Sivu 444

22.11.2016

Uusi linjasaneerauskonsepti edellyttää huolellista valmistelua ja tiivistä yhteistyötä

Fira Palvelut Oy on kehittänyt linjasaneerauskonseptia, jossa tavoitteena on ollut asukkaille aiheutuvan häiriöajan puolittuminen. Konseptia on hiottu vuoden ajan, ja Helsingin Roihuvuoressa on juuri päättynyt pilottikohde, jossa asukkaan asuntoon kohdistuvat purku- ja asennustyöt tehtiin kahdessa viikossa. Linjasaneerauskonseptin kehittymistä on seurattu ammatillisen aikuiskouluttaja Amiedun, Fira Palveluiden sekä Rakentamisen Laatu RALA ry:n yhteisessä projektissa alusta saakka.

22.11.2016

Vaarallisten hissivikojen määrä kasvussa – apuna parempi huolto

Hissien määräaikaistarkastuksissa havaittujen vikojen määrä on kasvussa. Asiantuntijat kehottavat kiinnittämään huomiota hissien huoltoon. ”Määräaikaistarkastuksissa havaittujen ns.

21.11.2016

Putkiremontti onnistui kahdessa viikossa

Roihuvuorelaisen kerrostalon putkiremontti valmistui ennätysajassa. Asukkaat pääsivät tänään kotiin vain kahden viikon evakon jälkeen.  Tänään maanantaina valmistunut remontti Roihuvuoren Satumaanpolulla aiheutti asukkaille vain kahden viikon asumishaitan tavanomaisen kolmen kuukauden sijaan. Putkiremontti oli mahdollista tehdä ennätysvauhdissa entistä paremman etukäteissuunnittelun ja kumppanien välisen yhteistyön avulla.

21.11.2016

Lämmön talteenotto tuo säästöjä

Vantaalainen kerrostalo säästi puolet lämmityskulutuksesta, apuna oli lämmön talteenotto. Helsingin opiskelija-asuntosäätiön omistamaan 13-kerroksiseen taloon asennettiin poistoilmalämpöpumppu viisi vuotta sitten. Lämmön talteenotto vielä harvinaista Poistoilmalämpöpumppu ottaa talteen ilmasta lämmön, joka menisi koneellisen ilmanvaihdon mukana harakoille.

17.11.2016

Perusasiat kuntoon – taloyhtiöt säästävät kilpailuttamalla

Yksityisten vuokranantajien edunvalvontajärjestö kannustaa taloyhtiöitä tekemään perusasiat paremmin. Kiinteistöliiton tekemän korjausrakentamisbarometrin mukaan noin neljännes taloyhtiöistä kysyy lainatarjouksen korjausrakentamiseen vain yhdeltä pankilta. ”Taloyhtiöiden hallitusten on huolehdittava, että pankkirahoitus korjausrakentamiseen kilpailutetaan kunnolla ja useasta pankista.

17.11.2016

Uudet työkalut auttavat taloyhtiöitä kiinteistönpidossa

Suunnitelmallisuus kiinteistönpidossa auttaa ennakoimaan tulevia taloyhtiön kuluja. Kuitenkin huolestuttavan harva taloyhtiö laatii edes lakisääteistä kunnossapitotarveselvitystä. Suunnitelmallinen kiinteistönpito -hankkeessa on kehitetty taloyhtiöille kaksi uutta esimerkkiratkaisua kunnossapitosuunnitelmien laatimiseen.

17.11.2016

Korjausrakentamisen kasvu jatkuu pääkaupunkiseudulla

Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometri ennakoi korjausrakentamisen kasvua pääkaupunkiseudulla ja eteläisessä Suomessa. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa odotukset ovat muuta maata heikommat. Kyselyyn vastanneista 2100 taloyhtiöstä joka kolmannella on kuluvana vuonna käynnissä korjaushanke, vaikka taloustilanteen katsotaan jarruttavan hankkeiden käynnistymistä.

16.11.2016

Marraskuun Kiinteistölehti kertoo aurinkoenergiasta ja remonttien suunnittelusta

Aurinko antaa energiaa Suomessakin jo monelle taloyhtiölle. Kerromme esimerkit Lappeenrannasta, Tampereelta ja Helsingin Suurmetsästä. Joskus energiaa riittäisi jopa verkkoon myytäväksi, kunhan verotuskysymykset selviäisivät.

16.11.2016

Taloyhtiölle tuottoa tontista

Useilla taloyhtiöillä on hyödyntämätöntä tonttialaa, jota kehittämällä asuntoyhtiö voi rahoittaa esimerkiksi merkittävän osan tulevasta linjasaneerauksestaan sekä luoda kaikille osakkaille arvonnousua koko alueen yleisilmeen kohentuessa. Rakennusliike Lapti tuo markkinoille palvelun taloyhtiöille madaltamaan täydennysrakentamisen kynnystä. Palvelussa Lapti hoitaa täydennysrakentamisen taloyhtiöille tarvittaessa avaimet käteen -periaatteella.

16.11.2016

Turvalliset eläkepäivät asuntosijoittajan tavoitteena

Uusi asunto on vaivattomuudessaan ylivertainen sijoituskohde, sanoo lohjalainen asuntosijoittaja Sanfrid Lindblom. Vuokra-asunnoista on kysyntää, asuntojen hinnat nousevat maltillisesti ja korot ovat pysyneet alhaisina. Kannattaisiko ryhtyä asuntosijoittajaksi?

16.11.2016

Taloyhtiön purkaminen helpottunee

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy selvitti asunto-osakeyhtiöiden purkavan lisärakentamisen päätöksenteon helpottamisen vaikutuksia. Huonokuntoisten asunto-osakeyhtiöiden rakennusten purkaminen osoittautui joissakin tapauksissa kannattavaksi vaihtoehdoksi. Selvityksen tuloksia käytetään asunto-osakeyhtiölain muutostarpeen arvioinnissa.

12.11.2016

Perustaso kylpyhuonekorjauksissa

Perustaso on taso, jota noudatetaan taloyhtiön asunnoissa suorittamissa korjauksissa. Perustaso tuli terminä tutuksi myös Matille ja Maijalle, joiden asunnon kylpyhuoneessa oli paljastunut kosteusvaurio. Isännöitsijä ilmoitti, että taloyhtiö vastaa kosteusvaurion korjaamisesta ja että kylpyhuone remontoidaan perustasoon.