Rivitalossa remontoidaan

Joka toisella rivitaloyhtiöllä on tänä vuonna menossa korjaushanke jossakin vaiheessa. Yleisin korjauskohde on piha. Hyvänä kakkosena tulevat julkisivut, ikkunat ja ovet. Kesäkuun Kiinteistölehti kertoo monen artikkelin voimin rivitalojen korjaushankkeista ja niiden osakkaiden omista remonteista.

Pian posti kantaa kotiin Suomen Kiinteistölehden kesäkuun numeron. Osakkaan keittiön päivittämisestä taloyhtiön putkiremontin yhteydessä kerrotaan Satu Hallan artikkelissa ja myös Constin asiantuntijoiden haastattelussa.

Taloyhtiön tai koko korttelin yhteinen viheralue voi tuottaa monenlaista iloa. Niissä voi kasvattaa hyvässä joukkuehengessä hyötykasvejakin, kuten marjoja ja yrttejä, kertovat viheralan ammattilaiset Ella Turunen ja Kirsi Mäkinen.

Savimaa kuivuu ja rivitalo vajoaa – mistä se johtuu ja mitä tehdä? Tällaiseen ilmiöön kävi Iitissä perehtymässä Jukka Siren.

Airbnb ja muu kotimajoittaminen ovat palvelubisnestä ja niihin liittyy monenlaista huomioitavaa, kesäkuun Kasvo, alalla jo kokenut Unna Lehtipuu sanoo. Samasta aiheesta kertoo myös Mervi Ala-Prinkkilän artikkeli.

Tietosuoja tiukkeni ja nyt kannattaa toimia oikein, pienessäkin taloyhtiössä ja oto-isännöinnissä. Asiasta muistuttaa Kai Haarma, toinen aiheesta ilmestyneen uutuuskirjan kirjoittajista.

Nämä ja monet muut mielenkiintoiset ja ajankohtaiset aiheet löydät pian taloyhtiöiden oman lehden, Suomen Kiinteistölehden tuoreimmasta numerosta. Kesäkuun lehden digiversio on kaikille avoin ja sen voit lukea jo nyt.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vakuutus korvasi

23.2.2023

Vakuutus korvasi uuden rivitalon palaneen tilalle

Viime kesänä Mäntsälässä palaneen rivitalon tilalle nousee uudisrakennus. Vakuutuksen turvin siitä rakennetaan lähes entisenkaltainen. Rivitalopalot ovat Suomessa valitettavan yleisiä, mutta palo-osastointi voi auttaa vähentämään niiden aiheuttamia tuhoja.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

käyttövesiputkisto uusiksi

21.10.2022

Käyttövesiputkisto uusiksi hyvin suunnitellussa remontissa

Hämeenlinnalaisessa As Oy Ainontie 5–9:ssä vaihdetaan kuluvan vuoden aikana käyttövesiputkisto. Remontin sujumista on helpottanut hyvin tehty suunnitelma. Valmista on tarkoitus olla joulukuussa.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

julkisivuremontista

14.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Kaikki, mitä taloyhtiön julkisivuremontista tulee tietää

Julkisivuremontti on yksi taloyhtiön suurimmista remonteista. Hyvin toteutettuna se lisää kiinteistön arvoa ja parantaa asumismukavuutta. Lue tästä, miten remontissa voi onnistua parhaalla tavalla.

Raksystems

väistöasunto

10.5.2023

Putkiremonttia voi paeta väistöasuntoon

Putkiremontin ajaksi ei kannata jäädä omaan asuntoon, vaan on järkevää hankkia väistöasunto. Väistöasunnon voi löytää monelta taholta, esimerkiksi AirBnB:stä tai vapaa-ajanasunnosta. Omia asumisen tarpeita on hyvä miettiä väistöasuntoakin hankkiessa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti