Sivu 256

12.12.2019

Jätteen kierrätyksen edelläkävijä nappasi ympäristötekopalkinnon Sastamalassa

Vammalan Hyötykeräys oy:lle myönnettiin Sastamalan vuoden ympäristötekopalkinto. Perusteena on yrityksen toiminta jätteen kierrätyksen edelläkävijänä Sastamalan alueella. Kotimaisessa omistuksessa oleva yritys toimii koko Pirkanmaalla ja osassa Satakuntaa, kertoo Alueviesti.

12.12.2019

Isännöintialan työhyvinvointi kohenee uuden työaikalain myötä

Vuoden 2020 alusta voimaan astuva uusi työaikalaki koskee suurinta osaa isännöitsijöistä. Isännöintiliiton mukaan muutos on toivottu, mutta se myös ravistaa alaa, kirjoittaa Hervannan Sanomat. Isännöintialalla työpäivät ovat perinteisesti muodostuneet pitkiksi johtuen iltakokouksista.

12.12.2019

Ei näin – Huhtanen Capitalin konkurssiuutinen kertoo asuntosijoittamisen perusasioiden unohtamisesta

Moni sijoitti rahojaan Kiinteistösijoitusyhtiö Huhtanen Capitaliin ja joutuu pettymään, koska yhtiö hakeutuu konkurssiin. Suomen Vuokranantajat haluaa korostaa vastuullista asuntosijoittamista ja peruslaskelmien tekemistä. Kauppalehti uutisoi eilen Huhtanen Capitalin ongelmista.

12.12.2019

Rakennetun ympäristön tiedon yhteentoimivuuden kehittäminen käyntiin

Ympäristöministeriö on asettanut yhteistyöryhmän kehittämään rakennetun ympäristön tiedon yhteentoimivuutta. Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2022 loppuun, ympäristöministeriö tiedottaa. Tavoitteena on varmistaa rakennetun ympäristön tiedon semanttinen yhteentoimivuus, huomioida lainsäädännön kehittämistarpeet ja eri tietojärjestelmien tekninen yhteentoimivuus.

11.12.2019

Kinkkurasva ei kuulu viemäriin

Kinkunpaisto virittää mukavasti joulutunnelmaan. Paistohommissa on kuitenkin muistettava, että viemäri ei ole roska-astia. Kinkun paistorasva on pitkäaikainen vieras putkistossa, älä siis kaada sitä viemäriin.

11.12.2019

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 2,1 prosenttia

Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 2,1 prosenttia vuoden 2019 kolmannella neljänneksellä vuoden 2018 vastaavasta ajanjaksosta, kertoo Tilastokeskus. Kiinteistön ylläpidon kulueristä eniten kasvoivat sähkökustannukset, 6,6 prosenttia. Korjauskustannukset kasvoivat 2,4 prosenttia, lämmityskustannukset 1,5 prosenttia.

11.12.2019

LoRaWAN-verkko mahdollistaa kiinteistön etäseurannan betoniseinienkin läpi

Kiinteistöjen energian- ja vedenkulutuksen etäseuranta onnistuu LoRaWAN-verkolla, jonka kattavuus on Suomessa jo hyvällä tasolla. Energian- ja vedenkulutuksen seuraaminen ovat kiinteistöille keino tavoitella energiatehokkuutta, ja LoRaWAN-verkko tarjoaa mahdollisuuksia tarvittavan datan saamiseen. Tänä päivänä enemmistö LoRaWAN-verkon käyttäjistä on yrityksiä ja organisaatioita, jotka käyttävät sitä esimerkiksi työkoneidensa paikantamiseen.

10.12.2019

Helsinki sitoutuu rakennusten nollahiilisyyteen

Helsinki on liittynyt kansainväliseen nollahiilirakennussitoumukseen. Yli puolet kaupungin hiilidioksidipäästöistä on peräisin lämmityksestä. Helsinki on 4.

10.12.2019

Kierrätä myös jouluna: Pakkausten lajitteluvinkit vuodenvaihteeseen

Joulu ja uusi vuosi tuovat valoa pimeyteen: Lahjoja annetaan, herkutellaan hyvää ruokaa ja koristellaan kotia. Samalla tyhjien pakkausten määrä kasvaa tavallista suuremmaksi. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy kokosi yhteen vuodenvaihteen kysytyimmät pakkausten lajitteluvinkit.

10.12.2019

Säästääkö säästäminen todellisissa taloyhtiön kustannuksissa?

Lukkohommat koostuvat pikaisen arvioni mukaan 1 876 677,89 eri palasesta, osasesta ja partikkelista. Eihän näitä hallitse kuin asiaan vihkiytyneet tyypit, jotka askaroivat tuotteiden parissa päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Lukituksen tai turvan osuus uudisrakennuksen kokonaiskustannuksista on erittäin pieni, ellei jopa sitäkin pienempi.

10.12.2019

Ympäristöministeriö suosittelee välttämään vesijohtojen pinnoittamista

Putkiremontin kevytversio, eli pinnoittaminen, voi olla terveysriski. Ympäristöministeriö suosittelee välttämään menetelmää, mutta suositus ei velvoita taloyhtiöitä, kertoo Taloussanomat. Pinnoittamisessa putkia ei uusita, vaan niihin ruiskutetaan epoksihartsinen sisäpinnoite.

9.12.2019

Muovijätteen asukkaan puolesta erotteleva älyroskis otetaan käyttöön oululaisessa taloyhtiössä

Head Recycle Systemsin kehittämää muovijakeet asukkaan puolesta erottelevaa pilottilaitteistoa esiteltiin vastavalmistuneen kerrostalon jätepisteessä Oulussa, kertoo Aamulehti. – Laite tunnistaa asukkaan heittämän muovijätteen ja lajittelee muovin kahteen jakeeseen: jatkojalostukseen soveltuvat muovit ja energiajätteeksi menevän muoviraaka-aineen, kertoo Head Recycle Systemsin toimitusjohtaja Johnny Pehkonen. Muoviroskiksen sisällä on prosessori, joka tunnistaa eri muovilaadut NIR-teknologiaa hyväksi käyttäen.