Sivu 434

14.12.2016

Kuusi vinkkiä joulukuusen valintaan ja hoitoon

Joulukuusen valinta aiheuttaa aina perheissä kuumia tunteita: milloin kuusi on liian pitkä, pätkä tai harvaneulainen. Hoitamalla joulukuusta hyvin poistetaan listalta yksi riidan aihe: liian aikaisin tippuneet neulaset ja niiden siivoaminen. Kuusen lakastumista ei voi estää, mutta sitä voi hidastaa.

14.12.2016

Parvekeonnettomuuden verhouslevy ei kestänyt kuormaa

Onnettomuusparvekkeen kuitusementtilevy oli heikentynyt alareunastaan merkittävästi, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat. Lahden Päijänteenkadulla sattuneessa onnettomuudessa kuoli kesäkuussa nainen, kun parvekkeen verhouslevy hajosi ja nainen putosi maahan. Onnettomuustutkintakeskus (OTK) toteaa, että kuitusementtilevy imee vettä pinnoitettunakin ja testeissä saman talon parvekelevyistä osa on ollut todella heikkokuntoisia.

13.12.2016

Uusien kerrostalojen auloihin pakettilokerikkoja

Pakettilokeroihin aletaan toimittaa verkkokauppaostoksia ensi vuoden helmikuusta lähtien, kirjoittaa Karjalainen. Pakettilokerot ilmestyvät asuntorakennuttaja Bonavan uusiin kerrostaloihin. Postin ja Bonavan yhteistyönä toteutetut lokerot tulevat aluksi pääkaupunkiseudulle, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun.

13.12.2016

Putkiremontti jopa 10 arkipäivässä

Isännöintiliiton mukaan putkiremonttien tarve on voimakkaassa kasvussa, kun 1970- ja 80-lukujen asuinrakennukset ovat tulossa korjausikään kymmenen vuoden sisällä. Putkiremonttien huippua on ennakoitu vuoden 2025 tienoille. Talon Tekniikka on tuonut markkinoiden kasvavaan tarpeeseen menetelmän, jonka avulla kerrostaloasunnon putkiremontti tehdään jopa kymmenessä arkipäivässä.

13.12.2016

Ympäristöministeriön asetus rakennusten paloturvallisuudesta lausunnolle

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja asetusluonnoksesta, jolla säädetään rakennusten rakenteellisesta paloturvallisuudesta. Asetus korvaa nykyisen Rakentamismääräyskokoelman osan E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet. Puukerrostalot voisivat jatkossa toimia hoitolaitoksina Asetusluonnoksessa on laajennettu P2-paloluokan yli 2-kerroksisten rakennusten, käytännössä puukerrostalojen, käyttötarkoituksia ja teknisiä vaatimuksia luokkiin ja lukuarvoihin perustuvassa suunnittelussa.

13.12.2016

Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaation kirittämiseen 148 000 euroa

KIRA-digi-hanke on myöntänyt 148 000 euroa kuudelle kokeiluhankkeelle, jotka vauhdittavat kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota. Kokeiluissa muun muassa halutaan sujuvoittaa kaavoitusta digitalisoinnilla, edistää sähköisten allekirjoitusten käyttöönottoa, kehittää taloteknisten järjestelmien integraatiota sekä luoda palveluasumisen digitalisaation pilotointiympäristö. KIRA-digi-hankkeessa kiinteistö- ja rakentamisala uudistaa toimintaansa yhdessä digitalisaation avulla.

13.12.2016

Kunnat rakentavat yhteisen tietopalvelun

Tieto kuntien rakennetusta ympäristöstä ja suunnitelmista löytyy muutaman vuoden päästä yhteisestä tietopalvelusta. Tiedot tulevat siihen reaaliaikaisesti suoraan kuntien perusjärjestelmistä. Suomen kuntasäätiö päätti tukea Kuntatietopalvelun käyttöönottoa.

13.12.2016

Sijoittajakysyntä kasvattaa rakentamista

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat kasvuaan vuonna 2016. Eniten vuokrat kasvoivat pääkaupunkiseudulla. Helsingin ydinkeskustassa vuokrien nousu on kuittenkin hidastunut.

13.12.2016

Martat avasivat chatin joulukauteen

Eilen avatussa Kysy Martalta -chat -palvelussa voi kysyä ruokaan ja kodinhoitoon liittyvistä asioista. Apua ja vinkkejä antavat marttajärjestön asiantuntijat. Chat-palvelu avautuu Marttojen nettisivuilla, martat.fi:ssä. Joulusesonki Joulusesonkina, 12.-23.12.2016 Martat neuvovat myös jouluvalmisteluissa.

13.12.2016

Esteettömyys mukaan jo suunnittelussa

Seuraavien 15 vuoden aikana tarvitaan noin miljoona esteetöntä asuntoa, kirjoittaa Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Juuso Kallio Turun Sanomien kolumnissaan. Hissien lisäksi tarvitaan myös muita esteettömyystoimenpiteitä. Taloyhtiöillä on suuri rooli esteettömyyden toteutumiselle.

vaihtaa kiuaskivet

13.12.2016

Maahanmuuttajat tarvitsevat parempaa opastusta asumiseen

Kaikille maahanmuuttajille suomalainen sauna ei ole tuttu, ja heille tulisikin opettaa kiukaan käyttöä, kirjoittaa Helsingin Uutiset. Nyt asukkaan vastuulle on jätetty perehtyminen asuntoon, ja kaikkea mieltä askarruttavaa ei aina osata kysyä. Heka-Vuosaari Oy:n toimitusjohtaja Mikko Syrjänen kertoo, että kaikki heidän uudet asukkaat saavat muuttoinfopaketin muuttaessaan vuokra-asuntoon.

12.12.2016

Sukupolvet eri asemassa asumisen suhteen

Kalliit asunnot ja vuokrat ajavat nuoremman sukupolven velkaloukkuun, kirjoittaa Taloussanomat. Kasvukeskuksiin muuttaneet nuoret ovat asuntovelkoineen vaarassa ylivelkaantua. Velkaantuminen on kiivasta jo valmiiksi velkaisilla kotitalouksilla.