Sivu 363

25.9.2017

Korjauspalveluiden laadullinen hankinta taloyhtiössä

Korjaushanke on taloyhtiölle merkittävä investointi. Uusi julkaisu kuvaa miten korjaushankkeen tilaaja voi arvioida toteuttajia laadullisilla kriteereillä. Rakentamisen Laatu RALA ry on julkaissut taloyhtiöiden hallituksille, isännöitsijöille ja rakennuttajille tarkoitetun ohjeen korjauspalveluiden laadullisesta urakkakilpailutuksesta.

22.9.2017

Smartposteja taloyhtiöihin

Posti tuo markkinoille taloyhtiöihin suunnitellun Smartpost-pakettiautomaatin, johon voi verkko-ostosten hoitamisen lisäksi tilata myös palveluita, kirjoittaa Markkinointi&Mainonta. Taloyhtiön tiloihin sijoitettavaan Smartpostiin asukas voi jättää esimerkiksi pesulapussin tai suutarille menevät kenkänsä, ja napata mukaansa, kun ne palaavat takaisin valmiina. Postin mukaan palvelun tarkoituksena on helpottaa kuluttajan arkea ja vapauttaa aikaa tärkeämpiin asioihin.

22.9.2017

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni touko-heinäkuussa

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2017 touko-heinäkuussa 10,4 miljoonalle kuutiometrille. Myönnetty kuutiomäärä oli 11,7 prosenttia vähemmän kuin vastaavalla ajanjaksolla vuotta aiemmin. Muutosprosenttiin vaikutti teollisuus- ja varastorakennusten sekä julkisten palvelurakennusten vähäiset kuutiomäärät vuodentakaiseen verrattuna.

Luvaton puunkaato taloyhtiön pihasta toi sakkoja.

22.9.2017

Luvaton puunkaato taloyhtiön pihasta toi sakkoja

Keminmaassa asuva nainen sai sakkoja kaadatettuaan taloyhtiön pihassa olleita puita ilman lupaa, kirjoittaa Kaleva. Nainen kaatoi luvatta neljä 50–100-vuotiasta mäntyä sekä kaksi pihlajaa taloyhtiön pihasta vuonna 2015. Työn tekijälle hän sanoi lupien olevan kunnossa.

21.9.2017

Omakotitalon 5 huoltovinkkiä syksyyn

Syksyn tullen, ennen pakkasia omakotitalon omistajan on hyvä tarkistaa kiinteistönsä kunto. Näin vältytään ikäviltä yllätyksiltä, joita ovat esim. jäätyneet putket, lämmityksen riittämättömyys tai veden tulviminen.

21.9.2017

Lämmitätkö vai tuhlaatko?

Nyt on aika kytkeä lämmitys päälle. Varmista samalla, että ilmanvaihdon lämmön talteenottolaite on käytössä: näin stoppaat lämmitysenergian tuhlauksen, ja vähennät vedon tunnetta. Toimiva laite tuo säästöä Ilmanvaihtokoneissa on lähes poikkeuksetta lämmön talteenotto- eli LTO-laite.

20.9.2017

Kiinteistömessut suuremmat kuin koskaan

Kaksipäiväisillä Kiinteistömessuilla on mukana enemmän yrityksiä kuin koskaan. Messut kokoavat yhteen korjausrakentamisen, kiinteistöjen ylläpidon, pintakäsittelyn, julkisivujen kunnostamisen ja viherrakentamisen ammattilaiset 26.–27.9. Messukeskuksessa, Helsingissä.

20.9.2017

K-Rauta tutki, miten suomalaiset suhtautuvat remontointiin – avaa ilmaisen Remonttineuvonta-vastauspalvelun

K-Raudan tuoreen tutkimuksen* mukaan suomalaiset suhtautuvat remontointiin luottavaisesti, mutta siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuuttakin erityisesti suuremmissa remonteissa. K-Raudan uusi ilmainen Remonttineuvonta-vastauspalvelu auttaa kaikenlaisissa remontointiin liittyvissä kysymyksissä. K-Rauta kysyi suomalaisilta, millä arvosanalla asteikolla 1–10 he uskovat pienen korjailun tai sisustamisen sujuvan helposti, kun kyse on esimerkiksi jalkalistan vaihtamisesta tai valaisimen kattoon kiinnittämisestä.

20.9.2017

Vesivahingot kuriin uudella suomalaistuotteella

Suomessa kehitetään ja valmistetaan kilpailukykyistä elektroniikkaa. Teknologiayhtiö Xortec on kehittänyt Main-Iot -vuotovahdin, joka paljastaa vesivahingot ja ilmoittaa siitä kiinteistönomistajan puhelimeen. Laite toimii ilman SIM-korttia.

19.9.2017

Taloyhtiön kannattaa panostaa laadukkaaseen avainhallintaan

Asiantuntevalla avainhallinnalla varmistetaan lukitusjärjestelmäinvestoinnin pitkäkestoisuus. Jos tämä unohtuu, menee kalliskin investointi hukkaan. Kun avainhallinta hoidetaan oikein, eivät kiinteistön ylläpidossa tapahtuvat muutokset, kuten siivousfirman ja huoltoyhtiön tai näiden henkilökunnan vaihtuminen, horjuta saavutettua turvallisuustasoa.

19.9.2017

Kosteudenhallintakoordinaattorin pätevyysvaatimukset uudistuvat

Rakennushankkeen kosteudenhallintaa ohjaavan kosteudenhallintakoordinaattorin pätevyysvaatimuksia uudistetaan. Koordinaattorina voi toimia myös valvojan pätevyydellä. Kuivaketju10 on koko rakennusprosessin kosteudenhallinnan kattava toimintamalli.

18.9.2017

Vie maalit ja öljyt vaarallisen jätteen keräykseen maksutta!

HSY selvitti vuonna 2016 pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaiden näkemyksiä jätteiden lajittelusta. Kyselyn mukaan vain vähän yli puolet 18–25-vuotiaista kertoo lajittelevansa vaaralliset jätteet aina tai melko usein. Vanhemmissa ikäryhmissä, esimerkiksi 39–45-vuotiaiden kohdalla, näin toimii yli 70 % vastaajista.