Isännöitsijälle petostuomiot Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa

Hyvinkäältä käsin toiminut isännöitsijä on tuomittu vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen useista petoksista. Isännöitsijä toimi kahden valtakunnallisen isännöitsijäyrityksen nimissä, kertoo Aamuposti (6.1.2020).

Ennen kiinni jäämistä isännöitsijä ehti siirtää 13 pääkaupunkiseudulla sijaitsevan asunto-osakeyhtiön varoja omaan käyttöönsä. Yhteensä tuomittu syyllistyi neljään törkeään petokseen, yhdeksään petokseen ja yhteen kavallukseen. Vahingonkorvauksia hän joutuu maksamaan yli 90 000 euron edestä.

Rikokset toistuivat kaavalla, jossa isännöitsijä toimitti taloyhtiölle väärennetyn laskun suunnittelu-, remontti- tai asennusyrityksen nimissä ja ohjasi maksun omalle tai puolisonsa pankkitilille. Laskut hän toimitti työnantajayrityksensä skannausosastolle, josta ne lähetettiin hänen itsensä hyväksyttäviksi. Talousosasto maksoi laskut hyväksynnän perusteella taloyhtiöiden tileiltä. Laskujen suuruus vaihteli reilun tuhannen ja 20 000 euron välillä. Rikosvyyhti alkoi paljastua ensimmäisen kerran ensimmäisen työnantajan sisäisessä tarkastuksessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

ryhmäkorjaushanke

9.7.2025

Ryhmäkorjaushanke – mitä se tarkoittaa?

Ryhmäkorjaushankkeessa useampi taloyhtiö muodostaa yhteistyöryhmän, joka lähtee toteuttamaan mahdollisimman paljon yhteisiä elementtejä sisältävää, yhteistä korjaushanketta. Suurimmat hyödyt saadaan, jos mukana olevat yhtiöt ovat mahdollisimman samankaltaisia.

16.9.2025

”Keskeisimmät asiat sujuvat hyvin” – tutkimus selvitti isännöinnin laadun 

Asiantuntemus ja luotettavuus ovat isännöitsijän tärkeimmät ominaisuudet. Kolmantena tulee aikaansaavuus, mutta siinä isännöitsijät voisivat vielä parantaa, käy ilmi isännöinnin laatua mittaavasta tutkimuksesta. Uudenmaan taloyhtiöt suhtautuvat isännöintiin kriittisemmin kuin muualla maassa sijaitsevat taloyhtiöt.

vinyyliaita

11.3.2026

Kaupallinen yhteistyö

Pohjoisen olosuhteisiin suunniteltu vinyyliaita kestää aikaa ja katseita

As Oy Rovaniemen Vartiohelmen pihan ympärille asennettiin viime kesänä kestävä ja siisti vinyyliaita. Vinyyliaita on helppohoitoinen ja soveltuu loistavasti Pohjoisen olosuhteisiin. Aidan toimitti Vinyylitalo Oy.

Vinyylitalo

7.5.2025

Vehreää ja viihtyisää – taloyhtiön pihalle sopivat monenlaiset marjapensaat

Kerrostalon pihalle sopivat yhtä hyvin herukat kuin hunajamarjatkin – ei vain kasvattamaan satoa vaan myös kaunistamaan pihapiiriä. Sadon poimimisesta kannattaa taloyhtiössä sopia jo taimien istutusvaiheessa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti