Isännöinnin erikoisammattitutkinto on uusi väylä taidon osoittamiseen

Isännöinnin erikoisammattitutkinnossa osoitetaan ammattitaito vaativissa isännöitsijän tehtävissä tutkinnon perusteiden mukaisesti, esimerkiksi omissa työtehtävissä.

Tutkintoa suorittaa parhaillaan kolmisenkymmentä. Ensimmäisenä 6.3. valmistui Tampereella Vesa Kujanpää Pirkanmaan ammatti-isännöinti Pamis Oy:stä ja toisena Mikko Vuori Turun Isännöintikeskuksesta. Molemmat ovat auktorisoituja isännöitsijöitä ja heillä on 2013 suoritettu AIT-tutkinto.

Kaksi ensimmäistä näyttivät vaaditun osaamisen omissa työtehtävissään, arvioijana kokenut isännöinnin ammattilainen. Arviointiraportit lähetettiin Kiinkoon, jonka arvioija haastatteli heidät ja kävi arvioinnin päätökseen johtavan keskustelun työpaikalla suoritukset arvioineen kanssa.

Tutkinnossa on kaksi pakollista osaa: Asiakaskokemuksen tuottaminen ja palveluverkoston hallinta sekä Tavoitteellinen kiinteistöjohtaminen, ja lisäksi valinnainen osa. Valinnaisista osista riippuen tutkinnon suorittaneella on erityisen vahvaa osaamista isännöinnin kehittämisessä, korjaushankkeiden hallinnassa tai yrityksen johtamisessa.

– AIT-tutkintoa aloittaessani olin ollut alalla vasta muutaman vuoden, joten tutkinnon suorittaminen oli haastavampaa kuin nyt kokeneempana isännöitsijänä, Mikko Vuori sanoo. Hänellä oli tutkinnon valinnaisena osana toimiminen vaativassa korjaushankkeessa, linjasaneerauksessa.

– Uuden oppimisesta on aina hyötyä itselle isännöintialalla. Ammattikunnalle on eduksi, että on kaksi virallista ammattitutkintoa, vasta-alkajille ja kokeneemmille isännöitsijöille, Mikko Vuori toteaa.

Vesa Kujanpään mielestä tutkinto oli eri tavalla haastava kuin AIT-tutkinto.

– AIT:ssa arvioidaan, osaatko sen mitä opettaja opetti. IEAT arvioi, voidaanko sinun sanoa osaavan työsi. Toki AIT:ssakin on osaamista soveltavia kysymyksiä. Ehkä suurin ero on, että IEAT-opiskelijan on itse päätettävä, millä oman työpaikan tehtävillä osoittaa osaamisensa.

– Minulle hyöty on varmaan se, että hankkimani koulutus ja kokemus tuli alan tuoreimmankin tutkinnon mukaisesti osoitetuksi. Se kertoo sidosryhmilleni, että kykenen vielä oppimaan uutta ja kehittymään. Taloyhtiöiden edustajat ja työnantajatkin ovat kaiketi tyytyväisiä, että heidän asioidensa hoitaja seuraa aikaansa.

– Isännöitsijöiden ammattikunnalle tulevan hyödyn määritteleminen on vaikeampaa. Alalla on nyt Opetushallituksen hyväksymä tutkinto, joka tuottaa kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Muodollisia pohjakoulutusvaatimuksia ei ole, joten aloittaminen on helppoa. Silti, jos tutkinnon suorittajan odotetaan esimerkiksi johtavan isännöintikohteen teknistä elinkaarta tai vastaavan sopimuksien lainmukaisuudesta, ei se kai ilman muutaman vuoden opiskelua ja tavallisen ammattitutkinnon suorittamista onnistu.

Isännöinnin erikoisammattitutkinto

Tutkinnon voi suorittaa ilman valmistavaa koulutusta, jos osoittaa hallitsevansa tutkinnon perusteissa esitetyt ammattitaitovaatimukset. ITS®– tai AIT®-tutkinnon suorittanut, ammatissa aktiivisesti toiminut ja ammattitaitoaan ylläpitänyt isännöitsijä voi yleensä hakeutua suoraan tutkinnon suorittajaksi.

Tutkinnon suorittaneella on vaativissa isännöinnin tehtävissä edellytettävä ammattitaito. Hän voi toimia isännöitsijänä, kiinteistömanagerina tai johto-, asiantuntija- tai kehitystehtävissä.

Tutkinnon perusteisiin voi tutustua osoitteessa www.oph.fi/ 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

14.12.2022

Isännöintiala saa uudet eettiset ohjeet

Isännöintiliitto on hyväksynyt isännöinnin uudet eettiset ohjeet, joita on valmisteltu kolme vuotta. Eettiset ohjeet tulevat voimaan helmikuun alussa 2023.

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

23.3.2023

Isännöinnin erillisveloitukset nousseet kuukausipalkkioita enemmän

Isännöintiyritykset laskuttavat taloyhtiöiltä kiinteän kuukausipalkkion lisäksi erillisveloituksia. Niiden suuruus vaihtelee huomattavasti. Erillisveloitukset ovat nousseet vuoteen 2020 verrattuna.

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti