Isännöinti jumittunut faksien aikakaudelle

Aari Isännöinnin uusi toimitusjohtaja, Suomen Asuntomessujen pitkäaikainen vetomies Pasi Heiskanen uskoo, että suomalainen isännöintiala ottaa kohta digitalisaation omakseen ja siirtyy ”vanhasta faksikauden toimintakulttuurista moderniin asiakaskeskeiseen palveluun”.

”Vaikka digitaalisen tiedon määrä kasvaa koko ajan, isännöinnissä sitä ei ole osattu jalostaa. Tietoa ei ole kyetty muotoilemaan niin, että se olisi asukkaiden kannalta relevanttia”, Heiskanen sanoo.

Heiskanen kaipaa alalle tietoteknistä vallankumousta ja toimintamallien muutosta. Mallia voi ottaa vaikka matkailusta.

”Kun turisti tilaa Thaimaan-reissun, hän voi varata ja maksaa samalla kännykkäsovelluksella paitsi matkan myös lenkokenttäkuljetukset ja parkkimaksut ja esimerkiksi sukellussafarin.”

”Miksi kerrostaloasukas ei voisi saada saman tyyppisen sovelluksen avulla päiväkohtaista tietoa taloyhtiönsä asioista? Miksi hän ei voisi yhden apsin kautta katsoa, miten budjetti on pitänyt tai energiankulutus kehittynyt?”

Heiskanen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja arkkitehti. Hän ehti tehdä 13 vuoden uran Osuuskunta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtajana ennen kuin päätti nostaa kytkintä ja siirtyä Aari Isännöinnin johtoon.

Heiskanen on uudesta tehtävästään innoissaan.

”Isännöintiala on suurten muutospaineiden alla, ja on hienoa, kun pääsee tässä tilanteessa kehitystyöhön mukaan – varsinkin, kun Aarin kilpailuasemat ovat loistavat.”

Muutospaineilla Heiskanen viittaa alalla orastavaan sukupolvenvaihdokseen: isännöitsijäkatras ukkoutuu, ja toimistoihin kaivataan uutta asianmukaisesti koulutettua henkilökuntaa. Painetta tulee myös polarisoituvasta asuntorakentamisesta: samaan aikaan, kun uudisrakentaminen painottuu kasvukeskuksiin, yhä isompi osa isännöitävästä asuntokannasta ikääntyy ja on siksi joutumassa peruskorjattavaksi.

Aari Isännöinnin hyvää markkina-asemaa Heiskanen perustelee sillä, että yhtiön hoteissa on iso, noin 6 500 asunnon kiinteistökanta.

”Isännöinnin on mentävä uudisrakentamisen perässä kasvukeskuksiin. Siellä tarvitaan toimijoita, jotka pystyvät seuraamaan aikaansa ja palvelemaan entistä suurempaa asiakasjoukkoa. Aarilla on hallussaan koko asumisen infra. Sillä on sekä riittävän iso asuntokanta että kannan hoitamiseen tarvittavat työntekijät ja välineet.”

Aari Isännöinti on yksi Avain Yhtiöt -konsernin kahdeksasta yhtiöstä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Isännöintikartellista annettiin päätös.

12.9.2025

Isännöintikartellista annettiin päätös – ”Nyt on saatu isännöinnille rajanveto, mitä saa tehdä ja mitä ei”

Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla ratkaisunsa isännöintialan kartellista. Kartellissa Isännöintiliitto ja kuusi isännöintiyritystä sopivat 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

24.9.2025

Taloyhtiön tyytymättömyys isännöintiin johti sopimuksen irtisanomiseen

Taloyhtiöt ovat melko tyytyväisiä saamiinsa isännöintipalveluihin, mutta kiitettävään arvosanaan on vielä matkaa. Tyytymättömyys voi johtaa asiakkuuden päättymiseen. Näin kävi As Oy Helsingin Sompasaaren Pookissa.

11.4.2025

ISA-järjestelmän tulevaisuus puntarissa – yhdistyksen toiminta siirtyi vuodenvaihteessa Isännöintiliittoon

Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n hallitus päätti viime vuoden lopulla siirtää yhdistyksen operatiivisen toiminnan Isännöintiliitolle. ISA jatkaa toimintaansa, mutta tulevaisuus on vielä auki.

Isännöitsijä kerrostalon edessä.

2.10.2025

IAT, AIT, ITS – mitä isännöintialan lyhenteet tarkoittavat?

Kun taloyhtiö valitsee isännöitsijää, eteen voi tulla melkoinen lyhenneviidakko. Lyhenteistä on syytä olla perillä, sillä ne kertovat isännöitsijän koulutuksesta. Kiinteistöalan koulutuskeskus Kiinkon Katja Haarma avasi Kiinteistölehdelle yleisimpiä isännöintikoulutuksen lyhenteitä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti