ryhmille tarkoitetuissa asunnoissa. Näissä kohteissa asukasvalinta tehtäisiin kuten nykyisinkin, eli vertailemalla hakijaruokakuntien asunnon tarvetta, tuloja ja varallisuutta.

Lausuntoja luonnoksesta voi antaa 5.11.2015 asti. Asetusmuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alussa. Säännöksiä kuitenkin sovellettaisiin vasta huhtikuun 2016 alusta lukien tehtäviin asukasvalintapäätöksiin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ARA-asuntorakentaminen

1.3.2023

ARA-asuntorakentaminen kääntyi viime vuonna laskuun

Rakennuskustannusten kallistuminen ja korkotason nousu vähensivät valtion tukeman kohtuuhintaisen ARA-asuntotuotannon aloituksia vuonna 2022. Aloitetuista kohteista puolet rakennetaan pääkaupunkiseudulle. Myös vapaarahoitteinen asuntorakentaminen väheni.

osakeasuntojen

28.10.2022

Osakeasuntojen kauppa vaimeni heinä–syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat samalla tasolla kuin viime vuonna samaan aikaan. Hinnat laskivat kuluvan vuoden edellisestä neljänneksestä 1,7 prosenttia. Uusien asuntojen kauppoja tehtiin lähes puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

asuntojen nousevat

16.2.2023

PTT: Asuntojen hinnat laskevat ja vuokrat nousevat

Talouden epävarmuus ja nousevat korot laskevat asuntojen hintoja myös tänä vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vuoden lopulla asuntomarkkinat alkavat taas toipua. Vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa alueellisesti alkuvuonna.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti