Helteet päättyvät, kaupungeissa voi tulvia

Pitkä hellejakso purkautuu koviin ukkosiin ja rankkasateisiin. Tästä aiheutuu useampaa vaaraa, varoittaa Finassiala ry. Rankat sateet voivat saada kaupunkikeskustat tulvimaan, kovat tuulet voivat kaataa puita ja aiheuttaa tuhoja tai sähkökatkoja ja salamat voivat sytyttää tulipaloja. Miten varautua rajuilmoihin?

Pääasiassa Satakuntaan jo iskeneet rankkasateet ovat aiheuttaneet pienimuotoisia kaupunkitulvia Raumalla. Lisää voi olla tulossa, sillä varoituksia ukonilmoista ja rajuista sateista on annettu useisiin läntisen Suomen maakuntiin.

Rajut sateet ovat ongelmaksi erityisesti rakennetussa kaupunkiympäristössä, missä asvaltoitu maa ei ime vettä samoin kuin harvemmin asutuilla alueilla. Pitkän kuivan jakson jälkeen myös kuivat lehdet ja kasvillisuus saattavat tukkia viemärit yllättävän nopeasti.

– Ilmastonmuutoksen myötä erilaiset sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet koettelevat Suomea yhä useammin. Kaupungeissa viranomaistasolla hyvää varautumista on esimerkiksi sadevesi- ja jätevesiviemäröinnin erottaminen toisistaan, sanoo Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Kun rankkasade saa kadut tulvimaan eikä hulevesiverkosto vedä, eroteltu viemärijärjestelmä ei nosta tulvehtiessaan jätevettä kaduille. Siivoaminen käy helpommin, eikä tulvasta aiheudu yhtä suurta terveysriskiä kuin jätevesiviemärin tulviessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

5.5.2025

Pääkaupunkiseudun varautumista sään ääri-ilmiöihin syytä kehittää

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat varautuneet sään ääri-ilmiöihin vain osittain. Esimerkiksi suunnitelmien ajantasaisuus vaihtelee. Sään ääri-ilmiöiden riskit ovat paikallisia, joten varautumisenkin tulee olla paikallista.

28.1.2025

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku hidastui viime vuonna

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat viime vuonna koko maassa edellisestä vuodesta. Eniten laskivat pienten asuntojen hinnat. Hintaheilunta asuntomarkkinoilla jatkuu, mutta suurissa kaupungeissa alkaa mahdollisesti näkyä kasvun merkkejä.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

Kasvit viilentävät ympäristöään.

11.9.2025

Varaudu tuleviin helteisiin istutuksin – kasvit viilentävät ympäristöään

Kesät lämpenevät ilmastonmuutoksen myötä. Puut ja pensaat luovat pihoille varjoja ja auttavat vähentämään rakennusten viilentämisen tarvetta. Pihalle voi istuttaa uusia kasveja hyvin myös syksyllä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti