Pienen asunto-osakeyhtiön suuret kysymykset

Pienessä asunto-osakeyhtiössä hallituksen jäsenellä tai mahdollisella isännöitsijällä voi asioiden käsittelyn yhteydessä herätä kysymys, eroaako asian käsittely jotenkin pääsäännöistä sen vuoksi että yhtiö on pieni.

Monessa pienessä yhtiössä on myös käytössä oma lempiperusteluni: ”meillä nyt ollaan aina tehty näin”. Tähän joutuu muistuttamaan, että pieneen asunto-osakeyhtiöön sovelletaan sitä ihan samaa asunto-osakeyhtiölakia kuin 150 huoneistoa käsittävään, monesta rakennuksesta koostuvaan asunto-osakeyhtiöönkin.

Onko vedeneriste pienessäkin yhtiössä yhtiön kunnossapitovastuulla?

Monessa pienemmässä yhtiössä on saatettu vuosien saatossa poiketa paljonkin asunto-osakeyhtiölain mukaisesta kunnossapitovastuun jaosta. Erillistaloista koostuvassa yhtiössä ollaan esimerkiksi siirrytty ajattelemaan, että jokainen vastaa omassa hallinnassaan olevasta huoneistosta kaikkia ulkoseiniä ja rakenteita myöten. Mikäli tällaista asunto-osakeyhtiölaista poikkeavaa kunnossapitovastuun jakoa halutaan noudattaa, on tätä koskeva määräys suositeltavinta kirjata selkeästi ja yksiselitteisesti yhtiöjärjestykseen. Mikäli yhtiöjärjestyksessä ei ole määrätty mitään kunnossapitovastuusta eikä osakkeenomistaja ole esimerkiksi sopimuksella sitoutunut asunto-osakeyhtiölaista poikkeavaan kunnossapitovastuun jakoon, noudatetaan tällöin lähtökohtaisesti asunto-osakeyhtiölain osoittamaa kunnossapitovastuun jakoa. Tällöin merkitystä ei siis ole esimerkiksi sillä, että edellinen osakkeenomistaja on suostunut poikkeamaan asunto-osakeyhtiölain mukaisesta kunnossapitovastuun jaosta ja vastaamaan esimerkiksi vedeneristeen kunnossapidosta. Uusi osakkeenomistaja voi lähtökohtaisesti vedota asunto-osakeyhtiölakiin.

Onko jokaisen asian käsittelyä varten pakko järjestää yhtiökokous?

Joskus yhtiökokouksen järjestäminen voi tuntua liian raskaalta, mikäli esimerkiksi varsinainen yhtiökokous on juuri pidetty ja päätettävänä olisi vain yksittäinen rajattu asia. Tällöin hyvänä vaihtoehtona voi olla asiasta päättäminen yhtiökokousta pitämättä. Mikäli kaikki osakkeenomistajat ovat samaa mieltä päätettävästä asiasta sekä samaa mieltä siitä, että asiasta voidaan päättää yhtiökokousta pitämättä, on päätös mahdollista tehdä yhtiökokousta pitämättä. Tällöin on asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesti muistettava kirjata, päivätä, numeroida ja allekirjoittaa kyseinen päätös. Vaikka laki edellyttää vain vähintään kahden osakkeenomistajan päätöksen allekirjoittamista, mikäli yhtiössä on enemmän kuin yksi osakkeenomistaja, on kuitenkin tulevien erimielisyyksien välttämiseksi suositeltavinta kerätä päätökseen kaikkien osakkeenomistajien allekirjoitukset.

Pitääkö meidänkin noudattaa tietosuoja-asetusta?

Toukokuun lopusta alkaen sovellettavaksi tullut EU:n yleinen tietosuoja-asetus koskee myös pienempiä taloyhtiöitä. Mikäli tietosuojaa ei ole aiemmin otettu huomioon pienessä taloyhtiössä, on hallituksen viimeistään nyt syytä varmistua siitä, että henkilötietoja käsitellään yhtiössä asianmukaisesti.

Tiia Tukiainen

Kirjoittaja on Suomen Vuokranantajien lakimies.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

asuntorakentamisen lasku

24.5.2023

Rakennusteollisuus RT: Asuntorakentamisen lasku vaatii toimia

Asuntorakentamisen poikkeuksellisen voimakas lasku uhkaa heikentää asuntojen saatavuutta, talouskasvua, työllisyyttä ja verokertymää, varoittaa Rakennusteollisuus RT. Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell vaatii poliittisia päätöksiä asian korjaamiseksi.

vuokra-asunto

5.4.2023

Vuokra-asuntotarjonnan kasvuvauhti hiipuu

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonnan kasvu hiipuu, selviää Raklin Vuokra-asuntobarometristä. Rakentamisen rahoitus ja työvoima kallistuvat, mikä vaikeuttaa vuokra-asuntorakentamista. Vuokra-asunnoille on kuitenkin kysyntää.

sääntely

26.6.2023

Kuukauden kasvo: Sääntelyn uusimisella on kiire

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto toivoo maan uuden hallituksen tarttuvan rivakasti alan sääntelyyn. Muutokset ovat tarpeen asuntokaupan sujuvuuden parantamiseksi ja takaisin kasvu-uralle pääsemiseksi.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti