Sivu 162

1.12.2021

Uusia latauspisteitä rakennetaan samaa tahtia kuin sähköautoja ostetaan

STK on koostanut sähköautojen latauspisteitä koskevan tilaston kaikkiaan 15 sähköteknisen alan valmistaja- ja maahantuojayrityksen myyntiluvuista. Tilasto täydentää julkisten latauspisteiden tilastoa ja kertoo etenkin koti- ja työpaikkalatauksen kehityksestä. Vuoden kolmen ensimmäisen kvartaalin tilastoluvuissa myynniltään suurimmaksi nousevat peruslatauslaitteet.

1.12.2021

Isännöintiliitto: Postilain muutokset vievät taloyhtiön paperiset kokouskutsut romukoppaan

Taloyhtiön osakkaiden kutsut saapuvat postitse jo nykyisellään toisinaan myöhässä. Isännöintiliitto esittää, että kokouskutsut toimitettaisiin osakkaille pääsääntöisesti sähköisesti ja vain erikseen pyydettäessä osakas voisi saada kutsun postitse. Sähköpostikutsut säästävät lisäksi taloyhtiöiden postituskuluja.

Hallituksella ja isännöitsijällä on laaja oikeus perehtyä asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon.

30.11.2021

Millainen on asunto-osakeyhtiön hyvä toimintakertomus ja tilinpäätös?

Tilinpäätöspaketilla Tapio Tikkanen tarkoittaa artikkelissaan informaatiokokonaisuutta, joka muodostuu toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä. Edellä mainittu senkin uhalla, että ne on nykylainsäädännössä juridisesti erotettu toisistaan ja ovat siten itsenäisiä kokonaisuuksia. Asunto-osakeyhtiöitä on yhden omakotitalon yhtiöistä ja paritaloyhtiöstä useiden satojen huoneistojen ”jättitaloyhtiöihin”.

30.11.2021

SPEK: Huoli-ilmoituksen tekeminen on liian vaikeaa – käytäntöjä yhtenäistettävä valtakunnallisesti

Huoli-ilmoituksen voi tehdä, kun on aidosti huolissaan läheisen, kuten sukulaisen tai naapurin pärjäämisestä. Huolenaiheena voi olla vaikkapa yksiasumisen haasteet, päihteiden käyttö tai muu toimeentulo. Ilmoituksen voi tehdä ilman henkilön suostumusta ja anonyymisti.

29.11.2021

Pakkasella vesiputket ovat koetuksella – tarkkaavaisuudella voit säästyä isolta remontilta

Ei ole tavatonta, että purevan kylmä ilma jäädyttää osan putkistoa ja rikkoo sen. Suomessa rakennusten vesijärjestelmät on kuitenkin suunniteltu toimimaan ongelmattomasti myös hyisellä kelillä. Normaaleissa olosuhteissa pakkasen ei siis pitäisi päästä aiheuttamaan vahinkoa kodin putkistoihin.

29.11.2021

Lumityöt voivat johtaa naapuririitoihin

Jokaisen tontin omistajan tai haltijan velvollisuus on vastata piha-alueen lumitöistä ja tontille johtavalla kulkutiellä eli tonttiliittymällä, joka lähtee kadun reunasta. Sillä ei ole merkitystä, onko kyseessä vuokratontti vai omistustontti. Kaupungissa tontit ovat usein niin pieniä, ettei lumen läjityspaikkoja tahdo löytyä.

26.11.2021

Näin vältät mokat sisäilman ylläpidossa

Aren IV- ja rakennusterveysasiantuntija Antti Alanko antaa vinkit sisäilmaolosuhteiden seurantaan ja valvontaan. Kotikonstein ei kaikkea pysty tekemään, mutta alla olevien vinkkien pohjalta selviävät yleisimmät ongelmien aiheuttajat. 1.

26.11.2021

Asumisoikeusasuntoon pääsee kiinni pienellä pääomalla − sijoituksen saa takaisin asunnosta luovuttaessa

Asumisoikeuden voi hankkia maksamalla asumisoikeusmaksun, joka on enintään 15 prosenttia asunnon hankinta-arvosta. Sen jälkeen asukas maksaa kuukausittaista käyttövastiketta. − Kodissa voi asua niin kauan kuin haluaa, mutta asuntoa ei voi ostaa omaksi, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 1.

25.11.2021

Ajatuspaja: Yksinasuvien asemaa edistettävä puolueiden yhteistyöllä

Yksinasuminen on lisääntynyt koko 2000-luvun ajan Suomessa ja muissa kehittyneissä teollisuusmaissa. Tästä huolimatta yksinasuvat ovat näkymätön ryhmä politiikassa. Siinä missä perheiden, opiskelijoiden tai eläkeläisten asemaa edistetään kohdennetuilla toimilla ja etuuksilla, yksinasuvat usein ohitetaan päätöksenteossa.

25.11.2021

KHO: Taloyhtiö voi kieltää huoneistossa tupakoinnin

Korkein hallinto-oikeus (KHO) linjasi tiistaina, että taloyhtiön vaatimus tupakointikiellosta asuntoon oli laillinen. Päätöksessä painoivat terveysnäkökohdat. Kiinteistöliitto luonnehtii Helsingin Sanomille antamassaan lausunnossa KHO:n ratkaisua merkittäväksi ja arvioi, että se voi osaltaan lisätä taloyhtiöiden hakemia asuintilojen tupakointikieltoja tulevaisuudessa.

25.11.2021

Viiveet seurakuntien sukuselvityksissä aiheuttavat ongelmia taloyhtiöissä

Sukuselvitysten ruuhkautumisen taustalla on uudistus, jolla kirkonkirjojen pito keskitetään seurakunnista 15 aluekeskusrekisteriin. Jos vainaja kuului tai oli jossain vaiheessa elämäänsä kuulunut kirkkoon, pitää sukuselvitysmuotoisia virkatodistuksia tilata seurakuntien aluekeskusrekisteristä. Ennen uudistusta virkatodistukset piti tilata erikseen kaikilta niiltä paikkakunnilta, joihin vainaja oli ennen kuolemaansa kuulunut.

24.11.2021

Uusi kerrostalojen maalämpöyhtiö keräsi miljoonasijoituksen – tähtäimenä koko Eurooppa

Voltan Lähienergia haastaa kaukolämmön kehittämällään maalämpöön perustuvalla uudenlaisella lämmitys- ja viilennyspalvelullaan. Kalliin kertainvestoinnin sijaan Voltan tarjoaa uusien kerrostalojen rakennuttajille ja asuntojen ostajille edullisen ja ympäristöystävällisen vaihtoehdon nousevien kustannusten kaukolämmölle. Voltan tekee itse investoinnin lähienergiajärjestelmiin, vastaa maalämmön teknisestä toteutuksesta ja jää taloyhtiölle pitkäaikaiseksi lämmöntuottajaksi.