Sivu 433

16.12.2016

Turvallisesti talvella pihalla ja kotona

Vaikka talvikunnossapito olisi ulkoistettu huoltoyhtiölle, taloyhtiö on aina viime kädessä vastuussa turvallisesta liikkumisesta kiinteistöllä. Jos huoltoyhtiö ei pääse paikalle heti esimerkiksi yöllisen pyryn jälkeen, on taloyhtiön taattava turvallinen liikkuminen kiinteistön alueella. Vaikka taloyhtiö on ensisijaisesti vastuussa turvallisuudesta, kannattaa myös asukkaiden tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaaratilanteista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.

16.12.2016

Lappeenranta on edelläkävijä aurinkovoiman käyttöönotossa

Etelä Karjala ja Lappeenrannan seutu ovat monessa suhteessa edelläkävijöitä aurinkovoiman käyttöönotossa. Lappeenrannassa on asukaslukuun suhteutettuna eniten aurinkopaneeleita koko Suomessa, uutisoi Lappeenrannan uutiset verkkosivuillaan. Lehti muistuttaa, että Lappeenrannan teknillisessä yliopistoon on perustettu viisi vuotta sitten aurinkotalousprofessuuri, joka on alallaan ensimmäinen Suomessa ja Pohjoismaissa.

16.12.2016

Toimiva palovaroitin tarvitaan, paristonvaihto oli kallis

Tamperelaisen eläkeläispariskunnan asunnon palovaroitin alkoi piipittää äänekkäästi, viestittäen että paristo pitäisi vaihtaa. Pariskunta ei itse voi vaihtaa paristoa, sillä mies on sähköpyörätuolissa, eikä vaimo uskalla enää kiivetä jakkaralle. Asiasta kertoo Aamulehden verkkolehti.

lauhtuminen

15.12.2016

Valtion vuokrataloyhtiö helpottamaan asuntopulaa?

Valtio voisi perustaa vuokra-asuntoyhtiön pääkaupunkiseudulla, pohtii Olli Ainola Iltalehden kolumnissaan. Vuokra-asuntojen kysyntä on pääkaupunkiseudulla huomattavasti tarjontaa suurempi. Vuokra-asuntoja tarvittaisiinkin kiireesti lisää.

15.12.2016

Uusi palvelu torjumaan palokuolemia

Vuoden 2017 alusta alkaen on saatavilla palvelu, jossa asukkaat voivat ilmoittaa palohälyttimien epäkunnosta tai vaikkapa katolta roikkuvista jääpuikoista, kertoo Safetum nettisivuillaan. Palvelun toivotaan ehkäisevän tulipaloja ja tapaturmia. Ennalta ehkäisevään turvallisuustyöhön ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, muistuttaa Safetum Oy:n johtava turvallisuusasiantuntija Tuomas Jurvelin.

15.12.2016

Rakennuskustannukset nousivat marraskuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat vuoden 2016 marraskuussa prosentin vuodentakaisesta. Rakentamisen työpanosten hinnat nousivat 1,4 prosenttia ja tarvikepanosten hinnat 0,9 prosenttia vuodentakaisesta. Samanaikaisesti palveluiden hinnat laskivat 0,4 prosenttia.

15.12.2016

Vuokrasääntely johtaisi asuntotilanteen vaikeutumiseen

Syksyn aikana muun muassa KELAn nykyinen ja tuleva pääjohtaja ovat esittäneet vuokrasääntelyn palauttamista asumistukimenojen kasvun hillitsemiseksi. Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltusen mielestä tämä johtaisi asuntotilanteen vaikeutumiseen. Parempia keinoja asuntotilanteen helpottamiseen ovat asuntojen tarjonnan lisääminen, asumistuen omavastuuosuuden kasvattaminen ja tulorajojen käyttöönotto ARA-asuntojen asukasvalinnoissa.

14.12.2016

Hiljaiseloa Ruotsin asuntomarkkinoilla marraskuussa

Sekä asumisoikeusasuntojen (bostadsrätt) että omakotitalojen hinnat olivat muuttumattomia marraskuussa Ruotsin kiinteistönvälittäjien ylläpitämän tilaston Svensk Mäklartstatistikin mukaan. Samalla asuntojen tarjonta on vähentynyt voimakkaasti. Asiasta kertoi talouslehti Affärsvärldenin verkkolehti, joka totesi: ”Joka niin toivoo, voi tulkita muuttumattomat hinnat trendinmuutokseksi, mutta tämän vuoden aikana ovat asumisoikeusasuntojen hinnat nousseet 7 prosenttia ja omakotitalojen 9 prosenttia.” Bostadsrätt, jonka voi määritellä […]

14.12.2016

Monessa kodissa säteilee liikaa

Sisäilman radonpitoisuus on monen kodin ongelma, uutisoi Yle. Säteilykeskus on tarjonnut apuaan, mutta apua ei oteta vastaan. Kanta-Häme on yksi Suomen korkean radonriskin alueista.

14.12.2016

Sähkon hinta jatkaa nousuaan talvella

Sähkön hinta on syksyn aikana sahannut edestakaisin, mutta suunta on selkeä. Hinta nousee talvea kohti mentäessä, sillä hiilen, päästöoikeuksien ja Saksan markkinoiden hinnat ovat noususuunnassa. Myös vesivarastot ovat huvenneet vähäisten sateiden vuoksi. Nyt onkin hyvä aika miettiä energiatehokkaita uudenvuodenlupauksia kehottaa Vattenfall.

14.12.2016

Vuokralainen nukahti suihkuun ja siitä seurasi vesivahinko

Matti vuokraa yksiönsä kaverilleen Simolle. Simo pitää asunnosta hyvää huolta, kunnes saapuu marraskuu ja Simon työpaikan pikkujoulut. Tullessaan yöllä kotiin Simo menee suihkuun.

14.12.2016

Ladattavat autot yleistyvät: kokemukset latauspisteiden rakentamisesta kiertoon

Edelläkävijätaloyhtiöiden kokemukset latauspisteiden rakentamisesta halutaan jakaa, jotta muiden kokemuksista voidaan oppia eikä samoja virheitä turhaan toisteta eri yhtiöissä. Taloyhtiöiden hallitusten kannattaa varautua sähköajoneuvojen yleistymiseen ja huomioida latauspisteiden rakentaminen budjetoinnissa hyvissä ajoin. Sähköajoneuvojen lataus tapahtuu pääasiassa kotioloissa: yli 90 prosenttisesti sähköajoneuvot ladataan auton omalla paikalla kiinteistöjen pihoilla tai talleissa useimmiten öisin, ja vain vajaat 10 prosenttia […]