Lämpimän talven tuomat säästöt lämmityskustannuksiin maltilliset

Viisi astetta tavanomaista lämpimämpi talvi ei ole vaikuttanut lämmityskustannuksiin kymppejä enempää, kirjoittaa Kauppalehti.

Poikkeuksellisen lämmin talvi aiheuttaa säästöjä kiinteistöjen lämmityskustannuksiin. Kauppalehden haastattelemien asiantuntijoiden arviot keskimääräisistä huonetilojen lämmityskustannuksista poikkeavat vain hieman toisistaan.

Energiateollisuus ry:n asiantuntija Mirja Tiitinen kertoo, että keskimäärin yhden asteen korkeampi ulkolämpötila säästää viisi prosenttia huonetilojen lämmityskustannuksista. Päättynyt joulukuu oli viisi astetta keskimääräistä lämpimämpi, joten kaukolämmössä tämä tiesi noin 20 prosentin säästöä ja tammikuu tuo ennusteiden mukaan samansuuruiset säästöt. Sähkölämmittäjillä säästöä kertyy yli puolitoistakertaisesti kaukolämpöön nähden, mikä johtuu sähkölämmityksen korkeammasta energiakustannuksesta, Tiitinen sanoo.

Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Keron arvio on hieman maltillisempi: 10 prosenttia keskimääräistä lämpimämpi sää säästää 60 neliön kerrostaloasunnon lämmityksessä noin 10 euroa kuukaudessa. Kerrostaloissa tai taloyhtiöissä lämpimät talvet eivät ole tuoneet mainittavia säästöjä, sillä kaukolämmön hinta on noussut samaan aikaan. Keron mukaan esimerkiksi Helsingissä kaukolämmön hinta on Kiinteistöliiton vertailussa noussut kolmanneksella muutamassa vuodessa.

Sähkönkulutuksen pienentyminen puolestaan on tasautunut sähkönsiirtohintojen nousulla. Omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen pitää tilannetta turhauttavana omakotitaloasujille, sillä energiansäästötoimet eivät näy kukkarossa.

Lue lisää täältä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vesimittarit

19.4.2023

Vesimittari näyttää väärin – tarkista nämä asiat

Helsinkiläinen taloyhtiö huomasi joidenkin asukkaiden vesilaskujen olevan poikkeuksellisen pieniä. Syynä oli vika lämpimän veden mittareissa. Asiantuntijan mukaan vesimittarit asennetaan usein väärin.

taloudellinen hyvinvointi

29.11.2023

Kaupallinen yhteistyö

Säästäminen ja lainojen yhdistely – tie taloudelliseen hyvinvointiin

Taloudellisen hyvinvoinnin rakentaminen vaatii viisaita päätöksiä. Tässä artikkelissa tutustutaan kahteen tärkeään seikkaan, jotka voivat muodostaa vankan perustan vauraammalle taloudelle: säästämiseen ja lainojen yhdistelyyn.

Halvinlaina.fi

sähkön riittävyyden

30.3.2023

Säästötoimet takasivat sähkön riittävyyden talvella

Leuto talvi, tuontisähkön hyvä saatavuus, kotimaisen tuotannon luotettava toiminta ja sähkön säästäminen varmistivat sähkön riittävyyden kuluneena talvena. Niukin tilanne oli joulukuussa ja kulutushuippu saavutettiin vasta maaliskuussa.

veden säästäminen

17.10.2023

Kaupallinen yhteistyö

Veden säästäminen on kannattavin energiainvestointi

Lämpimän veden osuus on jopa puolet kiinteistöjen energiakustannuksista. Vedenkulutus aiheuttaa myös ison osan kiinteistöjen hiilidioksidipäästöistä. Siksi vedenkulutusta täytyy taloyhtiöissä seurata ja vettä alkaa säästää.

Smartvatten

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti