Rakennusten paloturvallisuusmääräyksiin ehkä muutoksia sähköautojen yleistyessä

Sähköautojen lataamisessa piilee riski. Pelastuslaitoksille keskeinen haaste on lataamisen aikana tulipaloriski autossa, johdotuksessa tai latauslaitteessa, kirjoittaa Moottori.

Sähköautot, lataushybridit ja tavalliset hybridit tuovat mukanaan haasteita paloturvallisuudelle ja pelastuslaitoksille. Jos lataus tapahtuu kotikiinteistössä tai taloyhtiön kiinteistössä, täytyy latauspisteiden kaikkien sähköauton lataamiseen liittyvien vaatimusten täyttyä. Vastuu on lataamiseen luvan antaneella, eli käytännössä kiinteistön omistajalla. Palovahingon korvaukset maksetaan auton vastuuvakuutuksesta tai kiinteistön palovakuutuksesta. Autolle tapahtuneet vahingot kuuluvat vapaaehtoisen autovakuutuksen palovakuutuksen piiriin.

Nykyiset täyssähköautojen ja lataushybridien akut ovat litium-ioniakkuja. Korvaavaa akkuteknologiaa ei odoteta sarjatuotantoon vielä 5 – 10 vuoteen. Litium-ioniakut eivät heikennä merkittävästi kolariturvallisuutta, mutta latausvaiheessa niiden paloturvallisuusriski on suurin. Kyseiset akut ovat palavia ja saattavat syttyä itsestään lämpötilan noustessa, esimerkiksi ulkoisen lämmönlähteen tai akun oikosulun johdosta.

Ympäristöministeriö selvittää parhaillaan, tarvitaanko rakennusten paloturvallisuusmääräyksiin muutoksia sähköautojen yleistyessä.

Lue lisää täältä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

25.3.2025

Mitä taloyhtiön tulee huomioida sähköautojen latauspisteiden hankinnassa?

Kun taloyhtiö päättää toteuttaa sähköautojen latauspistehankkeen, sen kannattaa selvittää yhtiön sähköjärjestelmän kunto ja kapasiteetti sekä se, ovatko autopaikat yhtiön hallinnassa vai osakkeilla hallittavia.

5.3.2025

Sähköautojen laturit toivat ongelmia taloyhtiölle – ”Sotkun selvittäminen vei aikaa vuoden”

Espoolainen taloyhtiö joutui ongelmiin sähköautojen latausjärjestelmän hankintaprosessissa, koska latauslaitteet eivät olleet vaatimusten mukaisia. Aikaa ja reklamaatioita tarvittiin siihenkin, että urakoitsija ja latureiden toimittaja saivat laitteet toimimaan suunnitellusti.

sähköautojen latauslaitteiden myynti laski

27.1.2025

Sähköautojen latauslaitteiden myynti laski toista vuotta peräkkäin

Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna noin 30 000 kappaletta. Se on 13,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hidaslatauslaitteiden myynti piti pintansa ja jopa kasvoi hieman.

sähköautojen latauspisteet

25.2.2025

Viisi kysymystä sähköautojen latauspisteistä taloyhtiössä

Sähköautojen latauspisteet voidaan toteuttaa taloyhtiössä monella eri tavalla. Kysyimme Suomen Kiinteistöliitosta latausinfran eri vaihtoehdoista, kunnossapidosta ja kustannusten jakamisesta. Latausinfran toteutusta on syytä suunnitella jo ennen kuin tarve on akuutti.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti